United States or French Guiana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Innossaan saada tavata sen, jota hän on kaivannut, unohtaa hän sovinnaisuuden, joka olisi vaatinut häntä ensin kysymään tuolta vieraalta mieheltä talon emäntää. Hän sanoo ainoastaan: »Onko Runeberg kotona?» Vieras pyytää häntä koputtamaan hänen huoneensa oveen, ja Emilie hymyilee, sillä tätä ei hänen milloinkaan ennen ollut tarvinnut tehdä, mutta noudattaa kuitenkin hänen kehoitustaan.
Ja vihdoin »Emili», joka ei ilman tarkoitusta ole viimeisenä järjestyksessä Emilie Björkstén, jonka pitkä, onnenhurmaa ja tuskaa tulviva rakkaustarina on täyttänyt tuon vanhan päiväkirjan lehdet hänen palavan sielunsa purkauksilla ja lopuksi, kahdenkymmenen vuoden liekehtelyn jälkeen, kauniilla ja syvällisen vakavilla ilmaisuilla siitä kohtaloon alistumisesta, jolla hän luopuu siitä, mikä ei voinut jatkua tulematta hänelle ylivoimaiseksi.
Näin päättyy tämä omituinen pieni draama, joka loppuun näyteltiin Runebergin ja Emilie Björksténin yhdessäolon toisena vuosikymmenenä ja jonka huippukohdan muodostaa viimemainitun suurenmoinen kirje runoilijalle, asiakirja, jonka yksinään täytyy saattaa vaikenemaan kaikki huomautukset päiväkirjan todistusarvosta tähän suhteeseen nähden.
Mutta kuinka olen tästälähin saava esille tuota sinua, johon sisältyy niin paljon tuttavallisuutta, jos silloin sanon sen hänelle, jota samalla kertaa pelkään ja rakastan.» Runebergilla oli Emilie Björkstén nyt kokonaan vallassaan. Hän käski ja tämä totteli.
Kaikki tämä ilmenee yhä voimakkaammin korostettuna toisena kautena, kun pakollinen väliaika on antanut suhteelle selvempää valaistusta. Emme nytkään kuule Runebergin lausuvan paljoa, ja siitähän Emilie saa aihetta, kuten olemme nähneet, kerran toisensa perään kysyä itseltään, kuinka vakavia ja pysyviä runoilijan tunteet oikeastaan ovat.
Mikäli minä tunnen Emilie Björksténiä, en luulisi myöskään olevan vastoin hänen mieltään, että hänen muistoonsa täten kiinnitetään huomiota, varsinkin kun hänen elämänsä romaanin tunsivat kaikki hänen aikalaisensa ja siitä silloin laajoissa piireissä keskusteltiin.
Kohtalo oli kuitenkin päättänyt, että hän, joka oli yhdeksäntoista vuotta Emilie Björksténiä vanhempi, oli myöskin yhdeksäntoista vuotta ennen tätä pääsevä haudan lepoon. Kun Emilie Björksténin elämä 15 p:nä tammikuuta 1896 päättyi, oli hän testamentannut nämä »muistelmansa» äidilleni, rouva Alexandra Edelfeltille. Hänen kuolemansa jälkeen tulisivat ne jäämään meille, sisarelleni ja minulle.
Oliko mahdollista, että ihmissydämeen saattoi mahtua suurempi rakkaus kuin hänen? 5 p:nä helmikuuta 1866 oli hän Runebergin syntymäpäivillä. Runoilija täytti silloin 62 vuotta. Emilie mainitsee siitä päivästä muutamin sanoin: »Sitä päivää vietettiin puhein, lauluin ja runosäkein, jotka runoilijatar Vilhelmina Nordström oli tehnyt. Ne olivat kauniita.
Tietäen varmaan omistavansa puolisonsa syvän kiintymyksen lähestyi Fredrika Runeberg ilman mitään pikkumaista kaunaa Emilie Björksténiä, jonka lämmintä, sydämellistä olemusta hän piti yhtä suuressa arvossa kuin hänen innostustaan kirjoihin ja runouteen.
Vasta paluumatkalla, kun Emilie Björkstén tanssista uupuneena ja hyvätuulisena ja muistamatta vaaraa jälleen istuutui hänen vierelleen, tuotti miehen sitkeä itsepäisyys hänelle yllätyksen. Mutta Emilie ei ollut neuvoton.