United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suojanamme vehmas puu Untukaamme kuutamossa! Joutsen. Reunalta ruskopilvien Niin taivaan-tyynnä vaan Joelle joutsen laskihen, Suv'-illall' laulamaan. Suloa lauloi Pohjolan, Sen taivast' iloisaa, Kuin päivä siell' ei muistakaan Suv'-öisin uinahtaa. Kuin varjot siell' on viileät All' leppäin, koivujen, Ja lahdet kuullan-kiiltävät, Ja laine vilpoinen.
Sano ainoastaan, että välinpitämättömyytesi on ollut teeskennelty, että rakastat minua, ja anna minun uinahtaa sinun vierellesi! Jos olet päättänyt kuolla tähän, sanoi Aadolf, niin käännä ajatuksesi maallisista asioista Luojaasi! Mutta minä vielä kerran rukoilemalla rukoilen sinua... Mene! lausui Maria, ja työnsi luotansa käden, joka uudestaan ojentui häntä nostamaan. Sinä et rakasta minua.
Minä tein työtä yöt ja päiwät, tuskin jouduin sen wertaa uinahtamaan kuin lintu oksalla uinahtaa. Minä pesin, silitin ja ompelin, ja työtä oli yllin kyllin. Silloin olin wielä terwe ja nuori, ja jaksoin niin paljon, eikä puutetta ollut koskaan.
Muurille tuonne valkeellen, Jon pääll' on risti pyhyyden, Miss' ijäisyyden viljamaa Kultaista viljaa kasvattaa. Vanhus. Kuningas vanhus mielestän' On lopull' elon-retkeään, Niin voitokas, niin miekkonen Perillä matkan melkoisen. Jo aian myrskyt uinahtaa, Hän kaikilt' arvon, lemmen saa, Ja harhat, himot rohkeat Tuon tyyntä valtaa karttavat.
Harzin vuoristossa elok. 1889. Rintaan voimakkaasen nojauupi immyt hienon hento, ihanainen, silmissänsä autuus kuvastuupi tällä hetkellä hän vain on nainen: murheet maailman hän unhottaapi, noin kuin uinahtaa hän tuossa saapi sulhon rintaa vasten. Elo autuasten tunteen täysi valta yksin on.
Postilloja ol' meillä montakin, ja niistä Enimmin ukko Lutheerusta viljeltiin, Mut välistä me, noudattaen mummon mieltä, Otimme jälkiruuaks saarnan Hagberg'istä: Kas siin' ol' miestä, siinä Ruotsin aijan kieltä! Schaumann'in ääressä hän saattoi uinahtaa, Sanoen sitten: «Biskopen var läng i da'!»
Oi autuas, ken luontoon uinahtaa Ja hältä lemmet, laulut, lauseet saa, Eik' äidinkieltään hukkaa kulkeissaan; Hän uneksii ja lausuu uniaan, Mutt' säännöist' irroillaan hän uneilee Viisautta vaan ja virttä haastelee.
Niin he nyt istuivat re'essä, ja kaukana heidän edellänsä lennätti Koivulan nuori pari. Isä, sanoi Mari, olet niin usein puhunut minulle iki-ihanuudesta, johon sielu autuaasti uinahtaa; tiedän siitä koko joukon, vaan osoita minua nyt todella itse siitä osalliseksi pääsemään.
Pitäs hiukan uinahtaa, Ett'ei kirkoss' uni saa Silmiäni kiini painaa; Siispä riennän tupaseen, Tuohon hauskaan, hupaseen, Unetar, oi lepo lainaa! Sanaisia jäähyväisiksi. Kevät armas, leuto, lämmin Meitä taaskin tervehtää, Tuuli henkii hempeämmin, Järven aalto kimmeltää. Milloin kuvaupi saari Lahden pintaan tyynehen, Milloin taasen taivaankaari Jännittyypi pilvehen.
Ah! polvillaan sua pyytää oma kulta: Suo, päästän surkeuden kahleet sulta! Niin, rukoilkaamme Pyhiä polvillamme! Kas, täänpä kammion alla Pauhinalla Helvetti kiehuu, Häijy se riehuu, Vimmoissansa! Kreeta, Kreeta! Se ystävän oli ääni! Miss' on hän? Kuulin kutsuntansa. Vapaa olen! Ken mua estää saa! Hänen rintaa vasten painan pääni, Tahon lentää vaan hänen kaulahansa Ja siin' ikipäiviks' uinahtaa!