United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Orkko hirnui ja hörähti häntä vastaan. Se oli kaivannut häntä ehtoolla ja pannut levolle ilman pahnoja ja juomata. Mutta sitä oli aina ennen hyvin hoidettu, niin että, vaikka se nyt olisi toivonut samaa hoitoa, se ei ollut aivan pahoillansa siitä että hoitoa kerran puuttui. Se oli pikemmin ikävillänsä, kun ei se nähnyt isäntäänsä ja tuttavaansa.
"Nyt on kai Orkko juossut monta virstaa nopeammin entistä," sanoi unilukkari, "koska Severin näyttää niin mieltyneeltä." "Surullinen ei kuin juuri koskaan ole," lausui tähän Mari. "Mutta arvattavasti onkin hevonen kuljettanut yhtä henkeä paremmin kuin kahta." Hyvät aikoja kesti vielä, ennenkuin Severin kerkisi sisälle.
Se oli hänestä huvityötä, koska hän kerran oli luotu juoksiaksi. Asian ymmärtäväiset katseliain joukossa ja kilpatuomarit näkivät jo arviolta, että tuo juoksia tulee olemaan päivän sankari. He pelkäsivät vain, että se tulisi tekemään jonkun pila-työn, rikkoisi taikka rupeisi varastamaan. Vaan Orkko ei tehnyt kumpaakan.
"Niin, ja Severinin." Siuron isäntä suostui siihen, että Orkko myytäisiin. Ja jo parin päivän perästä läksivät Severin ja Mari sillä kaupunkiin. Mari ei olisi huolinut mennä mukaan ja tahtoi sillä näyttää, ettei hän epäillyt Severinin oikein asioimisesta; mutta Severin vaatei häntä, eikä luvannut mennä yksin. Sentähden he läksivät molemmin.
Severin luuli olevansa radan puolivälillä taikka kumminkin lähellä sitä. Hän puhutteli hevostansa. "Nyt Orkko," sanoi hän, "on meidän koettaminen, kuka täällä tänäpänä on radan herra, mekö vai muut." Ja hän kiristi hiukan suitsista. Orkko kuuli puheen ja tunsi suupielissään kiristyksen. Hän harppasi vielä pitempiä askeleita ja otti niitä taajemmin.
Tavallisesti he olivat sitä laatua, että useimmat heistä hyväksyttiin kilpailemaan. Semmoinen ajaja oli myöskin Tuominiemen haltia, Severin. Hän oli itse muodoltansa muhkea, hänen hevosensa uljas ja hänen ajokalunsa siistit. Koetoksessa oli Orkko verrattava parhaimpiin. Sen juoksu oli kaunista. Ei se kertaakaan rikkonut eikä liioin varastanut.
Minun tekisi jo mieleni saada hevosen omankin rekeni eteen." Pian oli rata toisteen juostu ja katseliain ohitse menty, ennenkuin kelloa soitettiin. Orkko oli siis toisella ratakerralla melkoisesti parantanut juoksuansa. Kolmannella kerralla soitettiin kelloa juuri kuin Orkko saapui katseliain kohdalle. Joku luuli huomaamansa, ettei sen silmät enää välkkyneet niin kirkkaasti.
Mutta Orkko tiesi, missä päin koto oli. Se lähti sinnepäin. Ja Severinin mielestä se juoksi liian virmasti. Hän olisi tahtonut viipyä kotimatkalla ikänsä loppuun eikä sinne koskaan saapua. Aurinko nousi kirkkaana, mutta se oli outo aurinko Severinin mielestä. Puut olivat kuurassa edellisen yön pakkasesta. Ne välkkyivät auringon säteissä, niinkuin monivärisillä jalokivillä koristettut.
Sinä ajoit ensimmäisen kerran radan umpeen " Severin oli yhä ääneti. "Ja toisen ja kolmannen kerran," jatkoi Mari. "Ja kaikki kävi hyvin." "Kaikki kävi hyvin," vastasi Sevevin. "Mutta siellä oli kolme, neljä parempaa hevosta kuin Orkko. Ne juoksivat nopeammin ja voittivat ja saivat palkinnot." "Jospa olisivatkin voittaneet ja saaneet palkinnot," huoahti Severin ja nousi istualleen sohvalle."
Ja vaikka hän huomasi, että jotain pahaa oli Severin'ille tapahtunut, ei hän kuitenkaan säikähtynyt eikä luullut vahingon olevan auttamattomissa. Hän talutti Orkon talliin, peitti sen loimella ja viskasi sille heiniä, joita Orkko rupesi ahneesti syömään. Siitä hän näki, ettei kumminkaan sille ollut mitään pahaa tapahtununna.