United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Hänen työnään on seista ovella», sanoi Henrikki. »Hän seisoo siinä kaiken päivää nähdäkseen kuka menee ulos ja kuka sisälle hotelliin, ja kun joku vieras tulee, ilmoittaa hän siitä hotellin isännälle.» »Hitto ymmärtäköön kaiken mitä berliniläisten päähän voi lentää!» sanoi Swart. »Onko tuokin ihmisen työtä? Kahlekoiraa me siihen toimeen käytämme.»
Niin he nyt istuivat haastellen ja jaaritellen, kysellen ja vastaillen, ja niinpä viimein illan hämärtyessä kuului askelia eteisestä, ovi aukeni ja ukko Swart tuli varovaisesti hiipien sisälle ja vilkuili ympärilleen arasti kuin vanha vaivainen syntinen.
"Se Kalle, se on sentään reipas poika", sanoi lukkari, "lyönpä vaikka vetoa sen päälle, että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti hän osaa puhuakin, varsin kuin kirjasta lukisi". "Niin", sanoi Swart, "se on aivan oikein, mutta minun tyhmä poikani se istuu kököttää vaan ja tuijottelee osaamatta suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari.
Swart kysyy: "Mitä on elämä?" ja Witt kysyy: "Missä on minun toinen sukkani?" "Nyt me olemme taasen täällä, herra Henrikki!" sanoi Swart. "Sen minä arvasinkin". "Ja", jatkoi Swart, "viime yönä minä itsekseni tuumaelin, eikö olisi parasta jos jättäisimme koko matkan sikseen.
"Nyt minä vaan tahdon sanoa sinulle yhden asian", sanoi hän ukko Swartille, "ettet sinä vielä kerran saisi tehdä minulle tuommoista tepposta, niin minä panen maata pää sinun jalkapuolellesi, sillä kuka sen voi tietää, ettet sinä rupea uudestaan kuorsaamaan?" "No, se on hyvä", mutisi Swart. Toisetkin menivät nyt levolle ja pian makasivat he kaikki taasen.
»Se on hunööriä», selitti Witt. »Kuules, naapuri Swart, minun mielestäni me olisimme aika tyhmeliinejä, jollemme mekin kohottaisi kättämme hattumme syrjälle ja tekisi hunööriä.» Sanottu ja tehty. Joka kerta kun heitä vastaan tuli upseeri, seisahtui koko seurue ja kohotti kätensä hatulleen; kohottipa Kalle molemmatkin kätensä.
Minä neuvoisin teitä vaikka se ehkä tuntuukin teistä väsyttävältä jo tänään nousemaan postivaunuun, niin olette jo huomenaamulla Alt-Strelitzissä, ja lopun matkaa voitte käydä jalkaisin. Teidän tavaranne minä perin rautatieltä ja lähetän ne teidän jälestänne. Ja huomatkaas mitä sanon: jo huomenillalla istutte te kotona puurokuppienne ääressä!» »Luulenpa että se olisi parasta», sanoi Swart.
»Mitä», huusi Swart, »tämäpä on kummallista!» »Kaupunginpalvelija Glandt», huusi pormestari, »tee velvollisuutesi! Jos tämä vangittu lurjus vielä kerrankin keskeyttää minut tuomion julistamisessa ja uudelleen osoittaa uppiniskaisuutta, niin vie hänet sinne, mihin ei aurinko paista eikä kuu kumota ja missä vain sammakot ja sisiliskot ovat hänen seuranaan.
"Niin", sanoi lukkari, "jos Belgia olisi Amerikassa, mutta silloin te saisitte ajaa yli pitkäin siltain". Nyt tuli Kalle hengästyksissä takaisin. "No, Kalle", sanoi Witt, "onko sinulla rahat? Sanoiko äiti muuten mitään?" "Ei hän mitään sanonut", vastasi Kalle. "Näitkö sinä minun eukkoni?" kysyi Swart.
Seuraavana aamuna läksivät ukko Swart ja Frits sekä ukko Witt ja Kalle kaupunkiin kansliasta ottamaan ulos "passia ulkomaalle". Se maksoi 16 groshenia, ja kun olivat sen saaneet, kiiruhtivat he kotia. Naapuri Swart oli nimittäin siitä mielipiteestä, että matkalle oli lähdettävä mitä kiireimmin. "Sillä muuten eukko taas sekaantuu asiaan", sanoi hän.