United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ole jo surematta," vastasi Heli, "en minä kuitenkaan sano hänelle sanaakaan." "Miksi?" "Siksi, voi sinua rakastunutta narria! Luuletko minun rupeevan hänelle semmoista kertomaan, josta hän arvelis, että meille Jalonvaaran tyttölöille ei tarvitse muuta kuin viheltää, niin tulemme perästä juosten niinkuin koirat." "Sitä hän ei suinkaan luule."
Kun oli ystävällisesti tervehditty, pyydettiin häntä pöytään käymään; opettaja vaan kiitti. "Mitä nyt?" sanoi Hukkanen, joka kohta taas oli istautunut, kun ei antanut minkään häiritä itseään syömisessä, "tehkeä työ tiloa vieraalle. Tuo sie Heli lautane sukkelaa. Käykää istumaan tähän, opettaja.
"Elkeä työ hoppuilko, soan mie sen hallituks," sanoi renki ja meni raskailla askelilla tuvasta. Opettaja pudisti päätään. Heli raivasi pöydän sukkelaan, sillä hänellä oli kiire päästä kyökkiin piikojen kanssa haastelemaan, mitä kullakin oli vastatulleesta muistuttamista.
"Sen hevosen ostan minä", päätti Metsäpirtin kirk'herra. "Kyllä minun Poikani sentään on parempi menemään", selitti Kankkulainen, "vaikka sitä nyt sattui livettämään. Täällä ei saa hevosta koskaan oikeaan kenkään, kun ei koko pitäjäässä ole kelpo seppää." Palkinnot jaettiin ja ensimmäisen sai luonnollisesti Metsäpirtin Heli.
"Saat kernaasti." Heli kohta käytti toisen antamaa lupaa, ja opettaja sitten sanoi: "Ollaan ystävyksiä," ja ojensi kättä Tynille. Kun hän läksi pois, seurasi Tyni häntä ja sanoi portailla: "Kuulkaa, opettaja, minä pyytäisin teiltä yhtä asiata ja tahdon kernaasti tehdä teille hyvää vastaan: minä osaan siksi hyvästi lukea, etteköhän tahtoisi lainata minulle kanssa tuommoista tarinakirjaa?"
Tyttö naurahti ääneen ja sanoi sitten: "Sitä en ois eläissäni luullut, että näitä minulta kysyttäisiin. Emme me niitä asioita niin tarkalleen tahi kauan aprikoi, vaan juttelemme mitä mieleen juontuu. Mutta nyt tulee tänne pian minun ystäväni Hukkasen Heli, silloin teidän ei ole tarvis kysyä mitä jutellaan, hänellä piisaa puhetta Kekristä Juhannukseen."
"En mie huoli ikävöijä, enkä huoli surra, Tuulia illan lailailaila tuulia illan laila," niin lopetti Heli laulaen ja veti Katin ulos pihamaalle, josta hän kokosi levitetyt palttinakankaat kantaaksensa ne sisään, ja sitä tehdessään selitti, että ne olivat hänen myötäjäisiänsä.
Opettaja ei sitä tahtonut, Heli katsoi häneen suurin silmin, mutta lupasi asettaa niin, että hän saisi tavata Katia heillä; hän lupasi teeskennellä itsensä sairaaksi ja pysyä kotona, vaikka olisi kuinka kaunis ilma tahansa.
Toisena iltana, niillä ajoilla kuin opettaja tavallisesti tuli, odotti Heli porstuassa; mutta kaikki aikomansa iloiset pilapuheet haihtuivat mielestä, kun hän Katia mainitessaan näki mitenkä opettajan kasvot tuskallisesti vavahtivat ja kun tämä sitten avomielisesti haasteli huoliansa.
Heli yhä laulellen taas tasoitti sen ja sanoi sitten: "Tule nyt, lähetään pois tästä puutarhasta, jossa ei voi liikkuakaan, toiset tytöt ovat jo kaikki tuolla Kisamäellä, ja hän on varmaankin jo kauan odottanut meitä." "Kuka?" kysyi opettaja.