United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kaksi pääsi karkuun; muitten nahkat ovat tallessa", vastasi Taavi. "Sepä oli reippaasti tehty", kiitteli Kirsti hyvällä mielellä; "tule nyt syömään illallista." "Ei juuri vielä, Kirsti", vastasi tulija, myttynsä avaten. "Minä olen viime aikoina huomannut, että te näytätte niin huonolta eikä teille maita ruoka.
"Ja jos sillä aikaa joku toinen sinut vie minulta, mikäs minulle silloin tulee eteen; en uskalla ajatellakaan sitä onnettomuutta". "Hm! Kyllähän kaikki minusta köyhästä huolisi, ja minä heistä", virkkoi Anna nirppasesti. "Tiedänpä minä että kauppamies Sivelin on sinuun rakastunut", sanoi Taavi ja katseli tarkasti Annaan. Anna käänsi kasvonsa pois ja nauroi.
"Ottakaa te nämä", ja ojentaen hänelle taimenhaarukan hän kääntyi polulle. Taavi seurasi häntä, milloin sivulla astuen, milloin kunnioittavasti itseään jätättäen, kuinka polku kulloinkin vaati. Ei puhuttu mitään johonkin aikaan.
Hiljaisuus oli niin juhlallista, että ääni olisi kuulunut loukkaavalta. Huomatessaan mahdottomaksi pysyä rinnalla kompastelematta ja pahaa ääntä aikaan saamatta Taavi vastaan sanomatta alistui immen etevämmän johdon alaiseksi. "Sinun täytyy nyt nähdä minunkin puolestani, sinä ihmeteltävä Miranda, sillä en enää pysy rinnallasi!" hän kuiskasi immen korvaan.
Sitten palattiin Hannulaan, nimismies vielä antoi käskyjä ruumiin säilyttämisestä leikkausta varten, ja erosi sitten seurasta. Murhe ja onnettomuus ovat astuneet meidän kotiimme, oli Hannulan Lotta sanonut ja nyt olivat hänen sanansa täydeksi todeksi tulleet. Taavi oli pantu kiinni, hänen äitinsä kääntyi tautiin, ja isä istui nyt yksin suruissansa kammarissaan. Hovilainen oli kostanut.
AINA. Taavi armas veljeni! TAAVI. Niin vihdoin toki.
"Tuo vasta on minun mielestäni soitantoa!" sanoi Taavi. Mutta ennenkuin Miranda ennätti sanoa mitään, vastasi aivan vierestä metsän pimeydestä jyrisevä karjuva hirnaus; alusmetsästä kuului raskasta ryskettä ja hiekan reunaan ilmestyi toisen uroshirven korkea patsasmainen haahmo, taisteluun vaatijaa tähyten. Huomatessaan Taavin ja Mirandan se paikalla hyökkäsi niitä kohti.
Taavi alkoi aavistaa, että oli aika antaa Mirandan tuntea lujempia otteita. "Minä en usko sinua!" sanoi tyttö ja alkoi taas kiivaasti lypsää. "No niin, saadaanpahan nähdä", vastasi Taavi. Mirandan äänettömyys hänelle ennusti hänen mielipiteidensä hidasta voittoa.
Kirsti söi mielihalulla, joka sai Täavin vakuutetuksi siitä, että hän oli osannut oikeaan. Kirsti söi kaikki mitä hän oli paistanut; ja Taavi oli niin viisas, ettei paistanut lisää, että ruokahalu säilyisi vielä huomiseenkin. Sitten Kirsti söi muutakin ruokaa harvinaisella himolla. Miranda palasi pöydän ääreen, jutellen hauskasti kaikesta muusta paitsi ei terveydestä, ruuasta eikä metsästyksestä.
AINA. Kuinka toki hennotkaan meitä jättää! Minun tulisi sinua niin kovin ikävä. TAAVI. Oletpa jo tottunut tuohon kaipuuseen, Aina. Päätökseeni on myös vaikuttanut sekin seikka, että olen kokonaan vieraantunut maatöistä. Ei minusta ole talon isännäksi!