United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä otti teoksen käteensä, toi sen kirjailijan nähtäwäksi ja sanoi: "noin kun tämä oiotaan ja parannetaan, sitten tästä tulee hywä". Tuon nähtyään ja kuultuaan tuli kirjailija ikäänkuin halwatuksi: hänen rintansa aaltoili; hengityksensä käwi tiheästi ja raskaasti, hänen huulensa ja kaswonsa wärähteliwät; hieno puna nousi hänen muutoin niin kalpeille kaswoillensa, eikä hän saanut kaukaan aikaan yhtään sanaa suustansa.
"Wielä; hän on naimisissa." "Eikö hän jaksaisi teitä elättää?" "Ei. Hän on köyhissä naimisissa ja hänellä on paljo lapsia; hänellä on kyllä työtä turkeistaan." "Entäs tyttärenne?" Se kysymys näytti mummoon käywän kipeästi. Hän säpsähti kysymyksen kuultuansa ja oli towin wastaamatta. Nähtäwästi taisteli joku sisällinen tunne hänen rinnassaan, sillä hänen hengityksensä käwi tiheästi ja raskaasti.
Minä tunsin hänen raikkaan hengityksensä, näin hänen täyteläisen rintansa kohoilevan, tunsin naisellista tuoksua, ja veri kohosi päähäni ja minä tunsin sisimmässäni kuohuvan ja hyrskyvän ennen tuntemattomia tunteita.
Kaikki kristityt istuivat lieden ääressä lämmittelemässä, sillä yö oli jo kylmä ja huone tuntui kolealta. Vinitius saattoi nähdä heidän hengityksensä höyrynä puhaltuvan suusta. Apostoli istui keskellä, ja matalalla jakkaralla hänen jalkainsa juuressa Lygia.
Tuo nainen leimaama häpeän, niin oli kuin sisar läheinen samaan suruun luotu ja kuolemaan. Hän eikö huokaissut nukkuissaan saman painon alla yhteisen? Ja aivan hiljaa vuoteeseen hän vaipui tyttösen vierehen. Niin liki he toistaan lepäsivät että hengityksensä yhtyivät. Marie avas silmänsä sävähtäin: »Miten kummallista ma unta näin!
Kalmankalpeana, liikkumattomana ja kokoonpuristetuin huulin virui hän vuotellaan; ainoa liike, minkä hän teki, ainoa ääni, mikä kuului huoneessa, oli hänen heikko, vaivaloinen hengityksensä, jota tuontuostakin keskeytti syvä huokaus.
"Olet oikeassa! Minä ymmärrän!" vastasi Vinitius kolkosti. Oli myöhäinen yö, joten kadut olivat autiot. Muuan juopunut miekkailija teki lopun heidän keskustelustaan, törmäten Petroniusta vastaan ja laskien kätensä hänen olkapäälleen. Hänen hengityksensä tuli viiniltä ja hän puhalsi sitä suoraan Petroniuksen kasvoille, mylvien käheällä äänellä: "Kristityt jalopeurojen eteen!"
Vähitellen tyttö levostui ja viimein hänen hengityksensä tuskin kuuluikaan. Soturi tuuditti hiljaa tätä lasta, jonka sotaonni oli hänelle päiväkauden ajaksi antanut; katsellessaan tätä surkeata olentoa, ajatteli hän häntä, joka oli kärsinyt niin paljon hänen tähtensä, äitiänsä ja ainoastaan häntä. Näin istui hän kunnes yö oli melkein kulunut, outoa rauhallisuutta nauttien.
Josu luki sadun ketusta ja koetti taaskin nukkua, mutta turhaan. Ajatukset olivat kaikkea muuta, vaan ei väsyneet. Maanrajalla olevasta akkunasta paistoi kuu huoneesen kapean juontuvan. Ovi isännän kamariin oli raollaan ja sinnekin tunkeutui juontuva pienenä valoviivana. Siellä isäntä nukkui, harva ja tasainen hengityksensä kuului kellon kera.
Myöskin hänen hengityksensä oli kiivaampaa kuin mitä saattoi odottaa niin lyhyen matkan astumisesta kuin tiskin luota ovelle. Selittäkäämme nyt lyhyesti, miten ravintolan isännän päähän oli pälkähtänyt kuiskata kivalterin korvaan tällaisen vaikutuksen aikaansaaneita sanoja.