United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillaikaa, kun Istvan sysäsi hänet ylenkatseellisesti syrjään ja meni hevosta taputtelemaan sillä hellyydellä, jota tämmöisissä tilaisuuksissa osoitetaan kauan kaivatulle ja taas tavatulle ystävälle, ryhtyi hänen herransa pitämään sitä tutkimusta, johon asianhaarat antoivat aihetta. Mutta tuota pientä veitikkaa ei ollutkaan niin helppo tutkia.
KASPER. Ha ha ha! No siinäpä kaksi kummallista veitikkaa. GILBERT. Luulenpa keksiväni heitä kohtaan sukkelan juonen, herra. KASPER. Hyvä. Mikä on tämä? Mutta vartokaamme, tuossa tulee mies. FAUSTUS. Mitä tahtoo herra kapteeni? KASPER. Sano minulle kuinka kuuluu se lupaus, jonka eilen teit?
"Voi, Jumalani", keskeytti Nastjenka, "kuinka oli siinä kaikki? Minä en ymmärrä sanaakaan siitä." "Voi, Nastjenka, minä tahtoisin jollakin tavalla kuvailla tätä omituista vaikutusta", aloitin minä valittavalla äänellä, missä vielä kätkeytyi toivo, vaikka kaukainenkin. "Kyllin, lakatkaa jo!" sanoi hän ja kaikki ilmasi yhdessä silmänräpäyksessä veitikkaa!
Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna parsimattomia sukkia jalkaani. Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa Joju Veitikkaa. On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle kirjoittaa.
Semmoista harvoin nähdä saa: Kun suuttuu, posket ruskoittaa, Hän sukkaneulat viskaa pois Ja joukosta pois keikahtaa. Ei päivää silloin nähdä vois, Sen ukkospilvet karkoittaa. Vaan varropas: kun hetkisen Siell' istuu lisko murheinen Taas ruusu päivänpaisteinen Huoneeseen tulla heilahtaa: Hymyilee, sukkaa neuloen. Voi armasta, voi veitikkaa, Yön päiväks muuttaa semmoinen!
Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi ja lensi visertäen tiehensä. Se oli leivonen, huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan. Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi. Nyt oli Syynellä oma talo.
Mutta neidon terävät sanat olivat suututtaneet nuorta pahantapaista veitikkaa, ja kun hänellä itsellään ei ollut aikaa tätä seurata, niin hän kuitenkin yllyttäen huusi muutamille kyprolaisille sotamiehille, joiden sivu huolestunut tyttö tahtoi käydä: "Katsahtakaa edes kerran tytön hunnun alle, kumppanit, ja jos hän on yhtä kaunis, kuin hän on solakka varreltaan, niin toivotan teille onnea saaliistanne."
"Kotitalossani tapasin enää vain äitini elossa, sillä isäni oli kuollut suruun. Ennen pakenemistani hän oli vielä uhkea vaimo, mutta kotiin tullessani hän oli jo aivan menehtynyt ja kuolemaisillaan. Surressaan minua, kurjaa, hän oli riutunut, lääkäri sanoi, ja tätä minun oli vaikein kestää. Kun vihdoinkin tämä hyvä, rakas vaimo, joka niin lempeästi osasi hyväillä minua, rajua veitikkaa, kuolinvuoteellaan pyysi minua palaamaan erakkokammiooni, niin minä lupasin ja vannoin kärsivällisesti pysyväni häkissäni kuolemaani saakka, sillä minä olen sellainen kuin pohjoismaiden vesi; joko lapsi saattaa minua liikuttaa pienillä kätösillään, tai olen myöskin kylmä ja kova kuin kristalli.
No, alota! MARIA. Mitkä kissannaukujaiset täällä on? Jos armollinen neiti ei ole kutsunut Malvoliota, hovimestariaan, luoksensa ja käskenyt häntä ajamaan teitä pellolle, niin älkää uskoko minua koskaan. "Täss' on kolme veitikkaa." Enkö minä ole hänen veriheimolaisensa? Enkö ole hänen vertaan? Helsuti rallaa, armollinen neiti! "Babyloniss' eli mies, Helsuti rallaa!"
»Mitä sinulla siellä on? No, eipähän mitä! Katsoppa tuota veitikkaa, kun on minun tyttöni kanssa melkein yhdenikäinen. Ei, vähän nuorempi hän kuitenkin on», jatkoi hän nostellen tyttöään Eevin nähtäväksi. »Viljo on viiden kuukauden vanha.» »Ja tämä Kerttu-Kaisa kahdeksan. Katso, kuinka sillä on tanakat sääret! Niillä jo ponnistellaan ja potkitaan.»