United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sitä kaihoo, vaikka meren rinta Monesti hälle mieltä raivoisinta Uhkusi. Noin minäi kaihoan ja lemmin merta ja tuulta, joka raitistuttaa verta, Noin lemmin työtä, ponnistusta, vaivaa. Ja tyrskyä, mi syvään merta kaivaa Elämän! Hei, aallot elon, korviin kohiskaatte! Hei, tuulet tutut, nouskaa, tohiskaatte! Sep' eloa, kun miesi tuulten kanssa Avulla Herran koettaa kuntoansa Toivossa.
Sille laulankin, sentään toista Etsin onnea elämän. Etsin onnea kestävätä, Pysyväistä ja eheätä, Jota rintani kaihoaa, Johon myrskynkin pauhinassa, Elämässä ja kuolemassa Voipi luottaa ja uskaltaa! Oi, ken onnen tuon kaihoomani Antaa voipi mun rintahani? Mihin toivon ja uskallan? Sinä, Herra, vain voit sen, Sinä, Sinuun toivoni kiinnän minä, Sinä olet, jota kaihoan!
Vaikk' uhkaa takatalvi Maan kukat kukkivaiset kukistaa, Ja vaikk' on raskas rasitettu olla, Et toivoasi, maani, heittää saa. Kons' ikinä, sa lausu! Lain, oike'uden kansa kuollut on, Kons' sortunut, jos ydin oli terve, Jos riennot rikkaat, tahto tahraton? Eteläiset maat ja tarhat, Teitä usein kaihoan. Eteläisen päivänpaisteen Toivon täällä paistavan.
Ma sinne, sinne kaihoan luo elon lyhyen unelman, miss' unhoitusta laulut soi, puu tumman-vehryt huminoi. Tuon katumuksen tunnen vaan: kun meidät liitti mahti maan, miks tuhat vuotta eläneet me emme, tuhat lempineet ja nousseet vielä haudastamme! Niin raukes hukkaan unelmamme.
Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa. Niin, niin, niin, untahan kaikki on tää, mut kaunista, kaunista unta. Sua lemmin ja kaipaan ja kaihoan kuin syys-tantere talven lunta. Minä tahdon sulkea silmäni ja uskoa unta syvää. Olen uskonut paljonhan elämässäin, joka ollut ei näinkään hyvää.
"Kuulun kieltäymyksen, tuskan, orjantappurain maailmaan enkä Homerokseni kultaiseen, kukkivaan, päivänpaisteiseen maailmaan, jonne yhä vielä koko sielustani kaihoan. "Vaikka kuinka tahtoisin sen unohtaa, niin aina nämä uhkaavat varjopilvet ilmestyvät sieluuni. "Ne uhkaavat ilojen taustassa, kuten tuolla ruusujen keskellä synkkä marttyyrinkuva."
Päivältä ois' silmän' peitettävät, Sinuun katsoa kaihoan. Julkaista mun velkani sulle tahdoin, Siitä syystä vielä mä elän nyt. Murtunut ma oon, mutt' mainehesta, Waikka nuori, sain osani. Kuuntele kun kertovat runoniekat, Tietää saat sä, ken oli Hjalmari. Pohjan urhoks', merenkuninkaaksi Mainittiin mua, maailmaa Kiertelin kuin myrsky, mä ylpeet painoin, Heikot nostin, kruunuja jakelin.
Ei mua muista, tervehdä Ne laulull' armahalla, Mä yksinäni kaihoan Ja itken, impirukka. On impi köyhä, suloton, Kuin huomaamaton kukka. Voi, kuitenkin, mit' aattelen! On mulla hyvä näinkin. Oi, onhan puhdas sydämein, Jos yksin jään tai jäinkin! En kaunottareks kaupungin, En tahtoiskaan mä tulla, Vähemmän vaaran valkeita, Kuin heillä, ompi mulla! Enk' imarrusta kuulla, en Ma tahdo halpaa, turhaa.
Jaska, sa siellä, tiedustas vielä, suostunko kullaksesi Jaska, sa siellä! Jos kysyt kullakses, ehkä en kiellä. Pyydäskin kullakses tässä nyt tiellä! Lienetkö tullakses suukoinkin vielä: vaatinet kullakses, ei sua niellä! Jaska, sa siellä, tiedustas vielä, suostunko kullakses! Jaska, sa siellä! On kaihoin syynä mielitietty. Ma kaihoan mut vaiti oon, on kaihoin syynä mielitietty!