Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Tuo Ontrei, pajarin orja, tais laulaa ja kannelta kaiuttaa. Hän rakasti Karjalan kukkaa. Salot laajat soi, koska lauloi hän. Mut Karjalan kansa rukka suri sorrossa isännän ilkeän. Kuka kansan kohlitun kostaa? Oli Ontrei mies sotakelpo tuo. Hän Karjalan laululla nostaa! Iloks impensä vain hän lauluja luo.
Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi, vaan ei saanut tietoa keltään. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät, väsymättä, mutta aina turhaan; impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. Viimein heitti hän kaiken toivon, unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona.
On niin herttaista ajatella, että me toistamme lemmittäis, että kun yhdelle tulisi murhe, toinenkin itkusilmihin jäis. Ei meitä maailma eroittaisi, ei synti, ei sydäntuskatkaan, sulho ois suuri ja nuori ja vankka, morsian kulkisi kukilla vaan. Sulhanen laittaisi suuren talon, jonne hän impensä ihanan veis, impynen sulhonsa ikkunalla illoin istuis ja lauleleis.
Sinä iltana oli Sakriksen pakko jälleen mennä tyhjin toimin asumukseensa. Mutta kuinkas sitten kävi? Kun hän seuraavana iltana oli jo samalla tavoin lähtemäisillään pois turvakodin luota ja köntysteli vallia pitkin maantielle päin, niin kuuli hän ikkunasta ääniä, ja kääntyi: siellä oli hänen impensä! Tällä kertaa jonkin toisen naisen seurassa. Naiset katselivat ulos.
Veli vanhempi matkasi maailmaan, teki töitä hän miesten ja miekkain, veli nuorempi jäi kotinurkkahan vaan, mut hän oli veljistä viekkain. Kun tähdet syttyy ja saapuu yö, hän impensä ikkunan alla niin hiljaa luuttunsa kieliä lyö sydänhaaveella hartahalla. Veritöistä hän veljensä laulut luo, oman lempensä noihin liittää, pian ikkunaan käy impi tuo, sen aukaisee sekä kiittää.
Päivän Sana
Muut Etsivät