Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Sinä iltana, jolloin kornetti esitti nyrnbergiläisen junkkerin August Leubelfingin kuninkaalle, oli Kustaa Aadolfilla ollut niin paljo tekemistä, että hän tuskin oli ehtinyt katsomaankaan uutta paashiansa. Ja sitte tavattiin paashi pahasta valeesta, muka pelkurimaisuudesta.
Mutta sittenkin tuntui Valeesta, että he voivat elämänlankaansa vain hiukan jatkaa tuolla ponnistelullaan, se kuitenkin tulee katkeamaan ennenkuin päästään uutisrukiiseen. »Kuinka rakas elämä sentään on», hän huoahti, sovittaen omaa elämänrakkauttaan niihin, jotka tuossa maksoivat viimeisistä päivistään kallista vuokraa, koettaen kuoleman tuloa lahjoa, yrittää viimeistä ponnistusta.
»Kun oikein kovistaisi, niin kyllä täytyisi todistaa.» »Mutta kun ei kovisteta.» »Siinäpä se on. Saapa nähdä, mitä ihmeitä nyt taas Mikkelin aikana tapahtuu.» Puhe kääntyi yksistään siihen. Olikin juuri tapahtunut kyllä kumma tapaus, tuo Järvelän Santran. Kaikki arvelivat sen johdosta syntyvän jotakin levottomuuksia. Laitalan Valeesta olivat he ennen kuulleet hyvää.
Siellä päätettiin, että parhaita kylän poikia kutsutaan yöksi Laitalaan, jos niin sattuisi, että hätä tulisi. Valeesta muuten oli mieluisaakin jättää sovitteleminen ukoille, joiden ymmärsi siinä paljon paremmin osaavan toimia kuin hän itse. Illan tullen kävi Valee kuiskimassa viisi kappaletta parhaita tovereitansa heille.
Poikkeusta ei tapahtunut nytkään säännöstä: häissä, missä sulho ja morsian ovat iloisia, siellä ovat hauskat häät. Valeesta on jo ujous kadonnut, kasvoille on ilmestynyt päättäväisyyden kuvaava piirre. Se kertoo luonteesta, joka ei turhista läiky, mutta kerran läikkymään ruvettua läikkyy kovasti. Ei se nyt läiky.
Ei kukaan enää pysynyt paikoillaan, veri näytti liikuntoelimissä levottomasti mellehtivän. Laitalan Valeesta oli levollisuus kadonnut hänestäkin. Aidasta jo kiihkeästi irralle paksua aidasta kiskoi. »Valee hoi!» kuului vähästä matkaa pellolta ruikuttava ääni. »No? kuka se on joka huutaa?» »Tule tänne, saat mun kankeni.» Valee meni sinne päin ja löysi Nymannin vaikeroimassa pellon pientarella.
Harvat hänet tunsivat, nuori kun oli poika ja vähän pitäjällä kulkenut. Poikaa se vain näkyi olevan. Nuolkaa nyt huulianne pitäjän komeat pojat, ja katsokaa päältä, kun oikein aika poika syö rokan nenänne edestä... Valeesta tuli ihme. Hänen voimistaan ja rohkeudestaan kerrottiin uskomattomia juttuja.
Kun hän sen lisäksi piti Valeesta paljon, päätti hän lähteä. Keskenään tuumivat he jättää Valeen kotiin ja mennä nyt aluksi vain kahden, sillä oli hyvin luultavaa, että Ella joukkoineen ilmestyisi yöntienoissa Korvenloukolle, jos vain ovat tietoonsa saaneet Santran olinpaikan. He lähtivät uudestaan tuumimaan Valeen kanssa.
Isäntä heti nauramaan: "Kerronko teille kenestä siinä viimeisessä arkissa puhuttiin? Siinä puhuttiin yhdestä nuoresta, kauniista, sievästä..." Johanna otti Topiaan kirjeen käteensä, katseli paksuja kirjaimia sen kuoressa. "Helka Yli-Tuomo... Saako tätä lukea?" "Nythän tulitte valeesta kiinni; kotiinne sanoitte kirjoittaneenne." "Kyllä sen lukea saa, mutta ei siitä saa vähällä selvää."
Eikö olisi parempi jäädä tänne jatkamaan vihelijäistä elämäänsä, kuin luopua uhkeasta ynseydestä, valeesta ja hurjuudesta? Hänestä tuntui, niinkuin olisi hänen pitänyt luopuman itsestään. Mutta sittenkin hän oli taputellut häntä poskelle ja nuori neiti oli ottanut hänen lakkinsa maasta. Pekka viskasi lakkinsa ilmaan, valmiina heittämään henkensä heidän kahden edestä; mutta se totteleminen!
Päivän Sana
Muut Etsivät