United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !


Holpainen seisoi silloin pihalla ja jutteli Heiskanen kanssa. Hän oli päästänyt Marin irti siteistä, kun tämä sitä hartaasti oli rukoillut, luvaten olla hiljaa. Niin sävyisänä hän sitten oli ollutkin, että Holpainen uskalsi jättää hänet yksin, sillä välin kuin pikipäin käväisi ulkona.

Ihmisten ensimmäinen puhelu lienee ollutkin pantomiimia . Sen tuntevat melkein kaikki kansat; se on niin luonnollista ja ymmärrettävää, että valkoiset lapset viipymättä oppivat sen, kun ovat nähneet neekerien sitä esittävän. Muistutellen siitä, mitä äitinsä oli hänelle lukenut, mieleensä ne kohdat, jotka häntä enimmän olivat liikuttaneet, näytteli Virginia niiden päätapaukset varsin luontevasti.

»Ja jos niin olisi käynyt, niin paljoa parempi olisi ollutkin», sanoi iltahämy vakavasti. »Mutta tyttö, se minun siskoni, ratkesi itkuun ja huusi nyyhkytysten välistä ettei minusta saa tulla enkeliä, vaan suuri mies vielä suurempi kuin isä, suuri ja vahva. Ja heittäytyi kaulaani ja sanoi ettei kukaan saa viedä Olavia, ei vaikka

Tyhjensivät lasin toisensa jälkeen, ja Tuira puheli. Mutta hänen äänensä vähitellen aleni, jotta hän viimein kuiskaili. Hän kuiskaili itsekseen pää retkallaan rintaa vasten, josta aina vähäksi aikaa kohahti, kun tuli joku toveri käymään siinä, löi olkapäälle ja sanoi jotakin. Kivinen istui toisella puolen pöytää samassa asemassa kuin oli koko illan ollutkin, vaan silmät vettä juoksi.

Kauppiaalla oli harvoin jalot hetkensä, mutta kun ne hänellä olivat, haltioitui hän itse omasta jalomielisyydestään niin, että hän kohosi aivan huimaaville hengen kukkuloille. Eikö se ollutkin hänen suora velvollisuutensa? Hän oli luvannut hyvitystä. Ja eikö Jaana ollut hänen oman torpparinsa tytär? Isäntänä hän oli velvollinen pitämään huolta alustalaisistaan.

Vaan hän kävi talon puolelta lainaamassa raamatun katsellakseen sanaa vähän laajemmalta. Ja itsekseen hän sitä luki ja kotvasen ajan sen ääressä istui. Iloisella mielellä hän oli lopettaessaan lukunsa. Siellä oli ollutkin niin paljon lohdutusta. Piiskuinen alkoi vasussa kiristä. Vimpari meni sitä katselemaan ja alkoi sille luritella: »Ohhoh, sitä miehen rutkaletta.

Tiedättehän te sen meidän paikan... Käytiinhän siellä silloin karhun ammunnassa... No niin, niinpä niin ... sitä minä juuri ... siitä sen pääsitte tuntemaan, mutta sitä ennen ei kukaan täällä tiennyt Takaliston Heikistä, vaikka olisi nälkään kuollut ... ja sitä vailla se on monesti ollutkin ... niitä karhuja minä ikäni kiitän...

Olihan hän mies, eikä mies noin vain saanut antautua virran vietäväksi. Oli tehtävä jotain. Mutta mitä? Entä jos menisi kirkkoon? Sinne kai se valkea käsi kutsuikin. Jos löytyisi sieltä se kaivattu, ja apu samassa. Eero mietti hetken. Mutta eihän nyt jumalan palvelusta ollut, arki-iltana, kellon käydessä kahdeksatta. Ja vaikka olisi ollutkin, tokkopa sittekään olisi tullut mitään menosta?

Miksi sen meidän asiamme pitikin niin käydä? Mikä kova onni satuttikin tuon pojan silloin luokseni ja kuitenkin oli se ainoa kerta sen kolmen vuoden ajalla, jolloin olimme toisistamme eroitetut?" päivitteli Maija. "Mitäpä sitäkään tietää uskoa. Ja vaikkapa se olisi ollutkin ainoa kerta, oli se kuitenkin niin raskas rikos, että se olisi ollut sama vaikka olisit myötäänsä lupauksesi rikkonut."

Mutta nyt ei tyttö enää halunnutkaan sitä merkkiä salata, vaan seisoi suorana ja vastasi, kasvot lumivalkoisina, ennenkun mies ennätti kysyäkkään: 'Se on minun nuoruudenrakastettuni merkki, että minä aina hänen omansa olisin ja niin minä olen ollutkin! Silloin miehen silmät leimahtivat, ja sanaakaan sanomatta hän veti puukkonsa ja iski sen merkin läpi hänen rintaansa...»