United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä selitin tumman pilkun keskellä latvaa, vanhan tutun harakanpesän nuoret linnut, jotka taannoin niin iloisesti ottivat osaa erontuskaani, olivat aikoja sitte eronneet pesästään ja ainoastaan vanha pari istui tuolla ylhäällä Dierkhofin torninvartiana katsellen älykkäin silmin yksinäistä arolla kävelevää ihmisraukkaa.
Ja minä kerroin vielä sisiliskoista ja muurahaisista olivathan ne olleet leikkikumppanini ja tunsinhan minä niiden työt ja toimet yhtä täydellisesti kuin Dierkhofin talouden. Minä tunnustin rakastaneeni kaikkia eläviä, pienimpiä ja rumimpiakin, sentähden, että heissä oli henkeä ja heidän heikkojen ääntensä ja liikuntojensa kautta pieni elon merkki näkyi yksinäisellä arolla.
Minä olisin heti emäntäni kuoltua repinyt paperin palasiksi; vaan minulla ei ollut oikeutta siihen, sillä siinä on vielä enemmänkin." Isani luki eteenpäin. "Kuinka, siis oli vielä rahojakin jälellä?" huudahti hän kovin kummastuneena. "Olettehan te aina kirjoittaneet äitini eläneen ainoastaan eläkerahastansa ja Dierkhofin pienistä tuloista."
Minä juoksin kotiin päin kuin takaa ajettuna, Nuoren herran pilkkanauru kaikui perässäni ja minulla oli himmeä tunto, ett'ei se enää soisi korvissani, kun vaan olin ehtinyt Dierkhofin suojelevan katon alle. Portilla seisoi Ilse silminnähtävästi etsien minua, sillä olihan Mieke tullut yksin kotiin.
Annoinpa vielä lumimyrskynkin viuhuen pauhata Dierkhofin vanhan katon ympäri, kun minä istuin Heintzin rinnalla takan edessä, ja omenat paistuen kihisivät kuumassa uunissa... Monta kertaa pistäytyivät kauniin hovineiden kasvot esiin akuttimien takaa, ikäänkuin kauhistuneina, ja katselivat minua ivallisen kummastuneesti.
Kun Ilse vei kirjeeni postiin, saatoin häntä sillalle asti. Kauniin rautakaaren alla virtaili kirkas vesi liristen niin hiljaa ja suloisesti kuin Dierkhofin takana oleva tuttu joki. Minä hiivin pensastoon siellä oli leppä- ja pajupensaita ja toisella puolella näkyi valkoisia koivutyviä.
Eikö hän ollenkaan kuullut sitä meteliä, joka niin kammottavasti ja sydäntä koskevasti kuului Dierkhofin vanhojen seinien väliltä? Yhä vaan potkittiin hopearahoja ja yhä ne kilisivät. Vanha rouva ei ensinkään näkynyt enää tietävän, että kaksi ihmistä seisoi patsaantapaisilla hänen lähellään.
Jalkasin kävin viimeisestä kylästä Dierkhofin haudan hiljaisen, paljaan metsän lävitse. Jo hämärsi tiheikössä ja kuivia lehtiä tarttui kiinni pukuuni. Ne olivat reippaasti suhisseet aamutuulessa minun vaeltaessani ulos maailmaan ja nyt seurasivat ne minua aaveentapaisesti pitkän matkan, kahinallaan kertoen minulle kuolostansa.
Humisevat tammen latvat kävivät punaisiksi ja kullanvärisiksi ja Dierkhofin pieni päänpuoleinen ikkuna rupesi kimeltämään. Ikäänkuin päihtyneenä horjui heinä raskaitten kastepisarain alla, mutta ruoho oli noussut jälleen siinä paikassa, missä mummo edellisenä iltana oli viimeisen kerran käynyt.
Minun pojalleni on viimeinen tahtoni tämmöisenäänkin kylliksi." Ilse toi kirjoitusneuvot ja mummo saneli: "Minä määrään Ilse Wickelille Dierkhofin talon ynnä kaikki, mitä siihen kuuluu, niin kiinteät kuin irtaimet " "Ei, ei," huudahti Ilse tuskissansa ja peloissansa, "minä en salli sitä."