United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä en tahdo olla siihen syypää." "Sinä et olekaan. Jos joku on siihen syypää, niin se tietysti on hän itse. Mutta sinun tulee häntä lohduttaa. Siihen sinä olet syypää," sanoi ukko, vähän ivalla. "Ja nyt minä menen hakemaan Severin tänne. Te saatte itse keskustella ja tuumia tulevaisuudestanne." Ja ukko läksi, ja Mari jäi. Se oli raskas hetki tytölle.
Hänellä ei mielestänsä ollut syytä suotta ujostella, koska Severin käytös, puhe ja luonne häntä mielyttivät. Heidän keskuutensa oli Marin puolelta katsoen niinkuin veljen ja sisaren. Ja se seikka, että Severin äiti piti Maria rakkaana, antoi tälle kanssakäymiselle tukea. Mutta siitä tuli myöskin, että Mari oli niin heti valmis antamaan kieltävän vastauksen Severinin tunnustukseen.
Näitä pakistessaan Marin kanssa, oli Severin hetken aikaa tarkasti silmäillyt tyventä lahtea, joka oli vähän matkaa sivummalla. "Toden totta," lausui hän hiljaisella äänellä mutta kiivaasti, "tuo lahti on tällä hetkellä täynnä lahnoja. Se on hedelmä-lahna! Nyt Mari saamme koettaa, onko sulla mahtia kesyttää niitä."
Saamme sitte joskus kuulla, mitä päätätte." Päivä rupesi jo hämyttämään, niin ettei enää kelvolla käynyt lukeminen kirjoitusta, joten Marikin pisti sen taskuunsa, vaan päätti kuitenkin heti valoa sytytettyänsä lukea se. Unilukkari sanoi nyt jäähyväiset, ja Severin seurasi häntä ulos.
*Severin Falkman*, hovitislaaja H. J. Falkmanin ja hänen puolisonsa Sofia Holmbergin poika, syntyi Tukholmassa 1831, muutti vanhempainsa kanssa Suomeen 1844, tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1851, harjoitti taidemaalausopinnoita Pariisissa ja Roomassa 1856 1870 ja kuoli Helsingissä 1889.
Ja hänellä Orkko saa yhtä hyvät päivät kuin meillä." "Tietysti on meidän kuitenkin pyydettävä lupa sen myymiseen isältäsi." "Tietysti. Ja sinun täytyy se lupa hankkia. Ja sinun tulee myöskin kertoa isälleni, mitä tyhmyyksiä minä kaupungissa tein. Hänellä on oikeus saada siitä tieto." "Eikö olisi parempi, ettäs itse puhuisit?" "Minä pyydän, että sinä sen teet, Mari," sanoi Severin.
"Mitäs tällä kalan paljoudella teemme?" kysyi Severin. "Menet heti kaupunkiin myymään," vastasi Mari. "Maanviljeliän tulee muuttaa rahoiksi kaikki mitä hän taloudestansa irti saa." "Se on minunkin ajatukseni. Vilja ei yksin tuota korkoja ja velan kuoletusta." Severin juoksi taloon hakemaan väkeä avuksi verkkoja tyhjentämään. Siinä olikin suuri työ, saalis kun oli runsas ja työ joutuen tehtävä.
Hän päätti heti siinä asiassa kysyä Severinin mieltä, Ja hän tuli levottomaksi, kun ei Severin jo palannut saatolta. Vasta pimiän tullessa saapui hän. Ja Mari käski hänen lukemaan unilukkarin antaman kirjeen. Mutta Severin oli tuskin ehtinyt silmäillä sen läpi, ennenkuin hän kiivaasti lausui: "Se villikissa."
"Severin vaatei kyllä minua kanssansa tälläkin kertaa," sanoi hän, "niinkuin minä aina ennenkin olen ollut hänen kanssansa ajelemassa; mutta minä ajattelin, että koska Severin opettaa hevostansa kilpa-juoksuun, niin on kaksi henkeä reessä liikaa." "Aikooko Severin mennä kilpa-ajoihin?" "Onhan hänellä niitä tuumia ollut." "Vaan ethän sinä häntä niihin tuumiin kehoita Mari?"
Severin ei myöskään ollut aivan tyytyväinen. Mutta hän luuli kuitenkin täyttäneensä kaikki velvollisuudet omaa talouttansa kohtaan, kun hän oli jäykästi asettunut vaimonsa liiallista hellä-tuntoisuutta vastaan. Hän ei huomannut että se hänen puolestansa oli pelkkää itsekkäisyyttä. Kilpa-ajot olivat tulossa. Se tuotti kaupungissa kaikenmoista puuhaamista.