United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jop' on syttyi syksyn tähti, ei tullut takaisin armas, tuuli pohjoinen porotti, ei tullut keralla talven, meret suuretkin sulivat, ei sulanut poveni poltto, taas on Suomen yö suvinen, ain on armas saapumatta. Istun, istun, neiti nuori, illan valkean hämyssä, rannan kuohuilta kyselen, tutkin taivon pilvilöiltä, pettikö minun omani, unhottiko uskollisen.
Mut hiljaa, nöyränä Sä kaikki kannoit, Lapsparvelle kaikk', kaikki uhraten: Sun päiviesi vaivat, unet öittes, Jop' usein viime leipämurusen. Ken aavistaa vois kaikki uhra'ukses? Ken mitata Sun lempes syvyyden? Syvyydet mitata voi valtamerten, Vaan syvyyttä ei äidin-rakkauden! Oi, kiitos, äiti, kaikesta min annoit! Oi, kiitos hellimmästä hoidostas!
Hanki haastoi ikkunalta: »Viel' oli kapea kakku.» Tutki Tuoni tarkempahan: näki reijän pienen-pienen puhki äityen povesta, halki lapsen hartioista. Jop' on tunsi tuttavansa, irvisti ikeniänsä: »Sota, sorja veikkoseni, aina eelleni ehätät, kuljet tuulen teitä myöten, riennät sa ratoja myrskyn, isket inhat, isket vanhat, poiatkin emon povelta.»
Jop' on uskoi Suomen kansa, kouraan tarjottuun jo tarttui, lieto luontui laulantansa, kaikkialla riemu karttui, kuuli hongat kummaksensa, kuinka lauloi maassa hallan kansa virttä vapautensa kerran kera vieraan vallan. Yleiseen kansalaisjuhlaan Kansallisteatterissa 25/3 1917.
Hän piti tämän tarkasti suljettuna kaikilta, jop' isältänsäkin, mutta juuri sentähden, ett'ei sitä muut kuin hän itse tienneet, kasvoi se niin suureksi ja niin todelliseksi. Hänell' oli kumminkin yks uskollinen. Kun André oli täyttänyt yhdeksännen ikävuotensa, istui hän eräänä kuumana kesäpäivänä kivellä, jok' oli keskellä jokea. Avojalkansa oli hän työntänyt alas veteen.
Niinkun kerran potkasihen, Silmän siitämättömähän, Kerran toisen kuopasihen, Korvan kuulemattomahan, Kolmannen kohenteleksen, Lautasille Hiitten hirven, Poropetran potsasille. Jop' on taljoa taputti, Sivua silittelevi: "Oispa tuossa ollakseni, Saispa tuossa maatakseni, Sopisi elelläkseni, Nuoren neitosen keralla, Kanssa kasvavan kanasen, Impyen yleneväisen."
Kosk' totta tuon, kosk' leikkiä vain. Kosk' hymysuin, kosk' vihoissani; Yht' illoin, toista huomeltain, Ei mitään juur, vaan jotain ain'! Niin vierritän ma tynnyriäin, Kuin pyhä Diogeno eteenpäin. Ihmisvihaaja. Noh, ihmisiä nyt periköön hiis! Jop' olen hulluksi tulla! Ei heille vasta, ma päätän siis, Oo silmäystäkään mulla! Heist' pitäköön huolta taivonen Tai itse piru jos puuttuu!
Näin talost' äkkiä tuoksahti Nyt väki valkean vaarahan, Ja vuoren taakse se kiiruhti, Sielt' uskoi tult' ylös kuohuvan. Syys-illan riensivät hämärää, Jop' aukas' huutoihin hätä suun; Vaan silmät vuorella selviää, Kun nähdä saavat he hellän kuun. Kolme kertaa kolme Koston rauhoittaa, Kolme kertaa kolme Surman karkoittaa, Kolme kertaa kolme Haavat parantaa.
Jop' oli päivä mennyt metsän taakse, Kun hän ehti kylään kansattomaan. Liki tietä, pellon kuhilaasta Poika kurkistellen, varovasti Viittas kädellään ja hiljaa äänsi: "
Lieteen risukimpun heittää, liekit räiskähtää ja palaa; sitten oman liemen keittää, Simo Hurtta katsoo salaa, eukko hämmentää ja häärii, tekee työtä tärkeätä, maustehiaan mittaa, määrii, tilkan tuota, toisen tätä. Jop' on valmis velhon juoma, velli outo sulhon suuhun: »Saa'os tästä, Luojan luoma, tuntuu ytimeen ja luuhun!