United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se missä rauhan saapi, Miss' loppuu tuskani? Niin, missä saanen rauhan? Sen Luoja tietävi. Saanenko sitä ennen, Kuin jäähtyy rintani. Elias. Laula armas impyen', Laula iloks minullen, Laulus' syömmeen levon saa, Huolet, murheet karkoittaa. Riemu täyttää rintani, Lepo vaipuu syömmeeni. Siispä laula, impyen', Silloin kun oon murheinen. Heti kaihon' katoaa, Rauha rintain valloittaa.
Semmoista harvoin nähdä saa: Kun suuttuu, posket ruskoittaa, Hän sukkaneulat viskaa pois Ja joukosta pois keikahtaa. Ei päivää silloin nähdä vois, Sen ukkospilvet karkoittaa. Vaan varropas: kun hetkisen Siell' istuu lisko murheinen Taas ruusu päivänpaisteinen Huoneeseen tulla heilahtaa: Hymyilee, sukkaa neuloen. Voi armasta, voi veitikkaa, Yön päiväks muuttaa semmoinen!
Linnassapa asujaamet arvelemaan, Miksi laulu hurja, ihmeen murheinen Ilman ääris temmelteli kiljunalla, Millon riutuvana, millon ärjyen. Arvelit he, taasen kuultelit he tarkoin Ympärillä korkeuden luhtia Aina kajahteli sama murheen ääni. Sillon vuoren kaltaa ylös kulkemaan Linnan kansa kiirehti; ja lehdon suojas Kukkasvaipal valkealla löyttihin Yhteenliitettyinä kuolon, vimman vieraat.
Vain joskus aikaan kesäkuun, kun maat ja metsät nukkuu ja suviyöhön lumottuun kun käen kaihot hukkuu, voi olla että poikasen tie metsän peittoon johtaa, hän miettivä on, murheinen, hän katseheni kohtaa! Mun löytää nuori rakkaus, kun muiden silmät nukkuu, kun suvi on ja juhannus ja käen kaihot kukkuu.
Kun liikutukseen joutunut sävelniekka taas oli yksinänsä, avasi hän paperilehden ja luki siitä vaivoin, sillä kirjoitus oli sekavaa, epävakaista, puolittain kyynelistä hävinnyttä: Pois läksi kultani vaeltamaan, Muu jätti tänne murehtimaan: Kentiesi kuolikin jo rauhaan vaipuen, Sen tähden olen nyt näin murheinen.
Armo-istuimen käy luo! Vaikka anot ahkeraan, Halus tunnustatki, Tylyst' ei Hän vastaakkaan, Armonsa suo ratki. Seuraa, seuraa, syntinen, Taivaan tiellä lasta! Vaivaiselle köyhällen On se mielukasta. Sydämestä murheinen Vilppiä ei kanna; Käy siis tietä autuuden, Synti ylön anna!
Näin moititaan: voi kuink' on murheinen Ja synkän musta niittypuron juoksu, Vaikk' onkin niityn metsä lehväinen Ja partahilla kukkain tuhat tuoksu. Ei muisteta: tuo puro kotoisin On synkältä ja hallaiselta suolta, Ja korven kautta juosten, kuulikin Se näljänhätää, itkua ja huolta.
Ja hiljalleen mentäissä taruperäisen Lurlei-kallion ohitse hyräilemme saksalaisen runoilijan Heinen tunnettua laulua: "En tiedä, mistähän lienee näin mielein murheinen " Bingen'in kaupungin kohdalla tekee Rhein-virta mutkan itäänpäin. Tämä kohta on Rhein-virran kauniimpia.
Ihmeellinen päivä, jona silmäni on kadottava sieluni valon, päivä tumma, murheinen ja armas toki, juhlapäivä pilvinen! Oi! vietänpä sydämmeni kuolinjuhlaa, ankaran vallitsijani kolkossa temppelissä seisoen seppelöittynä uhrina sen alttarilla. Mä kerran katsahdan ylös, mutta hänen silmiensä taivahista kylmä leimaus iskee alas minuun. Mutta kirkas, heijaisevan kirkas toki tuo leimaus!
Ja miehens' murheinen ja onneton Hän kohta seuras häntä kuollohon. Mä kyllä ihmisiä vihaan, mutt' Vaarallisempi vihollinen on Minussa itsessäni asunut! Se historjani! Hyvä ystäväin, Sä älä ihmettele, että näin Mä piillen tyttäreni lapsen kanssa. Kuin arvaat, toivon aina parastansa. Pelastaa Aina kultain kumminkin Maailman turhuudesta tahtoisin Näethän, etten korvess elä suotta.