United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kaipaa," sanoo hän hartaasti "kuule, sinä et saa tukehduttaa kaipaustasi, et koettaakaan siitä päästä, niinkuin sanoit tahtovasi. Kaipaa, elä katkerasti ja kivuloisesti, vaan suloisesti, hiljaisesti, viihdyttävästi, hartaasti.
Kun Ilse vei kirjeeni postiin, saatoin häntä sillalle asti. Kauniin rautakaaren alla virtaili kirkas vesi liristen niin hiljaa ja suloisesti kuin Dierkhofin takana oleva tuttu joki. Minä hiivin pensastoon siellä oli leppä- ja pajupensaita ja toisella puolella näkyi valkoisia koivutyviä.
Pimeyden lumous sai kummankin kulkemaan henkeään pidätellen. He olivat kumpikin omituisen sähköisen tunteen ja odotuksen jännityksessä. Taavin sormet immen käsivarrella leväten väreilivät kumman suloisesti. Kerran kuului aivan heidän vierestään kuusen kuorta kapuavien kynsien rapinaa, ja sitten ylhäältä hehkui heitä kohti kaksi pientä valopistettä, jotka olivat aivan lähekkäin.
"Mutta, Betty," minä sanoin, "onpa lohdutusta, onpa voidetta tuommoisiinkin haavoihin; eihän se ollutkaan kaikki, mitä saarnaajat puhuivat." "Ei, ei," virkahti Betty surullisesti, "ihmiset kehuvat heidän puhuvan ihmeellisen suloisesti Vapahtajastamme, hänen kärsimisestänsä ja armeliaisuudestansa. Mutta sen minä tiedän, että minulle kaikki tyyni on käynyt sapeksi.
Vaikka ette olisi niin kauniskaan ja viehättävä, olettehan erään minun parhaimman ystäväni ystävä. Hyvä d'Artagnan! Ah, kuinka sydämmellisesti hän onkaan kiittävä teitä! Niin minäkin toivon. No niin, kaikki on suostuttu; menkäämme nyt. Ja te menette puutarhaan? Niin. Menkää pitkin käytävää; pieni porras vie teidät sinne. Hyvä; kiitoksia! Molemmat naiset erkanivat hymyillen suloisesti toisilleen.
Aikaisin aamusilla oli satanut ja ollut pilvistä kappaleen päivääkin, mutta nyt oli aurinko hajoittanut vesiverhon ja paistoi niin lämpimästi ja suloisesti, että märjät puutarhan käytävät, nurmikot ja puidenoksat oikein höyrysivät. Oikeusneuvos leikkeli astereja. Mogens ja Kamilla poimivat muutamassa tarhan nurkassa myöhäisiä talviomenia.
Jos temppelien upeileva komeus siis täällä vaikutti häneen jonkun verran tympäisevästi, ei syynä siihen ollut suinkaan itse kaunis tosiasia, vaan pikemmin, ettei kaikki tuo silmää hivelevä tai korvakalvoja suloisesti soinnuttava tuntunut hänestä olevan oikeassa ympäristössään. Uskonnolla hän oli aina tottunut jotakin paljon hartaampaa, sisäisempää ja yksinkertaisempaa käsittämään.
Istu pois, elä ole vihainen. Se, johon äsken viittasin, ei koskenut Anttia lainkaan, voit olla aivan huoletta. Sinun täytyy jäädä, Liisi. Kuinka vihassako me nyt eroisimme? Ajattele, me luultavasti emme tämän jälkeen näe toisiamme milloinkaan. Jääthän sinä? Minä sinulle lupaan jotain. Mitä tuo olisi? Vihani oli taaskin ohitse. Hän oli niin viehättävä, osasi niin erinomaisen suloisesti mielistellä.
Eräänä aamuna Genoveeva oli uinahtanut oikein suloisesti pariksi tunniksi ja heräsi paljon iloisempana ja vahvempana. Nukkuessaan hän oli pudottanut pienen puuristinsä, jonka hän oli ottanut seinältä ja jota hän sairautensa aikana usein oli pitänyt kädessään.
Ihmeen lauhkean kesäyön utupeite oli levitettynä kauneudesta kylläisen maan ylitse; kuu hymyili niin suloisesti ja tenhokkaasti, kuin onnellisen, lempivän tytön vetistynyt silmä; kukkaset eivät tältä katseelta voineet nukkua ja puiden lehdet kuiskaelivat keskenänsä. Mutta erittäinkin kuun hymyily kirkasti erästä uhkeaa lehmuspuuta, joka seisoi keskellä isoa synkeätä puutarhaa.