United States or New Zealand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Salongin ovi oli auki, ja kuului lähestyviä askeleita, suriseva kansanjoukko tuli yhä lähemmäksi. Portailta kuului käskyjen jakamista, rintain läähätystä, raskas, varovaisesti kannettu taakka lähestyi yhä. "He kantavat hänen siis tänne!" sanoi Constance kalveten, ja tämä epähuomiosta lähtenyt huuto olisi ollut kylliksi saattamaan kassanhoitajan varmuuteen. "He kantavat hänen tänne!"
Kaikk' yht'aikaa ruoskallaan hevot kiihtivät juoksuun, huudoill' yllyttäin sekä ohjillaan hoputellen innoissaan; ja ne vei yli kentän vauhtia vinhaa pois sotapurtten luota; ja rintain all' arohieta tuprusi niinkuin pilvi ja myrskyn riehuva pyörre, harjat hulmusivat, kun liehtoi lentävä tuuli.
Se missä rauhan saapi, Miss' loppuu tuskani? Niin, missä saanen rauhan? Sen Luoja tietävi. Saanenko sitä ennen, Kuin jäähtyy rintani. Elias. Laula armas impyen', Laula iloks minullen, Laulus' syömmeen levon saa, Huolet, murheet karkoittaa. Riemu täyttää rintani, Lepo vaipuu syömmeeni. Siispä laula, impyen', Silloin kun oon murheinen. Heti kaihon' katoaa, Rauha rintain valloittaa.
Voishan sitä, ellei oisi sairas lässä, lautsall' lepäis nainen norja, joka voittajille jäisi, oisi vainolaisen orja, ryssän miestä miellyttäisi. Hurtan hurjat silmät suurtuu, mutta sydän itkee, suree, urat poskipäihin uurtuu, kun hän hammastansa puree: kiljahti hän kerran, sitten kylkirauan kylmän pisti puhki rintain ripeitten; siihen jäi se niinkuin risti.
Ja jos kansaa tunnet, sieltä Kuulet rintain huokuvan: Suomenkielen puoltajata Kiittävän ja siunaavan. Sydän sulaa, silmät vettyy, Korvillaan kun kuulla saa Kansan suusta nimet urhoin, Jotka maataan rakastaa. Nimihinpä niihin sulkee Suomen kansa armaakseen Kunnialla kunnon miehen, Nimen Rietrikki Polén. Ykstoista vuotiaana vasta Kisailin, kun jo taivahasta Kuiskaili mulle rakkaus.
Kun olimme istuneet pöydän ympärille ja kauan aikaa juhlallisina odottaneet, aukeni ovi, ja eräs naishenkilö, jonka puku oli täyteläisten rintain alta samalla tavalla tummentunut kuin sohva ja pöytäliina, kantoi sisälle ison tarjottimen. Se oli täynnänsä kiliseviä laseja, keskellä oli kannu höyryävää vettä, suuri sokeriastia ja karahvi keltaista konjakkia.
Postitunnin alkaessa oli äiti paraikaa selvittämässä arvoitusta, jota Henrik ja Gabrielle sanoillaan ja kokkapuheillaan koettivat sotkea yhä muka auttaessaan häntä sitä arvaamaan. Se kuului näin: Mä tahdon rauhaa, en riitaa, en, kun myrsky pauhaa niin pakenen. Ja rintain öissä mä palelen, tuliliekkilöissä elän hetkisen. Siltä joudun hukkaan, ken on kahleissa, ja vapauden kukkaa ma rakastan vaan.
Kuu valkea käy yli kattojen kimmelpintain vait, ympäri yhä.... Yön suojeluspyhä hän on sekä kärsiväin rintain. Kuu valkea käy, tulijumala tyyni ja lempee.... Ovelta ovelle, povelta povelle valahtaa vaippansa hempee. Kuu valkea käy kuin kuoleman siunaus kulkee Täht'yön salahuntuun, olon autuaan tuntuun hän raukeat silmät sulkee. Muistelen tähtiä menneen talven, silmiä kultaiseni.