United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei ollut sitä kyleä, Kuss' ei kymmenen taloa, Ei ollut sitä taloa, Kuss' ei kymmenen urosta, Ei ollut sitä urosta, Eikä miestä melkeätä, Kuta emme kaatanehet Ja kahen kapistanehet!» Ja, Tiera, vaikka äsken nainut, ei voi vastustaa tätä houkuttelevaa Sireni-laulua. Nuot sotakumppanin herättämät muistot muinaisista mainepäivistä ei suo hänelle mitään rauhaa, ei viihtymystä hiljaisessa kodissa.
Kohta tuotihin kotihin, pian luista luistettihin, loteasti loukuttihin, lipeästi lipsuttihin. Hapeasti harjattihin, hämysillä häpsittihin, joutui kohta kuontalolle, välehemmin värttinälle, yhtenä kesäisnä yönä, kahen päivyen kesellä. Sen sisaret kehreävät, kälykset kävylle lyövät, veljet verkoksi kutovat, apet ainoille panevat.
Noita laulan, joita taian, Ennen kuultuja kujerran, Ennen saatuja sanoja, Opituita ongelmoita, Taaton saamia sanoja, Vanhemman varustamia. Niit' ennen isoni neuoi, Oma vanhempi opetti, Kahen tietä käyessämme, Kolmin kolkutellessamme. Ei sanat salahan joua, Eikä luottehet lovehen, Mahti ei mene maan rakohon, Vaikka mahtajat menevät.
Kesällä kenossa kaulan, Talvella takana silmin, Katselevat, kääntelevät, Kenen keksiä pitäisi; Mies olla mikä hyvänsä, Talon laiska juoppolalli, Eli köyhä kestin poika, Elikkä rahaton renki, Joka vaan vihille veisi Vaikka vaskisormuksella; Jos vuo'en kahen perästä Korjan perä on kotona, Talon turkki tuiskun suoja, Läpilauta lapsenlikka, Käsivirkka kätkyn soutu, Penkki, pankko pöytälauta.
"Nakoa tästä, opettaja," sanoi tyttö vilkkaasti katsahtaen häneen; opettaja otti punastuen yhden marjan. "Syö sinä itsekin," sanoi mummo. "Kiitoksii, syökeä vai työ kahen kesken." "Mistäkäs sinä nämä sait?" "Toalta alaalta meijän pellon pientarelta, tijjättähä työ sen voapukiston," vastasi tyttö ja meni sisään.
Repo itki reilitteli kiven päällä kyykyllänsä, kahen kaupungin kesellä kolmen linnan kuuluvilla; jänis juoksi katsomahan: "Mitä itket, repo rukka?" "Tuota itken, jänö rukka: kuoli mun sukuni suuri noilla tappotantereilla, vainovaivoilla sijoilla. Iso kuoli, äiti kuoli, kuoli viisi veikkoani, kuusi kummini tytärtä, seitsemän setäni lasta.
Arvelee, ajattelevi, sanan virkkoi, noin nimesi: 'Mitä tuohon tuotanehe ja kuta katsottanehe oluelle happaimeksi, kaljalle kohottimeksi? "Kalevalatar, kaunis neiti, se on sormilta sorea, aina liukas liikunnolta, aina kengältä kepeä, liikkui sillan liitoksella, keikkui keskilattialla yhtä, toista toimitellen kahen kattilan kesellä. Näki puikon lattialla: poimi puikon lattialta.
Siitä hiiri hiihtamahan, Lyhytpolvi lyyttämähän; Jänis vastahan tulevi, Kysytteli lausutteli: "Minne hiihat hiiri raukka, Lyhytpolvi lyykyttelet? "Hiihan mie vähän väkeä, Kutsun peiasvierahia; Kuoli kaksi poikoani, Hukkui huttukattilahan." "Missä piät peiahasi?" "Tuolla piän peiahani, Puun raossa, maan raossa, Kahen kantosen välissä." "Ketä kutsut vierahiksi?" "Kutsun suolta suovariksen.
Yks' on vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen läksivät hevon hakuhun, kuloharjan kuuntelohon, suvikunnan suitset vyöllä, varsan valjahat olalla. Kahen etsivät hevoista, päätä puitse katselevat, tarkasti tähystelevät ympäri salon sinisen: löytivät hevon lehosta, kuloharjan kuusikosta. Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen painoi päähän kullan päitset, suvikunnan suitset suuhun.
Ei ole sitä metsässä jalan neljän juoksijata eikä ilman lintusia, kahen siiven siukovia, ei vielä ve'essäkänä kalaparvea parasta, kuta sinun ei saaja saane, saaja saane, tuoja tuone. "Hyvä täss' on neien olla, kaunis kasvoa kanasen. Ei ole kiirettä kivelle eikä huolta huhmarelle: vesi tässä vehnät jauhoi, koski kuohutti rukihit, aalto astiat pesevi, meren vaahti valkaisevi.