United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
elämän valkeudessa annoin katseen rivejä pitkin näitä kiitää, milloin kohota, milloin vaipua ja kiertää. Näin kasvoja, jotk' kutsui Luojan lempeen hymyllään ynnä taivas-loistollansa, ja ilmehiä kaiken kauneuden. Jo Paratiisin kaiken muodon oli mitannut katseheni, kiintymättä mihinkään osaan pitemmältä vielä.
Ei tapaa enää silmäluomill' aamu keralla unten yhtä, kirkkahinta, heräämishetkell' enää rintaa täytä iloisin kaipuin näkemisen toivo; mun ensi katseheni puistosta hänt' etsii turhaan aamunkasteen aikaan. Kuin kaunihisti toive täyttyikään, kun kanssaan armain illoin käydä sain! Kuin suurenikaan kaipuu, toinen toistaan paremmin aina tuta, ymmärtää!
Ja minä, näyttääkseni vakaumustain tät' uutta, varmaa, kohotin nyt pääni, mikäli sopi, puhuaksein hälle. Mut näky ilmestyi, mi itsehensä niin kiinsi katseheni kaiken halun, tuo tunnustus ett' unohtuikin multa. Kuin läpi lasin kuultavan ja kirkkaan tai vetten välkkyväin ja hiljaisien, mut ei niin syväin, ettei pohja paistais,
mun silmistäni vähitellen haihtui; siks kääntymään Beatriceen katseheni sai rakkaus ja puute näkemisen. Hänestä mitä lauloinkin, jos kaikki se koottais samaan kiitosvirteen, kyllin nyt ei se oisi häntä kuvailemaan. Näät kauneus, jonka näin, niin suurta oli ja rajatonta, että Luojan yksin ma luulen siitä täysin iloitsevan.
Oi Valkeus, ymmärtäjä, ymmärretty kautt' itses vain, mi itsessäs vain elät ja itseäsi rakastat ja hymyyt! Se kaaristasi, joka näytti mulle valolta heijastunehelta, koska ma tuokion sit' olin tuijottanut, nyt näytti kantavan kuin ihmiskuvaa sisällään, mutta jumalaistunutta, siks häneen kääntyi koko katseheni.
Vain joskus aikaan kesäkuun, kun maat ja metsät nukkuu ja suviyöhön lumottuun kun käen kaihot hukkuu, voi olla että poikasen tie metsän peittoon johtaa, hän miettivä on, murheinen, hän katseheni kohtaa! Mun löytää nuori rakkaus, kun muiden silmät nukkuu, kun suvi on ja juhannus ja käen kaihot kukkuu.
Hän haastoi näin ja laulaa alkoi: Ave, Maria, haihtui laulaen kuin raskas katoopi kappale veenpinnan alle. Niin kauas seuras häntä katseheni kuin saattoi; vaan kun hänt' en nähnyt enää, ylimmän kaihoni taas neittä etsin ja käännyin kokonaan Beatricen puoleen; mut salamat hän sinkos silmähäni, niin ettei ensin sietää voinut näkö; siks viivähdin ma kysymyksineni. Neljäs laulu
Ma heti: »Missä on Beatrice?» Vanhus näin: »Että pääsisit sa toivos määrään, hän lähettänyt paikaltain on minut. Ja jos sa katsot kehään kolmantehen korkeimman rivin, siellä näät sa hänet sijalla, jonka sai hän ansiollaan.» Kohotin vastaamatta katseheni ja kruunun näin ma hänen kulmillansa säteistä ijäisyyden heijastuvan.
ja joka katsomahan kääntyy, totta puhuiko lasi, ja ne näkee yhteen niin sointuvan kuin sävel poljentohon: niin mulle muisti kertoo tapahtuneen, kun katsoin silmihin ma kaunihisin, joist' Amor oli mulle ansan tehnyt. Ja kun ma käännyin ja kun katseheni tapasi näkyväistä taivaan tämän, mi sattuu silmään, kun sen kierron huomaa,
Erotin hyvin kultakutrit heidän, mut kasvot huikaisivat katseheni kuin liika aina aistivoiman murtaa. »He saapuu helmasta Marian», sanoi Sordello, »laakson vartioiksi tämän kyykärmeeltä, mi kohta, koht' on täällä.» Kun tiennyt en, se mistä, milloin tulis, ma jääksi jähmettyen käännyin, liityin likemmä ystävääni uskolliseen.