United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Niin», lausui laamanni äkkiä leppyneenä, «siitä syystä että tänä päivänä kolmekymmentäkaksi vuotta sitten synnyit maailmaan, luulet itselläsi olevan oikeuden olla oikein lapsellinen.» «Anna sen sitten mennä lapsellisuuden laskuun!» lausui hymyillen Elise, vaikka kyynel kimelsi silmänurkassa. «Anna mennä, anna mennä! Niin kyllä luulen, kaiken pitää mennä umpimähkään, kunnes menee päin mäntyyn!
Suden luola ei sun kodiksesi tullut eikä meren syvyys. Synnyit ihmiskarkelossa kultaisessa kulkemahan. Veli, sisar, joka vielä maamme tähtösellä taivallat, lyhyt elon tie on, ilta joutuu, leppeä ja kiitollinen sentään oo. Taistele, kun taisto käy, kun lepo on, niin leiki.
»Minä häpesin, kun sinä synnyit, sillä minä synnytin sinut vanhalla ijälläni. Merkitsikö se, että minun täytyy sinun tähtesi suureksi tultuasikin hävetä...?» Se putosi kuin lyijypuntti, painaen nuorukaisen polvilleen. »
Siksi viel' elossa viihdyn. Paras soppehen paeta, Tästä tuisku on tulossa. ARMI. Kuulitko mit' on povessa Kullervolla? KALERVO. Kuulin kyllä. Taisin tuimaksi ruveta, Näin kun syyttelin sinua. Kentiesi sotahan synnyit, Sukukoston suorijaksi. Siis isäsi neuvo kuule: Ensin käy Lapissa, poika! Ne veljessodan edellä Mulle maksoivat veroa.
Mitä itseeni tuli, en tuntenut mitään senkaltaista, ainoastaan omituisen orpouden ja ehdottoman yksinäisyyden tunteen, joka ilmeni vain Luojaan luottavana avuttomuutena niinkuin olisin isäni tai äitini povelle painautunut... Suljin silmäni uneksien. Ja oli kuin joku syvä, lämmin ja vakava ääni korvani juuressa olisi neuvonut niinkuin lasta minua: Yksin synnyit, yksin kuolet.
Mut hän huomasi pojan miettivän näin: Kun aina noin hento sa olisitkin ja arka ja pieni, sun kantaisin yli ojien, aitojen käsilläin, pakoon käärmeitä risuissa kanervatarhain. Vuoskymmenen synnyit sa liian varhain! Näin mietti poikanen mielessään. Ja nopeasti kuin liitetään kivi kiveen suureksi palatsiksi, tuli tunnit vuosiksi, kuukausiksi. Sai suveensa hän, poika keväimeen.
YORK. He, mummo, hänen imettäjänsä. HERTTUATAR. Jopa! Hän kuoli ennen kuin sa synnyit. YORK. En tiedä, ken sen kertoi, jos ei hän. ELISABETH. Ovela vesa! Mene, senkin viiso! ARKKIPIISPA. Ei suuttumista lapseen, hyvä rouva. ELISABETH. Tyynessä kala kutee, ARKKIPIISPA. Kas, tuossa sanantuoja. Mitä uutta? SANANSAATTAJA. Semmoista, jota kertoa on tuska. ELISABETH. Kuink' onpi prinssin?
Se maahan löi arabialaiset ylpeet, nuo, jotka Hannibalin johdoll' yli menivät alppein, mistä Pon on juoksu. Sen kanssa nuorna Scipio ja Pompeius voittonsa voittivat, ja tuimaks tuli se kummulle, min alla synnyit sinä. Lähellä aikaa, jolloin Taivas tahtoi lepoonsa lempeään maailman kaiken, sen Caesar otti Rooman mielen mukaan.
»Olavi!» sanoi hän tuokion kuluttua, ikäänkuin havauttaakseen nuoremman poikansa mietteistään. »Se tapahtui siihen aikaan, kun sinä synnyit...» Vanhempi veli katsahti kummastuneena äitiinsä, sillä hän ei ymmärtänyt miksi äiti selitti semmoista, jonka he olivat jo aikoja sitte sanomatta käsittäneet. Mutta Olavi kohotti äkkiä päänsä, niinkuin hän olisi kuullut suuren, hämmästyttävän uutisen.
Sinä tahtoisit myllätä koko maailman ylösalasin ja sitte huutaa minua järjestämään se oman mielesi mukaan. Se ei kelpaa. Tähdet eivät ennustaneet mitään maailman uudestiluojaa silloin, kun sinä synnyit, eikä liioin kun minä synnyin. No, pahuus olkoon, mitä te sitten aiotte tällä salaliitolla tehdä, kapteeni?