United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kansan kannel jäi jälelle liki suuren Suomen linnan, alle kuusen kukkalatvan, päivänpuolelle mäkeä. Tuo päreä Päivän poika kulki tietä kuusipuista, istahti ilokivelle, käänti kanteleen kätehen: »Siis mitä minulle kerrot, soitto menneiden kesien?» Puhui kannel puusta tehty: »Kerron itsesi ihanan, laulan sulle Päivän laulun.»
Kaikki seisoivat ympärillä ja katselivat häntä hänen mieltänsä ahdisti eikä hän voinut enää sanoa mitään Jooseppikin oli ääneti. Wappu katseli häntä liikutettuna sumuisin silmin, vaan Jooseppi vältti niitä: hän oli arvattavasti hämillänsä niinkuin Wappukin! Tule! sanoi hän viimeinkin, antaen hänelle kättä. Wappu laski kätensä Joosepin kätehen ja he kävivät äänetöinnä "Hirvelle" päin.
Piteä minun pitävi, Piteä piloisen piian, Mi on päätynyt minulle, Ku on käynynnä kätehen; Pitäminen päätynyttä, Saatua syleleminen.
Torpass' etähällä Istui jalo Tuomas neidon luona. Aivan nyt hän riisti kullan käistä Kätensä ja sanoi kauhistunna: "Silminkö vai niskoinko nyt nähnen? Sinua, tyttö, silmän' pitäis nähdä Ja mun niskan' seinää mustunutta. Mikä aisti loihti nyt tuon ilveen, Veljet verissään ja surmattuina, Aatu veljen pääkö peitsen päässä?" Virkkoi näin ja luodikon ja keihään Koppoi kätehen ja ulos riensi.
Kun näki lahella laivan, Punamaston purjehtivan, Oli luona ensimmäisnä, Laivan laialla lähinnä. Veen koiransa komiat Kanto kauppiaan kätehen, Toi parahat liinapaiat, Nuolet rautaiset nopiat. Vaan miss' on nyt ystäväni! Voi kun muistuu mieleheni, Suru särkevi syämen, Huoli rinnan raatelevi. Voi jos vierisi veteni, Tahi itku irtautuisi, Niinkun muilta muutamilta; Ehkä huoli huopeneisi.
Kävi sotka poimimahan Väinämöisen kyyneleitä alta selvien vesien, päältä mustien murien. Poimi kyynelet merestä, kantoi Väinölle kätehen: jo oli muiksi muuttunehet, kasvanehet kaunoisiksi, helmiksi heristynehet, simpsukoiksi siintynehet, kuningasten kunnioiksi, valtojen iki-iloiksi. Kahdesviidettä runo
Espanjanpa kruunu kantaa Timanttia kalleinta, Arvellaan, mut ei sit' antaa Hijottavaks' tohdita: Peljätään, ett' tulis ilmiin Valhekivi ihmissilmiin. Moni kullaks uskotellen Kiiltävätä tallentaa Eikä tohdi tutkiellen Uskoansa vahvistaa: Kenties kultasepän luona Kätehen jää kehno kuona.
Jos suruun siis ei marmori Frygian, ei ruskoväikkeet purppuravaattehen suo hoivaa, ei Falernon viini eikäpä Persian nardusöljy: miks uljaat pylväät kiusaksi katehen ma uuteen tyyliin saliini teettäisin? Miks vaihtaisin Sabinum-laakson rikkauksiin sekä huoliin hurjiin? Elinohjees on, sa Licinius, oiva, kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn, etkä, väistääkses sitä, luovi rantaa keskellä luotoin.
Vaan miten nyt lie ollutkaan, Kun työ ei käynyt ollenkaan, Lanka löi solmun etehen, Ja neula pisti kätehen. "Tuo tauti häijy kiusaa vaan, Troppia lisää tarvitaan", Tiuskaisi ukko äreissään, Ja heitti sakset kädestään. Hän viinaa lähti hakemaan, Ja onnistuikin toimessaan. Hän pois nyt ajoi tautia, Siis paljon täytyi nauttia.
Lyöme'kö remun rekehen, Virsivänkärän väkehen, Sovitellen sormiamme, Kanteleitamme katsellen, Laskien käen kätehen, Ha'an toisehen haka'an, Lauloaksemma hyviä, Parahia pannaksemma, Kuulla noien kultasien, Tietä mielitehtosien, Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa. Joko laululle lähemmä.