United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Swart kysyy: "Mitä on elämä?" ja Witt kysyy: "Missä on minun toinen sukkani?" "Nyt me olemme taasen täällä, herra Henrikki!" sanoi Swart. "Sen minä arvasinkin". "Ja", jatkoi Swart, "viime yönä minä itsekseni tuumaelin, eikö olisi parasta jos jättäisimme koko matkan sikseen.
Vainoojiltani olin nyt toistaiseksi varmasti turvassa, sillä jäljessäni eivät he voineet tulla yhtä vähän kuin ampumallakaan minuun ulottua. Mutta pakkanen oli nyt sen sijaan sitä vaarallisempi viholliseni. Oitis onkaloon päästyäni väänsinkin vaatteeni ja sukkani niin kuiviksi kuin suinkin jaksoin. Jalkojani paleli armottomasti ja niitä täytyi hieroa yhtä mittaa.
»Sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Tässä me istumme odotellen, että sade menisi ohitse. Herra ties, kuinka kauan me saamme istua tässä. Muuten olen minäkin tehnyt havaintoja. Sanoppa, kuinka on mahdollista, että minulla on molemmissa jaloissani saappaat, ja että minulta kuitenkin puuttuu toinen sukkani? Sinä kysyit minulta: mitä on elämä? ja minä kysyn sinulta: missä on minun sukkani?»
"Ja tuoss' on suutari!" sanoi Olli ja pisti liima-pannunsa Leenan jalan alle, niin, että Leena astui juuri pannuun, ja sai koko tossunsa täyteen kuumaa liimaa. "Voi, tulen vietävä, mitä teit!" huusi Leena ja hyppeli, kuin harakka rikka-tunkiolla. "Pirun kakara kuin poltti jalkani ja liimasi sukkani kiini niin, ett'en taida enään koskaan saada pois. Voi, voi, voi!"
Jumala ties, kuinka kauvan me saamme istua tässä. Muuten minäkin olen tehnyt havaintoja. Kuinka on se mahdollista, että minulla on molemmat saappaani jalassani ja että minä kuitenkin olen hukannut toisen sukkani? Sinä kysyit minulta: mitä on elämä? ja nyt minä kysyn sinulta: missä on minun sukkani?" "Sinun sukkasi? Mitä?" sanoi Swart, "oletko sinä viisas?
Kertokaa te vain niinkuin asia vaatii; jos meno käy liian julmaksi, koetan pitää varani, että saan sukkani oikein kudotuksi, jottei toinen jalkaterä tule toista pitemmäksi. Täällä on kyllä kuuntelijoita, jotka ovat sotaan innostuneempia kuin minä.
Läksin meren kylventähän, Löysin meren kylvetyksi; Menin toiselle merelle, Löysin senki kylvetyksi; Menin kohta kolmannelle, Siin' oli rannalla tupanen. Katsoin tuonne tuvan taaksi, Kolm' oli neittä kylpemässä; Meninpä minäi tuonne, Panin paitani pajulle, Haavan oksalle hamoni, Sukkani sulalle maalle, Kengät kuivalle kivelle, Hiekalle helistimeni, Somerelle sormukseni, Ristini risun nenähän.
Antakaa kun kaadan teille kahvia vähän lisää. Vielä täältä pannusta heruu. Anna Liisa, kuules, kun minä en saa näitä silmiä ylös. ANNA LIISA. Toimita tuo mies täältä ulos, Pirkko. Keksi joku keino. PIRKKO. Niin Mikkoko? ANNA LIISA. Hän juuri. Toimita nyt heti. PIRKKO. Kudotko sinä sitten minun sukkani valmiiksi? ANNA LIISA. Kudon, kudon! PIRKKO. Hyvä juttu!
Opettaja istui paikoillaan liikahtamatta, niinkuin avosilmin uneksuen. Heli astui hänen luo, pudisteli häntä käsivarresta ja sanoi: "Mitä? Kuinka? Silmät auk! Seisaalleen! Sy sy Sysmässä sukkani hukkasin." Tanssien pyöritteli hän häntä tuvassa. Nyt oli kaikki taas eloa ja iloa, ja Tyni tuli sinne lisäksi.
Erittäinkin sukkani olivat kokonaan rikki, joten sääreni olivat aivan paljaat. Alituisesta märkyydestä olivat käteni käyneet aroiksi. Kurkkuni oli kipeä, voimani vähentyneet, ja ruoka, jota minun oli pakko syödä, etoi niin sydäntäni, että sen paljaasta näkemisestä tulin melkein sairaaksi. Ja pahin oli vielä tulematta.