United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
UUNO: Kyllä Leena kaiketi leikki MARTTA: No jos se oli vaan leikkiä, mitäs siitä sitten... LEENA: Ja heti sen jälkeen Valdemarkin tuli tänne ja näki etkö sinä sitä nähnyt? ja hänkin ymmärsi heti, että se oli leikkiä ja me naurettiin kaikki... Kuinka hyvä, että kysyit, Martta rakas, emme ole vielä yhdessä itkeneet! MARTTA: Ah, en minä voi sinun kanssasi itkeä, en voi...
Olit mukana, mutta kuitenkin niin, kuin et olisi ollut oikein kotonasi, omassa heimossasi, niinkuin olisi katseesi joskus etsinyt jotain, kurkottautunut toiselle puolelle jonkun esteen yli, kuuntelit, mitä sanottiin, mutta hajamielisesti, ja kysyit uudestaan. Ja minulle riitti onni, niinkuin monesti ennen, nähdä ja kuulla ja koota itseeni kaukaa.
*Rebekka*. Ei ole enää suurin sanottavaa. *Se* vaan on enää kertomatta, että silloin minussa heräsi rakkaus. Suuri, vaatimatoin rakkaus, joka tyytyy yhdys-elämään, sellaiseen, kuin on vallinnut meidän kahden välillämme. *Rosmer*. Oi, olisi minulla edes ollut pienikin aavistus tästä. *Rebekka*. Paras on, niin kuin on. Eilen kun kysyit minulta, tahdonko ruveta vaimoksesi silloin minä riemuitsin
Hän osoitti sen kohta peukalollansa; ja turhaan väittelivät vastaan, niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti», vastasi hän kohta, puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla; katso pitkin peukaloani; tuolla, vaikka ampuisit.
JOOSEPPI. Minä laulan. EENOKKI. Ja polje jalkaas. »Kosk' tulit kureerit Ja laitoit kortteerit Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'; Ja laitoit kortteerit Ja laitoit kortteerit Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'.» Y
Kun Hans Nilsen viimein tuli viidennen päivän iltapuolella, otti matami häntä portailla vastaan ja vei hänet huoneesensa. "Viimein kuin olit kaupungissa", aloitti hän ilman mitään johdantoa, "kysyit minulta pitäisikö sinun mennä naimiseen; silloin vastasin kieltävästi, mutta nyt luulen että jo olisi aika." Hans Nilsen liikutti tuolia, ja nyt vasta matami huomasi kuinka oudolta hän näytti.
Paimen oli pillillänsä kutsunut karjaa yhteen ja ajoi sitä nyt soittaen kotia tuohon punaiseksi maalattuun taloon, joka näkyi laakson suussa järven rannalla. Kysyit, tiesinkö mitään kertoa paimenpillistä, jonka heleä, vähän alakuloiselle soiva ääni kuului niin erinomaisen kauniilta kesä-illan tyvenessä. Tunnetko sä leikillisen, pukin-jalkaisen, partaisen Pan jumalan?
Minä menen pois, enkä pyydäkkään edes jäädä tänne, sillä nyt olen minä oppinut selvästi ymmärtämään sinun sielusi, sinun menetystapasi, oppinut ymmärtämään ne ikuiset, pyhät oikeuden ja vääryyden käskyt ja sen järkähtämättömän rangaistuksen, jonka pitää kohdata jokaista, joka vaan uskaltaa sohaista niitä. Sinä kysyit kerran minulta, kuinka olisin sinun asemassasi menetellyt.
Siitä tiedosta oli ylpeä tavatessamme maantiellä ja sitten käydessäni sinun luonasi. Ja minä muka hymyilin mielessäni, kun sinä tulit minun luokseni. Kun sinä asiasi esitettyäsi hämmästyit vaitioloani ja kysyit, olitko erehtynyt minun suhteeni, olin minä vakuutettu että valehtelen, kun sanoin: et.
Etkö ollenkaan ajattele, että sinunkin tietosi voi olla vajanainen? Lopetetaan, muuten emme ikinä tule asiaan. Meillä on tässä vaan tunti jäljellä siksi kuin laiva lähtee. Jatka sitten. No niin! Sinä kysyit, josko minä yksinäni lähden Italiaan. Minä vastasin: en yksinäni. Tahdotko nyt tietää, kenen kanssa lähden? Tahdon. Sitähän sinulle juuri ajattelin kertoa.