United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siispä kumppanukset ollaan, siis käy tähän istumaan! Kun on suurin meillä yhtä, vähemmätkin tasataan. Mull' on kultaa, jos sa mielit, multa leivän, suojan saat, mulle laulat laulus sorjat, mulle myöhän ilos jaat.» Samallapa vaunuiss' istui vanha krenatööri tuo; kansa tieltä kahden puolen väistyy, kunniata suo.
Suuret tietäjät olivat sanansa sanoneet. Maa vastasi voimiensa mukaan, mutta kaikkien silmät tähtäsivät nuorisoon. Sieltä oli nouseva se uuden ajan armeija, jonka keralla Suomen aamuhämärästä oli selkenevä sen keskipäivä. Eivätkä pienet olleet ne päämäärät ja vaatimukset, joita siihen aikaan Suomen nuorisolle asetettiin. »Ja korkeamman kaiun saa sun laulus, synnyinmaa!»
Mä tahdon laulus kuunnella ja sille muodon antaa oi, jospa vain mun ääneni vois merten halki kantaa, vapauden laulun laulaisin mä lahden soutajille, mun laulu heidät tenhoais vesille väljemmille! En tiedä onko kangastus tuo maa, min nään mä tuolla, vaan sinne tahdon, vaikka mun ois pakko tielle kuolla!
Ja arentaattoriksi Sun jäädä suotu ois, Mut itsetuntos kasvoi, Sä katkoit kahleet pois. Ja omin auroin, aattein Sa läksit kulkemaan, Ja arentaattorista Sa astuit herraks maan! Ja voimas jalot, suuret Ne heräs heräjää, Ja kulkiessas seestyi Yhäti määränpää. Mut puolinaist' on vielä, Alulla vasta työs. Viel' laulus lasten laulut, Ja kyntös pientä myös! Siks siipes auki, kotka! Ja lentoon korkeaan!
Hän loi sun taivaan sinest', aamun koista, Hän verhosi sun valkosiivin somin, Ett' oisit luonnon kaikist' olennoista Ylevin, puhtain, kaunein, viattomin. Mitenkä siipes pilviin kantaa voisi, Jos tomu maan sua vetäis alahalle? Jos omaa kunniatas laulus soisi, Tekisit uhkaa silloin korkeimmalle.
Mä tahdon laulus kuunnella ja sille muodon antaa Oi, jospa vain mun ääneni vois merten halki kantaa, Vapauden laulun laulaisin mä lahden soutajille, Mun laulu heidät tenhoais vesille väljemmille! En tiedä onko kangastus tuo maa, min nään mä tuolla, Vaan sinne tahdon, vaikka mun ois pakko tielle kuolla!
Sua, lehdon soitin, siksi kuuntelen, Kuin sammuu illan rusko viimeinen, Ja öinen soihtu kalpee kuumottaa; Majalla neito nyt mua kohtajaa, Ja sitten, kuinka laulus ymmärsin, Suusanoin virka en, vaan suudelmin. Linnustaja-poika. Nyt lintu hyppii maassa vaan Ja lehvä varjoaa; En ampunut oo kertaakaan, Ja nyt jo illastaa.
GRATIANO. Hän tiessään on, mut murhattuna vaimo. MONTANO. Sep' aika konna! Talteen miekka tuo, Sen maurilt otin juur'. Ovelle vahti! Hänt' ei saa päästää; ennen surmatkaa hän. Tuon konnan jälkeen lähden; hän on itse Pää-ilkiö! OTHELLO. En ole enää urho: Mult' ottaa miekan voipi poika-nulkki. Kun meni kunto, mitä kunniasta? Pois kaikki! EMILIA. Mitä tiesi laulus, rouva? Mua kuule! Kuulla voitko?
Oi terve sä laulun ruhtinas taas, nyt ottaos haltuusi kruunus ja maas, se kansa mi nukkui horros-unta, kun synnyit sä, kantelo vierelläsi, sun laulus nostama valtakunta nyt seisoo nuorra sun edessäsi: se vastalahjaksi lauluistas, sä Herran voideltu ruhtinas, nyt tarjoo laakeriseppeleen ja tien sun kansasi sydämeen.
Vanhus seisoi hämmästyksin, herra loihe lausumaan: "Kuulin laulus, taistellut ma olen eestä saman maan. Muisto tuo ett' elähyttää vanhanakin minua, siitä, näet, ylväs olen, ylvähämpi sinua." "Tosin verileikiss' usein toivehemme pettyivät, tosin voittommekin pian tappioiksi kääntyivät; mut ei siltä meidän tarvis kumarrella nöyrtyen, hattuni ma pidän päässä; pidä sinä samaten!"