United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä jätän sentähden sillensä muut puuttuvaisuutemme uskonnollisten kysymysten puolesta, ja tahdon vain lyhyesti mainita tärkeimmät Pootualaisten uskonkappaleista heittäessäni lukijan omalle arvostelulle niiden joko hyväksymisen taikka hylkäämisen.
Olen nämä pari kohtaa tuonut esille vain siksi, että tuollaisesta niin sanoakseni kaunotieteellisestä selittämisestä on varsin suuri hyöty, että, niinkuin jo mainitsin, Kalevalan lukijan huomio herää ja teroittuu hakemaan ja löytämään sitä, mikä kansanrunoudessamme on todellisesti kaunista ja hienoa.
Kaunis, sointuisa ääni, runollinen mielikuvitus ja rakkaus kaikkeen suureen ja ylevään tekikin hänestä erinomaisen lukijan. Sillä tavalla ei Tuomo vielä eläissään ollut kuullut raamattua esitettävän. Ensin oli Eva lukenut vaan vanhan ystävänsä mieliksi, mutta vähitellen kiintyi hän koko olennollaan tähän suuremmoiseen kirjaan. Se herätti hänessä omituisia tunteita ja syvää kaipausta.
Tämmöisiä on kylä, johon pyydän lukijan astumaan. Minne silmä silmää on seutu ikävä. Tuolla on synkkä, pimeä metsikkö, tuolla taasen on maa autio aina taivahan rannalle saakka; tuolla nevaa ja suomaata niin kauas kuin silmä kantaa. Metsikön sisässä on kylä. Huoneet siinä ovat sammaleesta ja savesta enemmäksi osaksi rakennetut; savusta ovat akkunat mustat.
Sellaisten luonteitten kehityksestä, jotka tahallaan esitetään tavallisiksi, puuttuu lukijan mielestä erikoisuutta, ja ehkä todella teen näiden rakastuneiden luonteista epätodellisen kuvan, kun en selvemmin väritä heidän yksilöllisiä ominaisuuksiaan.
Kuitenkin voi lukijasta ehkä tuntua, että valikoimaan on otettu sellaisiakin runoja, joiden merkitys on enemmän persoonallista, kuin runollista laatua; tämän heikkouden myönnän omakseni, mutta perustuuhan lyyrillinen runous aina persoonalliseen tunteeseen, joka vetoaa antautuvan lukijan myötätuntoisuuteen.
Tulemme sitten kirjassamme pitkin matkaa selvittämään ja puolustamaan mielipidettämme, ja jätämme hyväntahtoisen lukijan arvosteltavaksi, onnistuuko meidän vakuuttaa häntä sen oikeudesta vai jääkö hän yhä ihmettelemään ja kukaties paheksumaan ylen outoa kantaamme.
Onnellisen parikunnan häät vietettiin kohta sen jälkeen suurella komulla; mutta seis minä kuulen lukijan kysyvän: kuinka Ruyz de Alarçon selitti pitkällisen poissa-olonsa?
Epäilemättä jo nyt useat noista kertomuksista ovat muistista himmenneet, vaan muutamia on kuitenkin kulumattomina säilynyt mielessäni ja ovat ne ehkä omiaan jossain määrin herättämään lukijan mielenkiintoa. Me sisarukset olimme ruvenneet kutsumaan häntä Suur-isoäidiksi erotukseksi hänen tyttärestään, joka oli meidän oikea mummomme.
Mutta lukupuikko tavallisesti vuoleskellaan kauniiksi, niin kauniiksi kuin kukin osaa. »Entäs ristinmerkki?» »Ristinmerkki! Yhdentekevää, vaikka kaivertaisi pukinsarven.» Siihen joku huomautti: »Mutta sellaisella puikolla lukijan veisi piru.» Lukupuikkomestari nauroi. »Se ei usko pirua», sanottiin joukossa. »Eikä pelkää Jumalaa», jatkoi joku toinen.