United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitte tuntui luultavammalta, että se oli kasvanut ylös maan povesta sillä koko sen näkö ja laatu sopi niin oivallisesti yhteen aution näkyalan ja luonnon kanssa.
Oil aika, jolloin riemusta Löi rintani: "tik, tak". Ma lasna juoksin; povesta Vaan kuului näin: "tik, tak." Kun äidin helmaan uinahdin, Löi sydän hiljaa: "tik." Ja leikkimään kun havahdin: "Tik, tak, tik, tak, tik, tak." Kun nousin nuorukaiseksi. Löi rintani: "tik, tak." Ja veri kuohui kuumaksi, Kun suonet soi: "tik, tak." Oi mieles' onko maailmaan? Sen vaaroihinko? "Tik!"
Alempana oli tiheä viidakko peittynyt aivan mustaan pimeyteen, näöltään melkein kuin hämärästä häämöittävä meri aaltoineen. Tämän pimeyden povesta, ihan jyrkänteen alta, kuului yhä välistä koiran hirmuinen haukunta monikertaisena kajahdellen ympäristön metsistä ja kallioista.
»Ah!» Ione alotti, mutta pelästyen hänen äkillistä ja odottamatonta kiivauttaan hän pillahti itkuun. Arbakes siirtihe lähemmäksi hänen hengityksensä poltti Ionen poskia hän sulki hänet syliinsä Ione koetti kaikin voimin vapautua. Tässä tiimellyksessä putosi Ionen povesta pieni taulu lattialle. Arbakes huomasi sen ja sieppasi sen se oli kirje, jonka Ione oli aamulla saanut Glaukukselta.
Itse vanha Väinämöinen läksi suusta suuritieon, vatsasta varaväkevän, mahtipontisen povesta; luiskahtavi poies suusta, kaapsahtavi kankahalle, kuin on kultainen orava tahi näätä kultarinta. Läksi siitä astumahan; tuli sepponsa pajahan. Sanoi seppo Ilmarinen: "Joko sait sanoja kuulla, luoa lempiluottehia, miten laita lasketahan, perilaita liitetähän, kokkapuut kohennetahan?"
Elähän, rakas Jaakkoseni, ammo kuin härkä. Vastapa siunaimen aika on kulunut kuin litkaisit ryypyn. Ja tiedä, että vaarallista tekoa puuhaamme tässä kuutamon haamoittavassa valossa. Tuokiossa voipi jylhän metsän povesta eteemme syöksähtää vallesmannin vaarallinen haamu armottoman seuransa etukynnessä.
Sortui venho veen varahan, joutui sormet soutimiksi, ehti ontuva Oterma rannalle someriselle; nuolen vinkuvan lähetti jälkehen urohon uivan, halki veljen hartioista, puhki naisensa povesta, huuti vielä, huikahutti: "Mik' on verta veljessäni, painu paatena merehen, mikä nuorta naisessani, nouse siipenä kajavan, ett'eivät toistansa tavanne, eivät syyllistä syliä, eivät täällä eikä tuolla eivät maassa, maan sisässä eikä Luojan taivahassa!"
Niin hiljaa istui, herkkänä; jos kuunnellut ois hän, kuin katsoi, kuullut oman ois sydämen sykkivän. Mut joukko kulki kulkuaan, siin' yhä katse pysyi, jokaiseen riviin, soturiin se kiinnittyi, se kysyi; kysymys arka, kaihtava ja mykkä lennähtää, hiljempi huokaustakin povesta hiipivää.
Yksinkertaisemmat puvut olivat korkeakauluksisia, mutta hienommat sitävastoin kaarroskaulaisia, kuitenkin vain niin, että suurin osa povesta jäi jonkunlaisen kaulareunustimen tahi hienopalttinaisen, korko-ompelulla kirjaillun, niinsanotun »kainoushunnun», rintaliinan peittoon.
"Kukapa heitä muistelee muun vuoksi, kuin sen ettei tarvitse tehdä pilaa talonpoikaisesta miehestä. Millähän luulisitte elävänne, jos ei maalainen maan povesta teille kovalla vaivalla ja työllä leipää raatais?" "Syötäis ulkomaan viljaa!" vastasi eräs, joka luuli olevansa muita viisaampi.