United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta siitä minä näen, että hän ei ainakaan ole välinpitämätön.» »Tuttavuus jatkuu. Me satumme samaan seuraan, ja minä menen suoraa päätä häntä puhuttelemaan. Kun ensi jäykkyys on unohtunut, sanon minä: » Te näytätte niin kovasti juhlalliselta, kun teitä näkee kadulla. Vähällä, etten olisi teitä tuntenutkaan.» » Entä te itse! huudahtaa hän viattoman avonaisesta.»
Kreivin ääni vapisi; hän astui pari minuuttia äänetönnä Roosan vierellä he olivat sattumalta lähteneet astumaan varjokäytävää pitkin hoviin päin , sitten jatkoi hän: "Minä olen, uskokaa se, tänä aikana saanut kokea uhrini raskauden; se on tehnyt minut melkein mielipuoleksi ja minun täytyy koota kaikki malttini voidakseni edes jotenkin rauhallisesti puhua teille; kuitenkin tässä silmänräpäyksessäkin, kun teidän läsnäolonne minut saattaa melkein pyörryksiin, kun tahtoisin mielelläni riemusta huudahtaa ja itkeä kuin lapsi nytkään en voi sanoa muuta, kuin etten uskaltanut joutua valehtelijaksi teidän silmissänne.
Kaikki katsahtavat toisiinsa ja hän näkee kuinka heidän silmiinsä syttyy suuri, hiljainen rauha. »Juuri niinkuin minä ajattelin», hymyilee Uutela laudallaan. He istuvat pitkän aikaa ääneti, kenenkään puhumatta sanaakaan. Silloin Helka nousee lapsellisen iloisena ja melkein juoksee Keskitalon ja vanhan emännän luo. »Mehän pääsemme nyt Hämeeseen?» huudahtaa hän.
Sillä paremmin kuin milloinkaan olen tänä vaikeana aikana tullut huomaamaan, kuinka tosi, kuinka lämmin, kuinka uskollinen hänen kiintymyksensä minuun on.» Ja vähän sen jälkeen hän huudahtaa: »Oi, kuinka hirveän kevytmielinen minä sentään olen ollut. Mutta nyt se kaikki on loppunut ja hän yksin jää minulle, tulee olemaan sitä, mitä on ollutkin, se on: kaikkeni.
Ja kun hän ei heitä auta, he useinkin kiroovat häntä ja koettavat häntä monella tavalla kiusata! »Mihin olenkaan joutunut», hän itsekseen huudahtaa, »paholaisten seuraan! Mitä minun on tehtävä?» Ja silloin hän ymmärtää, että vika onkin hänen omassa selvänäköisyydessään, ja sielunsa koko voimalla hän koettaa siitä vapautua, loihtia sitä itsestään pois, ja siinä onnistuukin.
Nainen huomaa sen ja suoristautuu. »Se on hyvä se!» huudahtaa hän kuin uhmaten. »Hänen kanssaan minulla ei ole mitään tekemistä, vain sinulle minulla on asiata. Ja eikö lie parasta hänellekin ... tuskinpa minä olisin 'rouvalle' mieluinen vieras.» Se oli pistos nauravilta huulilta, myrkkyä kielenkäressä.
Kun hän ne vihdoin irrotti, olivat tytön kasvot niin muuttuneet, että ne olivat aivan kuin toiset hennolle alahuulelle tirahti pienenpieni veripisara. Nuorukainen oli pelästyksestä huudahtaa.
Muutamia päiviä myöhemmin Emilie Björkstén matkustaa Helsinkiin maisterinvihkiäisiin ja vielä kauemmaksi. Tulvillaan tuon erohetken muistoja, jolloin Runeberg liikutettuna huudahtaa: »Kuinka saa ajan kulumaan, kun ei saa nähdä sinua!» ja Emilie riistäytyy irti hänen syleilystään, eroavat he moneksi kuukaudeksi.
Hänelle määrätään silloin ansiotyöksi Hiiden hirven pyytäminen. Se on Lemminkäisen mielestä sangen helppo tehtävä. Saatuansa uudet sukset alleen lähtee hän hiihtämään ja huudahtaa uhitellen: »Eipä ilmalla Jumalan, Tämän taivon kannen alla, Löytyne sitä metsässä Jalan neljän juoksevata, Kut' ei näillä yllätetä, Kainuilla Kalevan pojan, Liukuimilla Lemminkäisen!»
Nyt ei lukijan pidä huudahtaa: »vanha pakanallinen Väinämöinenkö se on meidän suojelusenkelimme; hänkö muka on takaisin tullut, hänkö siis Kristuksen sijaan astuisi!» Ken niin huudahtaa, hän ei ole meitä ymmärtänyt. Väinämöinen ei ole »pakanallinen» eikä »kristillinen» enemmän kuin Kristuskaan. Väinämöinen meidän kansallishaltiana on elävä salainen todellisuus, ja jos Kristuksella tarkotamme esim.