United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ei, semmoiseen ei ole mitään kiirettä. Eikä Uutela ole tässä pääasia, vaan ihmiset. Ja ne eivät kuitenkaan uskoisi, ainoastaan nauraisivat.» »Jumala, Jumala! Mihinkäs me nyt joudumme, kun ei näy pelastusta mistään!» Kello löi yksi. Keskitalo säpsähti niinkuin hän olisi kuullut hätäkellojen äänen kirkontornista. Hän oli pitkin matkaa ajatellut: Seuraavaksi lyönniksi minä jo jotain keksin.
Tyttö vastasi samoin, levollisesti ja varmasti: odottakaa! Mutta Keskitalo katseli yhä levottomasti pihanpuoleisesta ikkunasta. Vihdoin hän näki Uutelan tulevan. Hän tunsi rintaansa kuristavan niin, että hän tuskin sai henkeä vedetyksi. Hän rupesi palavasti rukoilemaan. Uutela tuli hiljaa, semmoisena kuin hän oli rannasta noussut: saappaat ja vaatteet märkinä.
Sitä oli ikäänkuin aavistettu ja kaiken varalta pantu Kalle aluksi hevosia ohjaamaan, vaikka se olikin kyntömiehen kunnialle käypää. Vaan siitäkään ei ollut apua, hevoset vetivät epätasaisesti, nykivät ja rimpuilivat. Uutela pysäytti omat hevosensa. »Sen arvasi, kyllähän sen arvasi», puheli hän hyvänsävyisesti. »Vaan älkää hätäilkö, pojat. Kyllä ne siitä tasaantuvat, kun on miehet perässä.»
»Kas, Karoliina!» huudahti Keskitalo. »Ja tullut näin pitkän matkan.» »Piti tulla edes hyvästi sanomaan», puheli Karoliina hyvänsävyiseen tapaansa, tervehtien ohikulkijoita kädestä. Sisarukset jättäytyivät muiden jälkeen. »On ollut niin paljon puuhaa», sanoi Uutela kuin anteeksi pyytäen ettei hän ollut käynyt hyvästi sanomassa, vaan sisaren piti tulla. Sitä seurasi pitkä äänettömyys.
»Kyllä me nyt pääsemme», sanoo Keskitalo harvaan ja nyökäyttää päätään. »Siitä me saamme Uutelaa kiittää», lisää vanha emäntä pyyhkien kyyneleitä silmistään. Mutta Keskitalo nousee ja tulee kamarin ovelle. Hän katsoo kauan laudalla lepäävää Uutelaa nyökäyttää sitten päätään: »Kyllä sinä, Uutela, kaikki hyvin teit. Nyt minäkin vasta Jumalan tunnen ettei se ole raamatunlauseissa, vaan elämässä.»
Jos Uutela ainoastaan epäilee, niin kaikki voi vähitellen tasaantua, mutta jos hän on aivan varma mitä silloin? Keskitalo alkoi ahdistuksessaan taas turvautua yhä enemmän raamattuun. Se kuitenkin aina lohdutti ja vahvisti, kärsimyksistä ja vaikeista päivistä kun sielläkin kerrottiin.
Siitä hetkestä hänen suhteensa Uutelaan muuttui vieläkin tuskallisemmaksi. Hän alkoi tuntea aivan tunnonvaivoja nähdessään kuinka hyvässä uskossa toinen raatoi. Ja mikäs Uutelan oli raataessa, ei suinkaan hän ollut tehnyt kenellekään vääryyttä. Keskitaloa suorastaan vaivasi, että Uutela oli tuollainen malli-ihminen.
»Kyll'maar me kosimme yhtä paljon molemmat», nauroi Uutela hiljaista nauruaan. »Katsos, Karoliina Keskitalo on kyllä hyvä talo ja suku arvossa pidetty, mutta siellä on kaikki velkana, niin että tämmöinen vävypoika on enemmän kuin joulu taloon taitaisi muutoin pian vasara paukkua.
Uutelasta tuntui niinkuin koko hänen entinen elämänsä, kaikki puuha ja ponnistus aina Lumikankaan ajoista asti olisi tarkottanut vain tätä päivää. Hän heräsi jo neljän aikaan. Toukokuun aurinko helotti, kastehelmet kimmelsivät puissa ja ruohossa. Uutela ei ollut koskaan ennen huomannut semmoista kastehelmien paljoutta. Kaikki muukin oli hänen mielestään niin toisenlaista.
»Ja kun sinulle, Uutela, piti vielä käydä niin hyvin, että saat tässä perillisenkin ettet tyhjään riihiä laittele.» Sitä seurasi jäätävä äänettömyys. Molemmat miehet katsoivat toisiinsa. Uutelassa näytti kaikki seisahtuneen ja hänen pienet silmänsä tähystivät pyöreinä kuin aavetta katsellen. Sen näyn edessä ei Keskitalo saanutkaan irti sitä leikkisää lausetta, jonka hän oli varannut jatkoksi.