United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tästä kaupungin osasta edeten liekit loihkahtelivat suoraan sitä katua päin, jonka varrella he asuivat. He näkivät tulen kiivaassa kulussansa pyörähtävän kartanosta kartanoon ja armahtamatta lähestyvän heidän omaa asuntoansa. Kävi vinheä tuuli, ja liekkien räiske kuului, kun ne tämän tuulen tuiskuttamina suihkivat ihmisten asuntojen ylitse.
Kauhistuneena riensi hän pois portailta ja saatuaan miehiä avuksi siirsi kiireesti tikapuut Inkerin ikkunaa vasten. Hän kiipesi ylös, löi rikki ikkunan ja hyppäsi huoneeseen. Kuumuus ja savu tekivät siellä olon tukalaksi. Liekit hulmusivat jo katon rajalla, ja seinän takaa kuului tulen räiske. Inkeri oli hervahtanut lattialle äitinsä vuoteen viereen. Hän oli vielä hengissä, vaikka tunnotonna.
Eräästä väkiviina-astiasta lyötiin pohja irti ja tuota palavaa ainetta syydettiin, ei ilman vaaratta, tulipunaisiksi kuumennettuihin uuneihin. Liekkien räiske esti lämmittäjät kuulemasta toisiansa.
Mutta kesken kaikkea kuminaa kuului säälimätönten liekkien räiske, kun he tulivat takaapäin ja tanssivat ja hyppivät, ikäänkuin olisivat he ivanneet ihmisten surua ja pelkoa. Näitten kaikkien läpitse sotamiehet vakaasti astuen raivasivat tietä ja suureksi ilokseen Lydia havaitsi, että joka askel saatti heidän vaarasta etäämmäksi.
Minä en huomannut mitään ennettä, nukuin kuin sika siksi, kunnes salista kuului kukkapöydän romahdus ja ovien räiske. Silloin hyppäsin kuin ammuttu ylös ja Hemmi teki samoin. Kun isännän ääni kuului ulkoa, niin ei Hemmi kauan siekaillut, tempaisi pienet yökenkänsä sängyn alta ja sai ne jalkaansa, mutta kun ei löytänyt lakkiaan, niin sillään lähti.
Kaari-ikkunalla visersivät kanaarilintuset ja kukki alati raittiita kasveja, taulujen ympärillä seinällä kiemurteli muratti. Mutta suloisin kaikista oli kumminkin kodin alttari, leimuava liesi, jonka rattoisa räiske tekee majamme niin lämpimän kodikkaaksi. Minä yhdyn täydellisesti erääseen amerikkalaiseen kirjailijaan, joka pitää avonaista takkaa isänmaanrakkauden alttarina.
Hirmuinen myrsky vonkui pienen kartanon nurkissa, ja lumi pyryili suunnattomiksi nietoksiksi, jotka ikäänkun äärettömän liitumeren laineet tulvasivat maiden yli. Petäjät metsissä notkuivat ja väännähtelivät, niinkun kuoleman tuskissa, ja toisinaan kuului rajuilman tohinan läpi taittuvan petäjän paukkuva räiske, tahi toisiaan kihnuttavain oksain kimakka ryskinä.
Lukemattomien tulipalojen pilvistä heijastavat liekit tekivät kadun yhtä valoisaksi kuin keskipäivällä. Hienointakin painatusta olisi voinut helposti lukea. Etäämmältä kuului pienten heittopommien räiske ja kuularuiskujen rätinä ja vieläkin kauempaa kokonainen sarja räjähdyksiä. Minä ryömin takaisin vuoteelleni hevosloimien alle.
Se valaisi vastaisen seinän, vaan perimmällä sivuseinän puolella oli pimeän hämy, kun lamppu oli sammutettu tarpeetta palamasta, Nikkilä istui tuolilla tulen äärellä mietteissään ja emäntä peräseinällä sohvalla nyökkästen ja käsi poskella. Ei kuulunut muuta ääntä kuin palavien puitten räiske.
Onnettomain surkeat hätähuudot kuuluivat sisästä ja mies väänteli kuin mato ruumistaan kanervikossa; mutta, voi! turhaan hän voimiaan ponnisteli; siteet eivät heltyneet. Liekit löivät ylös ja raivostunut mies kangistui kauhistuksesta. Hän kätki kasvonsa maahan, välttääkseen tuota hirmuista näkyä, mutta vapaasti tunki hänen korviinsa viattomain valitus, tulen räiske ja soturien ilkeä nauru.