United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun liekki saapui siihen, missä oli Oppaani mielest' aika, paikka parhain, ma hänen kuulin haastavaksi täten: »Te kaksi, liekin yhden kätkemätä, jos joku ansio on mulla, olkoon se suuri taikka pieni, teidän eessä, siit' että lauloin kerran laulun ylhän, pysähtykää! Ja toinen virkkakohon, hän kussa kuoli harharetkillänsä.»
Pyysivät noin anovasti, ja auttoi Pallas Athene. Vaan tytärt' ylhän Zeun rukoelleet kons' oli urhot, kuin jalopeuraa kaksi he riensivät yön pimeässä, kalma ja vainajat vain jalan all', asut, hyytyvät hurmeet.
Nukkua ei yli yön sovi miehen johtavan, joll' on kansat kaittavanaan sekä paljon tointa ja huolta. Siis heti nyt mua kuule, ma airut Zeun olen ylhän, kaukaakin joka suosijanas sua suojaten katsoo.
Vaan katon alle sa käy ja Akhilleun polvia kiedo, kautt' isän vannottain sekä äidin suortuvakaunon, myös pojan armaan, ett' ois heltyvä ankara mieli." Virkki ja riensi jo pois asumuksiin ylhän Olympon Hermes; vaunuiltaan Priamos heti laskihe maahan, vartiaks Idaios jäi vaunujen, vankkurienkin, vaan majasuojaan riensi jo vanhus, kussa Akhilleus istui, suosima Zeun.
On surku mun kuoloon-käypiä noita. Itse ma istumahan toki jään laell' ylhän Olympon, katselemaan halumielin. Vaan tepä muut ikivallat, Troian miesten luo alas menkää nyt ja akhaijein, saatte nyt auttaa kumpiakin, kuten mieli on kunkin. Sillä jos raivota saa omin valloin nopsa Akhilleus, hänt' ei hetkeäkään voi torjua iliolaiset.
Vaan Agamemnonin ylhän kimppuun kirkuvin solvaisuin kävi nyt, jota vastaan 222 suuttumus suur', ylen yllyksiss' oli mielet akhaijein, herjasi, korkein äänin huus Agamemnonin kuullen: "Atreun poika, sa taas mitä vaill' olet, vaatia mielit? Vaskia täys majasuojas on, mont' on myös valioita vaimoja, ensiks aina ne sullepa näät me, akhaijit, suomme, kun joutunut vain joku kaupunk' on käsihimme.
Virkkoi; vaitipa vain oli urhea Tydeun poika, huomautust' ei valtiahan ylenkatsonut ylhän, vaan heti vastasi noin Kapaneus-uron aaluva kuulun: "Pois vale, Atreun poika, sa tiedät tottakin haastaa! Taattoja uljaammiks sano poiat, niin puhut oikein.
Mut sulkeutuu jo kuilut hornan nielun, Ja maasta usvat häätyy, kauhut haihtuu, Ja eteeni vain taivaansäihke aukee Sun, Ylhän, Tuntemattoman! Oi, luonnosta sun kirjoitustas tutkin: Mut harhaan tavailin sun sormes työtä! Kuink' kiinnitin mä katseen monta yötä Päin tähtitarhaa säihkyvää, Kuink' usein aineita ma monin mutkin Koin sulattaa ja johdatin ne putkin Ja niiden voimaa lusikoin!
Luo portin ylhän vielä jää ukko seisomaan, hän käsin tarttuu harppuun, maan-kuuluun, sointuvaan, sen pylvään pieleen pirstaa ja huutaa uhkapäin, soi ääni kautta linnan ja puistoin vihreäin: »Voi teitä, salit ylväät, te muurit mahtavat! Teiss' älköön soitot soiko, tai laulut raikkahat, ei, huokaus vain ja itku ja orjain askeleet, siks kunnes kostonhenget on teidät murtaneet!
Näin Nimrodin ma tornin juurell' ylhän kuin hourupäisnä katsomassa kansaa, mi Sinearissa myötä ylvästeli. Oi, Niobe, oi kuinka murhesilmin sun näin ma kesken lastes surmattujen; kaks kertaa seitsemäst' ei jäänyt ketään! Oi, Saul, sa kuollut omaan miekkaas, miltä sa näytit Gilboassa, jok' ei sitten sadetta, kastett' ole saanut tuta!