United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saivat siinä vankimme, joista toinen renki ja kirjuri olivat vähän uppiniskaisia, kokea, ettei ole hyvä talonpoikien käsiin joutua, kun näiltä on maltti loppunut. Eivätpä edes olisi tahtoneet ilmaista, milloin majuri tulisi, mutta sopivilla keinoilla saimme heidät tunnustamaan.
Nyt ensin jos jotakin lavertelevatkin, niin kylläpä pian taukoovat siitä puhumasta. TAAVI. Vähän sinä tunnet ihmisiä, Aro. Eivätpä taukoo. He eivät milloinkaan unhottaisi, että Pertti sai surmansa minun käteni kautta. Kuolemaani saakka he katselisivat minuun toisilla silmillä kuin muihin ihmisiin... Sellaista en jaksaisi kärsiä. Minun täytyy lähteä pois kotiseuduiltani nyt heti.
"Eivätpä näkyneet tietävän. No, vaivaismakasiinille kanssa käskivät mennä." Tuo tuntui jo Sannasta paremmalta: "Paljonko luvattiin sieltä?" hän kysyi. "Ei luvattu mitään, käskettiin vaan mennä sinne." Vähän päästä muuttui Sannan kiukku epätoivoiseksi valitukseksi. Olihan hän niin varmana pitänyt, että kunnalta saa nyt palo-apua.
Hirmuisella kyydillä he kiisivät rinnettä alas notkoon. Vaan kun tuli sieltä taas noustavaksi ylös mäelle, niin eivätpä hevoset enää jaksaneetkaan samaa kyyttä ylöspäin mennä. Astua siinä täytyi antaa hevosten, vaikka olisi kuinka kiire ollut.
Jos mitä opinkappaletta uskovaiset kristityt mustasukkaisesti rakastavat omanaan, on se juuri tämä oppi jumalallisesta vapahtajasta. »Sitä ei ole pakanoilla ollut. Eivätpä tiedä luonnonkansat Jeesuksesta Kristuksesta», huudahtavat he riemussaan.
Ja nyt he lensivät kuin hullut pitkin metsää, huusivat ja kiljuivat Lottaa ja Liisaa, mutta eivätpä Lotta ja Liisa sanaakaan vastanneet. Tämäpä oli oikein elämää, kuin jos paholainen olisi ollut liikkeessä. Kun he kaikki olivat kadonneet metsään, kiipesivät ylioppilaat ales piilopaikoistaan puusta ja heti sen jälkeen istuivat he vankkurissa ja rupesivat tarkastamaan eväskoria.
Eukko selitti, että jos muka pojalla olisi enää ollut oma tahto, ei hän koskaan olisi kiertynyt tuohon asiaan, vaan selvähän tuo oli, että Anna Leena oli hänet loihtinut. No se oli miehenkin mielestä luultavaa. "Ei tässä siis torat eikä uhkaukset auta," sanoi äiti. "Eivätpä näy auttavan", vastasi mies ja raapi nolona päätään.
Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta äitinsä huudoista. Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi.
"Nyt olen valmis", puuhkui hän. "Missä vene on?" "Tuolla, seuraa vaan minua ... ja ... mutta ... kautta ... kaikkien..." Ovella näkyi samassa kookas mies ja sen takana kolme Savon jääkäriä. "Emme siis myöhästyneet", huusi Erkki, sillä tuo mies oli hän. "Ei yhtään armoa konnille!" Mutta eivätpä Antti ja Jussila niin vähällä saaliistansa luopuneet.
Voi kun tämä sali näyttää nyt niin hauskalta! Ei ollenkaan hauskalta! ROUVA DANELL. Ei suinkaan se ollut neiti Aleksandra, jonka minä olin näkevinäni tuon kamarin ikkunasta. PALVELIJA. Neiti Aleksandra se oli. ROUVA DANELL. Eivätpä silmäni sittenkään valhetelleet. PALVELIJA. Ei ollut paitaa. ROUVA DANELL. Minä näin äsken pormestarinnan kaupungilla ostoksilla.