United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me suuremmat istumme tuoleilla, kyynärpäät pöytään nojaten ja leuat käsien varassa, pikkusisar pyrkii Annin syliin ja kietoo käsivartensa hänen kaulaansa, ettei häntä pelottaisi. Jo ennenkuin Anni alkaakaan, meidät valtaa väristys, meitä pelottaa vähän, mutta on suloista samalla, sillä me tiedämme, että kaikki, mitä Anni kertoo, päättyy niin, että aina lopulta on hyvä olla,
Niin pitkän matkan päästä kuin hänen esiintymisensä ulottuu vetämään ja se apaja ei ole pieni sitoo hän kuulijat itseensä, jopa kietoo heidät kahleihinsa. Vastustaminen ei auta, ja vaikka olisi ollut ikänsä vakuutettu siitä, että se, mitä hän sanoo, ei pidä paikkaansa, niin täytyy se myöntää oikeaksi ainakin sillä kertaa, kun hän sen sanoo. Arvosteluun ei ole aikaa.
Ja viisas Mestari: »Nyt verkon näen, mi teitä kietoo, ja kuin siitä päästään, miks vuori järkkyy ja miks iloitsette. Suvaitse virkkaa mulle nyt, ken olit; sanoihis sisältyköön myös, miks täällä niin monta maannut olet vuosisataa.» »Ma olin kuulu», vastas toinen, »aikaan, kun hyvä Titus kosti naulanreiät ne, joista juoksi Judaan myömä veri. Sen salli Korkein.
Mieltäni se rohjentais! Sävelet ja äänet tuolta Kietoo vallan sydämmein! Kaikki voima rinnastani, Sulaa huoliks suloisiksi, Sulaa kaihon kyyneliksi! Pitikö hänet tappaa? Kuinka voin Sen tehdä, kun näin silmäns' iskun? Siksi Ma kalvan öisin omaan rintaan syösnyt! Ja rikoinko, kun ihmisyyttä tein? Niin, rikost' onko sääli?
Sinulla on sitä paljon: on nuoruutesi, on työsi, on voimasi, on koko elämäsi! Ja todellakin! Kotoinen tunne leviää leviämistään. Ennen vierailta näyttäneet talot se nyt kietoo lämpöönsä; tuntemattomat ihmiset, jotka pelloillansa työskentelevät, muuttuvat omaisiksi.
Vaikka vaimonsa olikin jättänyt hänelle kuvansa perinnöksi Lyylissä, joka olikin isännän ainoa toivo ja ilo, ei hän kuitenkaan heti voinut unhottaa surkeata vahinkoansa ja tukahuttaa katkeraa ikävyyttänsä, sillä hän tiesi kadottaneensa sen, jota ei taideta kullalla eikä hopealla palkita. Mutta maailma on paha ja kavala. Se kietoo pauloihinsa heikot sydämet ja upottaa turmeluksen syvyyteen.
Hän ei tule piilostaan siltä, ennenkuin Rautiainen hänet löytää ja kantaa hänet sylissään pois. Mutta sehän olisi lapsellista! Olkoon, mutta hän tahtoo niin. Ja kun Rautiainen ottaa hänet syliinsä, niin hän kietoo kätensä hänen kaulaansa. Hän tahtoo päästä lähelle, oikein lähelle ja tuta olevansa oikein täydellisessä turvassa, niin että hän voi nauraa. Oo, kuinka hän haluaisi nauraa!
Ja sinetissä hänen Lucretiansa, jolla hän aina lukitsee kirjeensä: se on hänen! Kenelle tuo lienee? FABIO. Se kietoo hänet suolineen, sorkkineen. "Olen kiintynyt; Mut kenehen? Suu kiinni nyt: Sit' en sano, en." "Sit' en sano, en." Entä sitten? Toista värsymittaa! "Sit' en sano, en." Entä, jos se olisit sinä, Malvolio! HERRA TOPIAS. Hirteen, senkin mäyrä!
Mi muu vois sua hämmentää, sun mieltäs horjuttaa? SALADIN. Mi horjuttanut ikäni on mun mieltäni. Ma olin isämme luona Libanonilla. Hänt' yhä huolet musertaa... SITTAH. Ah niin! SALADIN. Se hänet kietoo, läpi hän ei pääse, on kaiken puutos... SITTAH. Mikä kietoo? puuttuu? SALADIN. Sit' eihän mainitakaan ansaitsis. Kun sit' on mulla, turhalta se näyttää, kun ei, se välttämättömäksi käy.
Elmasta on kuin istuisi hän hirvittävällä teloituspaikalla. Korpit rääkkyvät ihmishaaskojen ympärillä, yö levittää mustan vaippansa yli kyynelkostean maan. Tuuli valittaa ja itkee. Elmaa väristyttää. Silloin tulee tietä pitkin nuori bojaari, joka kietoo hänet lämpöiseen siniseen turkisvaippaansa ja sanoo: – Me ratsastamme kotiini. Siellä kukkii kirsikkapuu ja tuoksuu punanen tattarakukka.