United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Vaan täytymyst' ei minun kieltää sovi, Ja se, se Karthagonkin hautaan vei; Niin säätää jumalat, ja tuonen ovi Se vielä kerran aukee Roomallei. Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu, Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu, Sep' Iliaan on kohtaloa vaan! Mut käyköön niinkin, tulkoon kuolo vainen, Kun kansassa vaan henk' on roomalainen, Meit' alentamaan voimaa tarvitaan.»
Sä sekavasti puhut. Sekavuushan On aian merkki, sekavuus se yksin Elämän arvoituksen selvitys. Ei, rauha, sovinto. Sep' arvoitusta, Ett' arvata vaikk' arvoituksen osaat, Sit' ennen yhä hämmentää vaan tahdot. Kas siinä mutka. Neljäs kohtaus. Juhani! Sä, Sigrid! Tääll' aivan surman keskellä? Käy linnaan!
GRATIANO. Hän tiessään on, mut murhattuna vaimo. MONTANO. Sep' aika konna! Talteen miekka tuo, Sen maurilt otin juur'. Ovelle vahti! Hänt' ei saa päästää; ennen surmatkaa hän. Tuon konnan jälkeen lähden; hän on itse Pää-ilkiö! OTHELLO. En ole enää urho: Mult' ottaa miekan voipi poika-nulkki. Kun meni kunto, mitä kunniasta? Pois kaikki! EMILIA. Mitä tiesi laulus, rouva? Mua kuule! Kuulla voitko?
"Jos joku sydämen kavaltaja kohoaa, niin hän sen jo syntyessä tukahduttaa". "Sep' ei ole naisellista! Kyyneleethän ovat sangen sopivat naiselle!" Tuo viheliäinen elämä, jota vietettiin, ei ollut senlaatuista, jommoista hän tahtoi sen olemaan, parempi silloin siis paeta tuon vanhan isän luo!
Ruusu miss' kukkii täss', miss' köynnös laakerii kiertää, Kyyhkynen kyhertää miss', sirkkanen miss' iloitsee, Mikä hauta on tää, jota elolla jumalat kaikki Kauniisti koristi? Sep' lepo Anaakreonin. Kevähät, kesät ja syyt sai nauttia runoilja armas; Talvelta vihdoin hänt' suojeli kukkula tää. Veljekset.
Mut enempää ei meidän toisiamme näin pidä hellyttää. Nyt tekoa on tarvis! Ja vaikk' oitis toisen lapseen mun sitoi lempi seitsenkertainen; vaikk' aatoskin, ett' uudelleen mun pitää hänessä menettää nuo poikani, mun surmaa: minä tottelen, jos hänet pois multa jälleen vaatii Sallimus! MUNKKI. Sep' oikein! Siihen teitä neuvoa juur' epäröin mä. Ja nyt siihen teitä jo hyvä henkenne on neuvonut!
PATROCLUS. Kumpaakin. CRESSIDA. Vannoa ma rohkenen: Paremman otatte kuin annatten. Siis muiskun kiellän. MENELAUS. Annan päällisiä: Yhdestä kolme. CRESSIDA. Mies te pariton! Ei yhtäkään, tai tasan olkohon. MENELAUS. Pariton? Joka mies on pariton. CRESSIDA. Niin, mut ei Paris; parinne hän nai, Ja siten teidät parittomaks sai. MENELAUS. Sep' oli isku otsaan! CRESSIDA. Eikä niin!
Sua jos halveksii, jos unhoittaa hän koskaan, kuinka paljon enemmän teit sä tässä hänen vuokseen kuin hän sun vuokses ... Mitä onkaan hän sun vuokses tehnyt? Savustuttanut vähäisen itseään? Sep' onkin jotain! Tuoss' Assadistani, mun veljestäin, ei ole mitään! Hänt' on muoto vain, ei sydän. Tule, armas... SITTAH. Mene, lapsi! Kiitollisuuttas aivan vähän vasta se osoittaa, jos ollenkaan.
Hän sitä kaihoo, vaikka meren rinta Monesti hälle mieltä raivoisinta Uhkusi. Noin minäi kaihoan ja lemmin merta ja tuulta, joka raitistuttaa verta, Noin lemmin työtä, ponnistusta, vaivaa. Ja tyrskyä, mi syvään merta kaivaa Elämän! Hei, aallot elon, korviin kohiskaatte! Hei, tuulet tutut, nouskaa, tohiskaatte! Sep' eloa, kun miesi tuulten kanssa Avulla Herran koettaa kuntoansa Toivossa.
Hän tuntee olevansa nuori ja elinvoimainen silloin, kun hiipivä tauti ei muistuta olemassa oloaan, ja miksi hän ei tekisi työtä viimeiseen hetkeen saakka... Jos velvollisuutehen sorrunkin, Sep' ois ihanaa! Se päänalus lämpimin, pehmoisin, Se yön unelma.