Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025


Sulho lähti maailmalle, Hankkii uuden morsion, Sanan saatti Neilikalle: Uusi mulla kulta on. Neila löysi kullan toisen, Naureskeli iloissaan Sattui saamaan vanhan moisen: Pääsi hänkin karkaamaan.

Ei ole kirkko kirkkahampi, Eikä pappila parempi, Kun otti minun omani, Ja anasti armahani; Someress' on suora sormi, Hiekassa heliä kieli, Mullassa muhia muoto, Kasvo kaunis kankahassa. Sielt' ei nouse nuori sulho, Eikä kaunonen kavaha; Kivet alla, paaet päällä, Kivet keskikylkilöillä. Pois on mennyt meistä toinen.

Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi: Emäntä itki lähdön katkeruutta, Isäntä armastansa sureksivi, Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho. Tyttö kaunis ja korea, Hienohelmainen, sorea Tuli tanssihin ilolla, Toivorintana remahti; Etsi sulhonsa suloa, Kaihomielin kultoansa, Etsi silmin, kuuli korvin, Kuni lintua lehosta.

Kielti vanha Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Kielti maata miehetöntä, Kirvehetöntä kyleä, Eloa emännätöntä, Koiratonta kartanoa. Vielä kielti Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Kullalle kumartamasta, Hopialle horjumasta, Vanhan nuorta tahtomasta, Kaunista käkeämästä.

Että kohtaus oli sydämmellinen, on minun tarpeeton kertoa. Tapasihan nyt sulho ja morsian toisensa hääpäivänsä aamulla. Irenen äiti oli kolmas onnellinen liitossa. Noustessa vaunuihin selitti Irenen äiti, että hänen veljensä, päämies suuressa kahviliikkeessä Havecle & C:o, jossa myös mr. Davis oli osakkaana, oli pyytänyt minua nyt aamupäivällä puheilleen konttorissaan Broadwaylla.

Poikkeusta ei tapahtunut nytkään säännöstä: häissä, missä sulho ja morsian ovat iloisia, siellä ovat hauskat häät. Valeesta on jo ujous kadonnut, kasvoille on ilmestynyt päättäväisyyden kuvaava piirre. Se kertoo luonteesta, joka ei turhista läiky, mutta kerran läikkymään ruvettua läikkyy kovasti. Ei se nyt läiky.

Mutta Irja katseen heitti kauas laakson vienon vesiin; taivaan valkopilvet peitti, kulki kuuhut valju esiin. Vartoi sulho vastausta, vartoi metsä, vartoi tuuli, näytti kuuhut kummastusta; mykäksi jäi immen huuli.

On niin herttaista ajatella, että me toistamme lemmittäis, että kun yhdelle tulisi murhe, toinenkin itkusilmihin jäis. Ei meitä maailma eroittaisi, ei synti, ei sydäntuskatkaan, sulho ois suuri ja nuori ja vankka, morsian kulkisi kukilla vaan. Sulhanen laittaisi suuren talon, jonne hän impensä ihanan veis, impynen sulhonsa ikkunalla illoin istuis ja lauleleis.

Läksi veljekset vesille, Emon lapset lainehille; Kielti vanha Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Kielti kolmesta pahasta: Vesillä viheltämästä, Lainehilla laulamasta, Venehessä vieremästä, Purressa parahtamasta.

Suuttui sulho nuori, hän murti suuta, mustaa haventaan, hän miekan vyötti, sotatielle suori ja tuli vihdoin tummaan Tuonelaan; ois siellä vieläi, ellei äiti-muori ois hoivaellut hänen haavojaan; tuost' uros uljastui, mies miestyi sorja, mut ollut enää ei hän naisen orja

Päivän Sana

koiraksilta

Muut Etsivät