Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
"Lieneekö minua määrätty juuri muuksikaan," virkkoi Severin, "minä tunnen itseni tällä hetkellä sangen kehnoksi." "Se on hyvä, ettäs tunnet; pahempi olisi, jollet tuntisi; sitte ei olisi toivoa parannuksesta." "Te vaimot olette onnellisia; te ette joudu senlaisiin kiusauksiin." "Kylläpä niitä on meilläkin kiusauksia," sanoi Mari. "Muista esimerkiksi Liisaa."
"Sinä olet hyvä sydämminen tyttö," sanoi Severin nuorelle vaimollensa, "ja se olkoon sinulle kunniaksi, mutta käytännöllisessä elämässä ei hyvä-sydämmellisyys aina ole paikallansa. Minä en tahtoisi vastaan sanoa sinua missään. Mutta tässä asiassa minun täytyy. Minä en tahdo sitä ihmistä talooni."
Tosin ei siitä lyöty vetoa, niinkuin on tapana Englandissa. Mutta rikkaat hevosmiehet ja herrat tulivat sitä jo ostelemaan. Ja he tarjoilivat mikä mitäkin. Vaan Severin vastasi ettei hän millään hinnalla luopuisi hevosestaan. Tulipa niitäkin, jotka tarjousivat sitä kilpailussa ajamaan.
Mutta vaikka Mari piti itsensä kaikissa muissa suhteissa Severinin vertaisena, niin oli kuitenkin tuo yksi puute heitä jo alussa eroittamassa hänen mielestänsä. Hän ei siis koskaan tullut ajatelleeksikaan, että Severin joskus tekisi hänelle semmoisen tunnustuksen kuin hän tänäpänä oli lausunut. Siitäpä se, niin sanoaksemme, eriskummallinen rohkeus, millä Mari viihtyi Severin seurassa.
Londonissa syntyy joka silmän räpäys yksi ihminen ja kuolee samoin joka silmän räpäyksessä yksi ihminen. Mutta harvat niistä kuulevat toinen toisensa ensimmäisen itkun taikka toinen toisensa viimeisen huokauksen. Marin ja Severin kanssapuhe oli käynyt jotenkin vastakärkiseksi. Sitä sopi enää sillä kertaa tuskin jatkaminen, ennenkuin he kumpikin taitaisivat sitä levollisemmin jatkaa.
Ja Severin riensi lähelle olevaan nuotta-latoon, jossa hänellä oli muutamia lahna-verkkoja. Ne hän pikaisesti kaappasi käsivarrellensa ja tuli joutuen taas Marin luokse. Aurinko oli jo laskenut kukkulain taka. "Nyt on soutaminen niin hiljaa, ettei vähintäkään airojen loisketta kuulu," sanoi Severin. "Järvessä ei ole ainoatakaan niin arkakuuloisaa kalaa kuin lahna." He astuivat hiljaa veneesen.
Severin oli kaikessa tapauksessa reipas ja pulska nuorukainen epäilemätä pulskempi kaikista koko pitäjässä. Ja sisällisten luonnon lahjainsa puolesta veti hän vertoja kenelle hyvänsä. Ja siinäkin, missä hän kulki Marin rinnalla elovainiolla, oli hän tyttöä puolta päätä pitempi.
Severin oli saannut haltuunsa Tuominiemen arenti-talon viime Maarian päivästä. Kohta sen jälkeen oli hän viettänyt häitä Marin kanssa ja vienyt hänen uuteen taloon emännäksi. Tuominiemi oli oikeastaan kruunun virkatalo. Se oli ollut viimeksi herrasmiehellä, joka hänkin oli siihen paljon työtä tehnyt. Hän oli pannut maat vuoroviljelykseen ja tuhlannut koolta varoja tekolannoitus-aineisin.
Sillä Severin oli tottunut siihen työhön, jota Mari ei ollut koskaan koettanunna. "Ehkä soutelemme täällä siksi kuin tulee aika mennä verkkoja nostamaan?" kysyi Mari. "Siihen on vielä monta tuntia ja väsyisimme hukkaan," vastasi Severin. "Minä en väsy, mutta suotta se ehkä on." He päättivät mennä kotiin ja palata aamulla ennen auringon nousua verkkojansa kokemaan. He soutivat rannalle.
Mari rupesi jakailemaan voileipiänsä väelle. Ja Severin kaasi hinkastansa jokaiselle tuopillisen tukevaa "tupulttia", josta ei mallasvoima suinkaan puuttunut, sillä se oli juoksutettu emännän kuurnasta. Severin tarjosi hänkin isällensä ensimmäisen siemauksen, vaan ei rohjennutkaan hänen suhteensa täyttää uhkaustansa, vaan seurasi Maria.
Päivän Sana
Muut Etsivät