United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Lukemattomien tulipalojen pilvistä heijastavat liekit tekivät kadun yhtä valoisaksi kuin keskipäivällä. Hienointakin painatusta olisi voinut helposti lukea. Etäämmältä kuului pienten heittopommien räiske ja kuularuiskujen rätinä ja vieläkin kauempaa kokonainen sarja räjähdyksiä. Minä ryömin takaisin vuoteelleni hevosloimien alle.

Hän oli ilman hattua ja hänen kihara tukkansa oli lyhyeksi leikattu. Hänen kasvonsa olivat säännölliset ja hän oli terveen näköinen; hän näytti olevan noin kahdenkymmenenkuuden tahi seitsemän vuoden vanha. Kun hän tuli lähemmäksi niin huomasi Kenelm ettei hänen kasvonsa olleet ensinkään miellyttävät, niinkuin ne etäämmältä näyttivät, vaan hurjan ja kolkon näköiset.

Kaarlolle leimahti veri kasvoihin. Hän vapisi vihasta ja pelosta, sillä häntä kauhistutti nyt uhkaava vaara. Mitä tehdä ... se oli seikka, joka ahdisti häntä, ja joka oli sillä hetkellä ratkaistava. Itse kyllä olisi hän voinut paeta sotivien toveriensa luokse; vielä kuului etäämmältä kiväärien rätinää ja kova "hurraa"-huuto. Mutta jättäisikö hän majurinsa siihen avutta?

Kun taas istuimme yhdessä räiskävän tulen valossa, kertoi Altascar, että hän viime-aamulla oli tavannut Georg Tryanin hevoisen uimasta prairiellä ja aavistanut mitä pahinta. Etäämmältä löysi hän Georgin kylmänä ja jäykkänä, vaan hänen ruumiissaan ei näkynyt mitään haavaa eikä kolauksen merkkiä.

Kun kajastus vain enää kuului etäämmältä, kuulosti siihen sekautuva tuulenhumina puitten latvoissa kuin vahvan miehen huokailu. Siihen muutamain syyslintujen pelokkaat, katkonaiset viserrykset sekausivat kuin hennon naisen valittava uikerrus. Vahdit palasivat metsästä tielle, neljä miestä kantaen Talvikosken Hermannia, joka melkein joka askelella valitti.

Mutta etäämmältä kuului yhä vielä tuo jättiläiskattilan porinaa muistuttava ääni, kaikilta tahoilta kuului räjähdyksiä, joiden ääntä etäisyys vaimensi, ja savupatsaat kohosivat taivasta kohti turmiota ennustaen. Kadotuksen kansa. Yht'äkkiä asiat saivat toisen käänteen. Levottomuuden tohahdus vavahdutti ilmaa.

Muutamana huhtikuun iltana seisoivat Pihlajaniemen Martti ja Kuusiston Vihtori kylätienristeyksessä polkupyöriinsä nojaten. Oli satanut. Iltayön hämärässä löyhähtelevä kevätlämpöinen teki suloisen vaikutuksen. Paikanpäällä liikkui muutamia tummia sadepilviä, mutta etäämmältä metsien takaa näkyi kuultavaa, vaaleata keväistä taivaanrantaa.

Miehet etsiskelivät kokkapuheita laskien ruoka-pussejaan ja muutamat jalkaansa ontuen kiroilivat sitä helvetin kiirettä, kun eivät jouda junaa senvertaa seisahuttaa, että siitä jäseniänsä loukkomatta saisi alas astua. "Jesus siunatkoon! kuinka siinä on käynyt?" Tuo huuto kuului hiukan etäämmältä ja oli laadultaan niin hätäinen, että se sai kaikki miehet sinne päin juoksemaan.

Minä kävelin nurkkaan asti ja pyörähdin siitä takasin. Tuo nuori pariskunta oli yhenäkin kiinnittänyt hitaat ajatukseni puoleensa, minun täytyi saada sitä vielä hiukan tarkastaa jos takaapäinkään. Seurasin etäämmältä. Olli käveli jäykkänä ja suorana kuin äskenkin, kääntämättä kertaakaan päätään morsiamensa puoleen. Ei niillä näyttänyt olevan paljoa puhumista.

Nuori tyttö riensi kadun poikki. Ennenkuin hän oli ehtinyt väistää päihtyneitä, oli jo toinen heistä iskenyt häneen kyntensä. Parahdus ja tukahtunut avunhuuto kuului, jonka perästä miehet alkoivat raastaa saalistaan läheiseen solaan. Näin tämän tapahtuman etäämmältä ja riensin tyttö paran avuksi, minkä ennätin.