United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaunis oli se luonto, joka häntä ympäröi, ja vielä kauniimpi se sisäinen maailma, jonka Eilert Olsen hänelle avasi. Se oli kirkkaitten ajatusten, syvän ja ehjän elämänkatsomuksen maailma, ja joka sanan, joka ajatuksen takaa värähti rikas tunne-elämä esiin herkkänä kuin soitin, jonka tuulen henkäys saa säveleitä väräjämään.
(Herkkänä, touhuten.) Tanssaavat siellä... Sitä tässä maailmassa tanssaat... Milloin mustenee, milloin valkenee... Jos nyt valkeneisi... (
Kauan herkkänä vait oli hän: yhä toivoton aatos kiiteli harhaillen, suli riemuun entisen onnen, tai kuvitelmia tuskain toi; välihetkinä vain hän lastaan valvenevaa, suin haikein laulaen, viihti. »Uinuos, armas», lauloi hän, »kukan umpuna uinu, unten mailla sa nää, miten äitis tuutivi lastaan! Ah, pian itse on noin hän tuskia tuntematonna, vaan et niin sulo unta sa saa, kun tuutivi vieras.
"On tämä!" myönsi Petteri, silmäili herkkänä ja selitteli: "Tässä saa niin elävän kuvan tuhatjärvien maan ihanuudesta!" "Nii-iin!" kuiskasin minä ja ehdotin. "Emmekö levähdä tässä, herra Ikonen." "Ja nyt istahdimme me sammalikkoon, kauneimman riippakoivun alle ja nyt se alkoi ... se.
Niin hiljaa istui, herkkänä; jos kuunnellut ois hän, kuin katsoi, kuullut oman ois sydämen sykkivän. Mut joukko kulki kulkuaan, siin' yhä katse pysyi, jokaiseen riviin, soturiin se kiinnittyi, se kysyi; kysymys arka, kaihtava ja mykkä lennähtää, hiljempi huokaustakin povesta hiipivää.
Hän hiipi hiljaa foria eli laivan reunaa pitkin sen toiseen päähän, pysähtyi ja kumartui tuijottamaan syvyyteen; viileä viima huokui sieltä hänen polttavalle otsalleen. »Se on kuoleman suudelma», hän sanoi, »se on tervetullut». Leuto ilma hyväili hänen aaltoilevia hiuksiaan; hän työnsi ne kasvoiltaan ja kohotti katseensa niin herkkänä ja niin valottomana kohti taivasta, jonka lempeitä piirteitä hän ei ollut koskaan nähnyt.
Onnellinen on ihminen ainoastaan silloin, kun hän on nuori, kun elämän elohopea hänen suonissaan herkkänä juoksee! Ja uljas on ihminen, kun hän uskaltaa täysin käsin elämältä osansa ottaa, kun hän pelvotta koskia laskee ja tyrskyjä halkoo, niin että vaahtojen pirskeet kulmilla kimmeltää ja elämän kostea virve hänen kasvojaan kietoo ja kiehtoo!» »Uskallanko minäkin sillälailla, Olavi?
Ja nyt alkoi odotuksen ja epätietoisuuden aika. Sieluelämäni liikkui herkkänä, kuin auer tuulenhenkäyksissä. Haaveilut ja unelmat ilmestyivät. Iltasilla nukkuessani toivoin yöllä näkeväni kauniita lemmen unia. Mutta mikä ihme siinä lie ollut, että minä en niitä koskaan nähnyt. Se oli mielestäni pahan enne. Siksipä usein, kun aamusella heräsin, tuskastuin koko maailmalle, löin, tai viskasin tyynyäni ja sähähdin tuskaisen, hermostuneen: "
Tätä ajatellessa pysyi mieli yhä herkkänä: väliin kuivivat kyyneleet, mutta väliin taas tulvahtivat esiin ja elämä oli kuin unta. Viimein rupesi yöilma tuntumaan kostealta ja kylmältä, ja hän lähti sisälle. Mutta kauan hän vielä vuoteellaankin valvoi ja tunsi ruumiinsa värähtävän pienimmällekin ajatuksen vaihteelle.
Kyllä mä nyt viluss' yön sain muistaa siinä ja tietää, ett' oli pulloni tyhjä; ja närkästyin typeryyttäin, kun minä, herkkänä horjahtain, olin akkana ollut. Vaan toki loppui yö, taas valkeni aamu, ja taistot seurasi taistoja taas; veri juoksi, ja nouseva päivä uusia huolia toi, pois unhoon jäi pian vanhat. Saapui näin kesä taas, kesä kulki, ja seurasi syksy.