United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitemmissä sommitteluissa, kuten Minä ja muut, voi tämä viimemainittu ominaisuus joskus uinahtaa. Mutta lukijalle jää aina täyspitoiseksi ylijäämäksi sarja väririkkaita, elävästi kuvattuja kohtauksia, jotka hän myöhään on unohtava.
Päättävästi, ilman muuta lähestyin mä oven suuta: »Herra, taikka rouva», lausuin, »mieleni on pahoillaan; mutta uinahtaa ma taisin, ehkä sisään pyytää saisin; en mä ensin kuullut laisin, nakutettiin hiljaa vaan, tuskin nakutuksen kuulin»; selälleen jo oven saan: yö se vain loi varjojaan. Katsoin yöhön hämmästyksin, haavein seisomaan jäin yksin, toivon, pelon värähdyksin heityin hurjaan unelmaan.
On vasta vuosi yksi, Kuin toivotonna näin Ol' tullut hyljätyksi Jo vanha ystäväin; Vaan sydänkysymyksehein Tuo toinen impi vastas: "ei"! Ja minä huoleen jäin. Nyt puolen vuotta vasta On tuskin kulunut Ajasta autuaasta, Kuin olen halaillut Tuot' enkel armahaistani, Vaan nyt mun orpo lempeni Uinahtaa unheessa.
Ken, kurja, tohtii kättään nostaa Vastaasi, Jumal' auta! kostaa Mä tahdon hälle, maksaisi Se vaikka sydän-vereni. Sydämen pohjasta ma soisin, Ett' elää kunniakses voisin Töin, toimin sua palvella, Kunnekka pysyn valveella. Kun kerran päivä mailleen kulkee, Ja väsymys jo silmän' sulkee, Suo sylihis mun uinahtaa, Oi äiti armas, Suomenmaa! Muistomerkkiä jaettaissa.
Aikaa uutta te laulelkaa, Niin voin mennehen unhottaa, Elon tuskineen leikkineen Ja mun lempeni pettyneen! Koski, mulle häävirttä soi! Armaat lähteet ja aallot, oi! Laulakaatte jäähyväiset Pettäjälleni ainaiset! Toisen sulhon ma valikoin, Johon aina ma luottaa voin, Jok' ei, suven suudeltuaan, Karkaa syksyllä matkojaan. Tullos, kuolo! sydämmein suo Uinahtaa sinun rintas luo!
Hän oli tottumuksesta tullut niin kestäväksi, että hän väliin valvoi viikkokausia yöt ja päivät sairaan vuoteen vieressä, eikä hänessä sen suurempaa uupumuksen merkkiä näkynyt, kuin että hän joskus istuallaan nuokahteli; kuukausmääriin ei hän paljon lepoa kaivannut, kun hän joskus vaan sai uinahtaa jonkun minuutin, niinkuin lintu oksalla, oli siinä kyllä.
Se maa se on talvisten lunten maa ja mustien merten ranta, sen luonto se kuolleena uinahtaa ja luita sen kasvavi santa; sen taivaalla paistavi musta päivä, ja musta on päivän kieli ja kerran jos hetkeksi häipyvi häivä, niin sentään on autio mieli. Tähän talvisen saaren rantaan, tähän jäisehen, luisehen santaan meni pirstaksi haaksi hältä, tuolta hennolta etsijältä.
Rintaan voimakkaasen nojauupi Immyt hienon hento, ihanainen Silmissänsä autuus kuvastuupi Tällä hetkellä hän vain on nainen: Murheet maailman hän unhottaapi, Noin kun uinahtaa hän tuossa saapi Sulhon rintaa vasten. Elo autuasten Tunteen täysi valta yksin on.
Pian pursi ol' pieninä pirstaleina, ja ystävät huonoina uimareina ne hukkui helmassa synnyinmaan. Mun myrsky Seinelle kantoi vaan. Mä nousin taasen purtehen uuteen, on toverit uudet ja kaukaisuuteen mua kantaa vierahan virran vuo. Koti kaukana! Rintaan se tuskan luo. On jälleen nauru ja laulu huima, alus ryskyy, vinkuvi tuuli tuima. Pois viime tähtönen uinahtaa. Oi tuskaa! Kaukan' on kotimaa!
Soi ja hilkkuu, kilkkuu vienoon, Ja niin vienoon kohajaa Kosken veet ja uljaat kuuset, Kuningas jo uinahtaa. Ministeri, koira, silloin Hallitusta hoitaa saa, Ja hän äreästi haukkuin Arvoansa ilmoittaa. Kuningas jo viimein ääntää: "Hallitus vain vaivaa tuo; Soisin pääseväni kotiin Kuningattareni luo! "Hänen sylihinsä lasken Suloisesti uljaan pään, Koko valtakuntan' laajan Hänen silmissänsä nään!"