United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Teki tähän kaupungin, teki tuonnemmaksi toisen, rakensi vaikeita huoneita rivisen, pujotteli ne kuin helmiksi puutarhojen vihreään nauhaan, joka yhdistää talon taloon, kaupungin toiseensa.
Mihin, aaltojen impi, ain eestäni väikyt ? Pois kaikki jo soisin, pois taakkani helmiksi kaulaas sun. Vihan päivä. Tuoksui aamu toukokuinen, keikkui impi ilosuinen, uuden nurmen nuorteuinen. Katsoi päivä taivahalta, koivut lauloi kukkulalta, impi hymyi hatun alta. Niinkuin munkki, mustaveli miesi tietä mittaeli, tyhjäsydän taivalteli.
Fredrika Bremer'in lukuisat kirjoitukset eivät millään tavalla kuulu Suomen kirjallisuuteen; net eivät sisällä mitään, joka niille sitä oikeutta tuottaisi, niissä ei ole mitään suomalaisuutta, vaan ovat ne jaloimmassa merkityksessä ruotsalaisia, ja syystä niitä luetaankin ruotsalaisen kansallis-kirjallisuuden helmiksi.
Kakskymment' ajast'aikaa Hän niitä kantelee, Mut tuoksua kuin taikaa Ne aina antelee. Kun vanhuus joutuu hällen, On ruusu lauhtunut, Niin jää nuo kukat jällen Helmiksi survotut. Niin, saattaa olla vainen Sen tuoksu jälellä, Mut ruusu ihanainen On itse mennyttä. Iloiten eikö näkis Hänt' aikaa lyhempää? Miks sotkemalla tekis Hänestä kestävää?
Ajatuksiinsa vaipuneena piti hän kättänsä hienon vesisateen alla, jotta tämä ponnahti ilmaan ja hajosi tuhansiksi kimalteleviksi helmiksi nurmikolle, kukkasiin ja tytön hiuksiin, koristaen niitä kauniimmin, kuin tummissa kiharoissa tavallisesti välkähtävät timantit. Silloin kuuli hän outoa melua, katsahti äkkiä ylös, ja katso hänen edessään seisoi nuori mies, joka säihkyvin silmin häntä katseli.
Saipa sotka poimimahan, poimi kyynelet merestä, alta selvien vesien, kantoi Väinölle kätehen: jo oli muiksi muuttunehet, kasvanehet kaunoisiksi, helmiksi heristynehet, simpukoiksi siintynehet, kuningasten kunnioiksi, valtojen iki iloksi. Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemmin poika siitä lähtevät selälle, tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan.
Nähkäät niitä kyyneleitä, joita he teitä katsellessaan vuodattavat, ne ovat kaipauksen kyyneleitä kun ajattelevat, ettei heillä ole koskaan ollut sitä tilaisuutta opin ja sivistyksen saantiin, mikä teillä nyt tarjona on; mutta ne ovat myöskin ilon ja toivon kyyneleitä, jotka te, lapsukaiseni, vielä voitte muuttaa kirkkauden helmiksi valaisemaan heidän vanhuutensa ilottomia päiviä.
Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen syäntä ei sulannut, Kun oli ääni kummanlainen, Ukon soitanto suloinen. Itsepä Wäinämöisen silmistä vieri vieremistään kirkkaita kyyneleitä; ne vierivät meren selvihin vesihin. Sieltä poimi ne sitten sininen sotka Wäinämöisen käskystä, ja katsos! ne olivatkin sillä välillä jo muiksi muuttunehet, »Helmiksi heristynehet, Kuningasten kunnioiksi, Valtojen iki-iloiksi».
Väen vietiin tyttö parka vihille; mutta kun hää-iltana morsianta piti morsiuskamariin saatettaman, niin hän oli kadonnut kokonaan, ei löydetty mistään. Inkeri oli paennut tuolle kalliolle. Siinä istui hän ja katsoi alas Torisevaan, katsoi, katsoi ja itki. Kyyneleet putosivat rotkoon tuonne ja helmiksi muuttuivat, ja siellä ne vielä tänäänkin ovat, mutta sinne ei kukaan voi päästä niitä noutamaan.
Näissä kukkasissa välkkyilee hyvin usein helmiksi muuttuneita kyyneleitä »nykyajan epäuskosta». Mutta kukkaiskihermän keskestä ikäänkuin kiertyy esiin aina silkkinen nauha, jossa jokainen juuri epätoivoon joutumaisillaan saapi lohdutuksen lukea, että »Suomen kansa on toki uskonnollinen kansa». Sen kansan puolesta me olemme tänne päättämään tulleet. Sen elinasioita ratkaisemaan.