United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARCIA. Canzio! siis näen sun kasvosi viimein taas. (Eriks.) Mutta miksi välttyy hän ja tuijottelee noin? (
Jo astuu hän pitkälle pöydälle, kääntyy sen ylipäätä kohti, kamalasti tuijottelee sulhasta... Kauhistuneina lyyhistyvät ihmiset pöytäin alle. Huudetaan ja melutaan.. Miehiä muitakin jo nousee pöydille ... eihän tässä ahdingossa muuten tuohon hirviöön käsiksi pääsekään...! Riemastunut kiljahdus kuului yhtäkkiä joka suusta: Mäkilahden Matti oli ensinnä ehtinyt, temmannut Esan jalasta.
Enkö ole päässyt veden läpi, hukkumatta, ja enkö astunut maata, sen aukeamatta minua nielläkseen? Kuinkas siis kuoleman-alainen ihminen voisi estää, mitä olen päättänyt?" "Voi, hän on hullu!" sanoi Katri. "Nouda kiireesti apua. Minulle hän ei tee pahaa; mutta suuresti pelkään, että hän on tekevä pahaa itselleen. Katsos kuinka hän tuijottelee alas tuohon pauhaavaan pyörteesen!"
Hänen rinnallansa himmennyt sinä kuin auringon rinnalla kelmeä kuu. Oi! nyt alkaa lempeni ja tuskani. Käsi kädessä he käyvät. RACHEL. Mitä nyt, mun veljeni? Onko se onnellinen, joka näin äänetönnä villisti tuijottelee alas maahan? CANZIO. Suokaat anteeksi! minä unohdin teidän. RACHEL. Unohdit? Meidän? Mitä mielettömiä haastelet sinä?
Niinpä purjehtivi kaunis kerijoukko Joutsenvenheillänsä ympär rauhansaarta, Ja kosk' viimein täytetty on iloretki, Maalle astuvat he iloleikkiin toisiin. Mutta usein puitten juurilla he istuu Vasten rintaa aleskallistuneell' päällä; Tyyneest', armaast' tuijottelee katsantonsa Mietiskellen hiljaisessa ikävyydess'. Miksi ikävyydessä he uneksuvat? Miksi ihanasti kallistuvi päänsä?
Ei, vaan lemmen jumalaa, mi sokeasti ampuu ja joutsellansa ajelee miestä kuin vuorten kaurista, joka nuoli sydämmessä rynkää kallion jyrkästä varmaan turmioonsa alas. Mutta kärsi, ihmislapsi, lemmen hirmuvaltaa, kärsi, kanna hänen kahleitansa nöyryydellä. Niin, valmiinapa kirous ja tuhonne jo tuijottelee esiin hänen silmistänsä.
»Se Kalle se on sentään reipas poika», sanoi lukkari. »Lyönpä vetoa, että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti hän osaa puhuakin, aivan kuin kirjasta lukisi.» »Niin», sanoi Swart. »Se on aivan totta. Mutta minun tyhmä poikani istua kököttää vain kuin karhu tahi vanha kilipukki ja tuijottelee osaamatta suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari.
"Se Kalle, se on sentään reipas poika", sanoi lukkari, "lyönpä vaikka vetoa sen päälle, että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti hän osaa puhuakin, varsin kuin kirjasta lukisi". "Niin", sanoi Swart, "se on aivan oikein, mutta minun tyhmä poikani se istuu kököttää vaan ja tuijottelee osaamatta suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari.
Korven kohdussa viheltelee kontio päiväkaudet kämmeniinsä, eläen ihan rauhallista elämää, jos se vaan malttaa pysyä loitompana karjankellon kuulumista. Palavin silmin tuijottelee tiheässä pensaikossa täplikäs kissa-ilves uraa myöten karjoinensa lähenevää paimenta, ikäänkuin miettisi, tehdäkkö hyppäyksensä eteen, vaiko taaksepäin.
Tuossa hän nyt tuijottelee hetken, Harjastoa kyhnii; toki viimein Kotihinsa astelemaan päätyy. Niin hän vietti juhlan iltapuolen Härkiensä kanssa härkähaassa, Hälle parhaat elon kannikalla.