Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
»Miks äkkiä vaikenit, impyein, miks silmäsi kyynelöi? Mikä pilvi peittävi päivyein, mikä onnesi ontoks söi? Kas, kuinka kukkivi kaunis maa ja laulavi leivonen ja kuinka pihlaja tuoksuaa sinä vain olet murheinen! Sa oothan umpussa nuoruuden ja rintasi raikas on ja elämä viittovi hymyillen siis olkosi huoleton!
Hän arkull' ovea kolkkoi, Kun haamu oli hän. Sa kuule, Elsa neito, Ylkä laske sisähän. Ja vastasi Elsa neito: Ma lasken, jos vieläkin Voit Jesusta mainiella Niin kuin voit ennenkin. Aina kun iloitseva Sa olet ja riemuinen, Niin ompi arkkuni sisus Juur' punaruusuinen. Aina kun sureileva Sa olet ja murheinen, Niin ompi arkkuni sisus Juur' verinen, hurmeinen.
Hän syntyi suossa ja kasvoi, Suon yläsyrjässä sen On mökki, joss' eli perhe, Sen elo on murheinen: Ei riistaa lii'aksi saatu, Vaan useinkin puutteissaan Sen lapset kärsivät nälkää, Ja itkivät viluissaan. Tään mökin mies teki työtä Ja ahkera toimissaan Oli nainen muttei puute Pois paennut kuitenkaan.
Jo herra viettää häitänsä, Hovissa juhlaillaan. On tanssi, soiton helkkinä, Ja maljaa maistellaan. Siell' asustaa vaan valkeus Ja kirkas riemun runsaus. Vaan ulkona ken? Ken? On kansa murheinen. Saa murhe yössä hoippua, Hääjoukko riemuitsee. On onni keskitaivaalla Ja varjot väistelee. Nyt silkit, helmet helskyvät Ja kultavitjat välkkyvät, Vaan tuskanhuutoja!... On läänin rahvasta.
Tällaisna aina oisin, kun voisin." J. H. Erkko. Niittypuro. Näin moititaan: voi kuink' on murheinen ja synkän musta niittypuron juoksu, vaikk' onkin niityn metsä lehväinen ja partahilla kukkain tuhat tuoksu. Ei muisteta: tuo puro kotoisin on synkältä ja hallaiselta suolta, ja korven kautta juosten, kuulikin se näljänhätää, itkua ja huolta.
Siell' ilo, rauha annetaan Ja valkeus Jumalalta, Me sinne niinkuin valkamaan Ohjaamme myrskyn alta; Kun riehuu riidat maailman, Meit' ympäröipi Jumalan Suloisen hengen valta. Sen sinä tiedät, Sielunen, Jok' ääntä tunnet taivaan: Kun sydän oli murheinen, Sait lohdutusta vaivaan; Vaipuissas rukouksihin Näit Herran hengen useinkin Sua virkistävän aivan.
Tuima on tuomari lemmen syys, synkkeni pois ilon itsekkyys, nainen nuori ja muhkee mun oli murheinen ihmisyys. Nyt hän on mennyt merten taa, hältä en viestiä, sanaa saa, elääkö ees, en tiedä: kyselen, mykkä on taivas, maa. Virrat, järvet, ah, jäähtykää! Tulkoon Tuonen ja tyynen sää, syksyn en kukkia siedä, koska en koskaan häntä nää. Kuolkaa, kuolkaa, ah, metsät, puut!
Kuinka murheinen ja viheliäinen on tämä eripuraisuus! Oi, jos heidän eteensä voisin maalata yhden haameen, yhden kangastuksen valkeuden maasta, maalata kirkastuksen vuoren ja niitun viherjän sen ympärillä! Mutta toivonpa taitavani jotain sun kauttas, Keimon hurskas tytär. Kuinka onnistui pyynti?
Tuo mielet julki sä valtiaalle, Tuo julki, mikä on tarvis maalle, Ja mitä kansasi halajaa! Tuo julki miettehet sydämestä! Imarrus, juonet ei sua saa estää. Rakasta totta ja oikeaa. Sä kumppaneillesi kerro siellä, Ett' yhteiskunnass' on vaaraa vielä, Vaikk' onkin rauha nyt ulkoinen. Vaan rauha on kuni linnan vangin Tai sen, mi suuss' on jo kuolemankin, Ja aika aivan on murheinen.
Hän yksin kuuli rukouksensa, Se oli niin murheinen: Kun tuuli katosi nuoruuteni, Ei oo mulla rauhaakaan; Mun ruusuni ryöväri tempaisi; Valmis olen kuolemaan. Näin yksinänsä hän laulaapi Rajuilman noustessa. Himeästi tähtyet tuikkaapi, Hänen surmaapi salama.
Päivän Sana
Muut Etsivät