Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Ja onnellisuuden tunne lämmitti mieltä. Elsa oli aivan terve. Hän oli alussa vakava, vaan tyytyväinen. Vähitellen tuli hän iloisemmaksi ja sai melkein entisen hilpeytensä. Onnellinen näytti hän olevan, kun hän puhella visersi lapselleen kuin leivo pojilleen. Nöyrä ja rakastava lapsi oli hän äidilleen.
Sen siipi pyrkivi aurinkoon Ja sydämiin sulo kieli, Ja aavistuksihin kaukaisiin Sen kuullen puhkevi mieli. Mut pääsky laulavi lapsilleen: "Pois hurjankorkea lento! Ken viihtyy laulaen pesällään, Ei väsy eik' ole vento." Niin ruokavirsihin varpu jäi Ja pääskynen pesähuoleen, Mut leivo pyrkivi yhtenään Valohon, taivahan puoleen.
Ennen muinoin valmistettiin Uudessa Englannissa joka talossa saippuata ja kynttilöitä omaksi tarpeeksi, mutta nykyjään verraten harvat ryhtyvät semmoiseen työhön. Saippua ostetaan saippuantekijältä ja kynttilät tehtaasta. Tämä suunta alkaa kehittyä ja levitä. Ranskassa ei kukaan leivo itse leipäänsä, eikä parempaa leipää saata syödä kuin hyvän leipurin.
Laaksossa vuokko nuokkuva on Korkeella leivo ilmassa laulaa: Nyt kevät on! Hurraa! hurraa! Jo kevät joutui, Kaste se päilyy, Taivahan kansi Sininen on. Kultaset tertut Raidoissa häilyy, Niittymme loistaa, On lumeton. Halu maalle.
Runoelmansa on hän painattanut nimellä Sepitelmiä. Laulava leivo, Virka sä vieno, Mistäpä tiesi Tänne sun toi? Tuoltako lensit Lehtojen nuorten, Järvien poikki? Oi, sano, oi! Näitkö sä siellä Neitosen nuoren Kaunihit kasvot, Kuin sulo koi? Sen sinisilmät, Hienoiset hiukset, Näitköpä niitä? Oi, sano, oi! Istuiko impi Lähtehen luona, josta hän kerran Kanssani joi?
Konsa peippo piipottavi, Kesä lapsille tulevi; Konsa leivo laulahtavi, Nuoret hyppivi norolla; Konsa kukkuvi käkönen, Vanhuksetkin virkoavi. Milloin on kesä minulla? Silloinpa kesä minulla, Kun on kultani kotona, Joutsen hellä helmassani, Vaikka talvella tulisi, Lumisäällä laulahtaisi. Suuteloista äiti kieltää. Pitäneekö noutaa mieltään? Sydämeni sanoo toisin. Kumpaakin jos noutaa voisin!
Ei kuulostanut se kuitenkaan tavalliselta illanvietolta, äänissä oli sävel surumielisyyttä, jota varisten tarinoissa harvoin tapaa. Hiivin hiljaa luo ja tulin aukean reunaan, jonka keskellä oli korkeanlainen kivi ja kiven ympärillä puissa ja maassa mustanaan variksia. Kivellä oli kuollut kiuru, leivo lumessa selällään, jalat käppyrässä.
Aurinko oli juuri nousemaisillaan kauniiden kukkulain yli. Kaste kimalteli pensastoissa. Taivaalla ei ollut ainoatakaan pilven hattaraa. Vihannasta viljavainiosta yksinäinen leivo kohosi ilmaan. Sen laulu herätti toiset linnut. Pari minuutia kului, niin iloiset laulajaiset alkoivat. Kenelm nöyrästi otti hatun päästänsä ja kumartui sydän täynnänsä kunnioitusta ja kiitollisuutta.
Oi! minä tunnen sen, minä olisin, kuten leivo, liidellyt korkeutta kohden valossa, vapaana ja laulaen ja nyt, nyt minä niinkuin ennustanut olen konttaan elämän hietakarilla, kuten syömäsimpsukka laahaten vankihuonettani muassani!"
Niin, kunnes meri virtaa pois, ja sulaa vuorten jää: Sua lemmin vielä, armahin, kun suljen silmät nää. Hyvästi, ikilemmittyin! Hyvästi hetkeks vaan! Taas luokses tulen lemmittyin, vaikk' äärest' ääreen maan. Käy Catrine-metsä kellervään, syys-hohdon nurmet, kentät saa; ei laula leivo niityillään, jo luonto hiljaa uinahtaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät