United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pelastettu, rakastettu kohta ompi kotimaa. Ilves. Kissan sukuisiin petoeläimiin kuuluu maassamme, tavallista kotikissaa lukuunottamatta, ainoastaan yksi eläin, nimittäin ilves. Ilves on ison koiran suuruinen. Sillä on suuret, voimakkaat käpälät ja niissä hyvin terävät ja vahvat kynnet, jotka se, samoin kuin muutkin kissansukuiset pedot, voi vetää nahan sisään ja siten estää kulumasta.
Varmaankin moni meren tuolla puolen löytää, mitä kotimaa heille ei ole suonut varman toimeentulon ja vielä enemmänkin. Milt'ei ihmeellistä on, kuinka perheet, jotka vuosikymmeniä vanhassa isänmaassaan turhaan ovat raataneet ja raastaneet, suhteellisesti lyhyessä ajassa ovat päässeet varakkaiksi uudessa maailmassa. Mutta surullista on kuitenkin, ett'ei vanha Saksan emämaa jaksa ravita lapsiansa.
Maa, isänmaamme, Suomenmaa, soi sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjainen, maa kallis isien. On Suomi köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää, vaan meille kalliin maa on tää, sen salot, saaret, manteret ne meist' on kultaiset.
Mutta hän taisteli kauan tuntemattomana, nimetönnä ihmiskunnan oikeuden ja kansojen vapauden puolesta, ja sentähden ei yksikään kansa seiso kyynelsilmin hänen hautansa ympärillä. Mutta Suomi, hänen suuri äitinsä, ja Ruotsi, hänen isänsä kotimaa, lukevat hänet kaikkina aikoina urhollisimpien sankariensa joukkoon.
Pelastettu Rakastettu Kohta onpi kotimaa! Jos ruikutella voisin Ma kielin sataisin, Tai kiurusena öisin Kohoova pilvihin, Ma aina kiitteleisin Suloista Suomea, Ja Jumalalle veisin Ma huokauksensa. Hän silmäns' ehkä loisi Myös meihin raukkoihin, Ja päivän paistaa soisi Saloihin synkkihin. Vaan mull' ei ääni suotu Oo satakielisen, Heikoksi siipi luotu Ei kanna taivaasen.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien. On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaipaa ken. Meit' ylpeä ei vieras nää, mut meille kallein maa on tää, maa saarten, vuorten, korpien, se meist' on kultainen.
Mutta Elina ajatteli toisin. »Niin kauan kun vielä on kotimaa», sanoi hän, »en minä koskaan lähde vieraaseen maahan. Jos kerran minun kansani voi elää ja kuolla täällä, niin tottahan minäkin voin. Jää hyvästi: Jumala sinua varjelkoon!» Kaksi suurta kyyneltä valahti pitkin Miihkalin poskia. Hän otti Elinaa käsistä, suuteli niitä kiivaasti ja riensi pois. Torvet kaiuttivat lähdönmerkkiä.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, Soi sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, Ei vettä rantaa rakkaampaa, Kuin kotimaa tää pohjoinen, Maa kallis isien. On maamme köyhä, siksi jää, Jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää, Mut meille kallein maa on tää, Sen salot, saaret, manteret Ne meist' on kultaiset.
Junno, joka vankia nähdessään heti oli tuntenut Näpsän, tuli nyt hänen luoksensa, sanoen: »Toivosi on täytetty, tässä olen. Minulla on nyt vapaus ja kotimaa sekä omantunnon rauha; ne ovat ne kolme kallista tavaraa, jotka saattavat omistajallensa onnen, ja kuinka saattaisi onnellinen vihaa kantaa onnetonta ihmistä kohtaan.
Hän istui rannalla olevalle kivelle, ajatellen itseksensä: »Kuusi vuotta on kulunut siitä, kuin viimein tällä kivellä istuin. Silloin oli vielä ruumiini raitis, mutta sydämmeni kipeä. Nyt olen surkastunut, ja voimani ovat riutuneet, mutta sydämmeni on terve, sillä minulla on taas vapaus ja kotimaa. Oi onnea sanomatonta!»