United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Talvellahan tuota kumminkin oli saanut olla muiden ihmisten ilmoissa, mutta nyt oli isä aina paloa kyntämässä tahi suota ojittamassa, eikä äitikään joutanut Niilon kanssa olemaan muulloin kuin päätä kammatessa. Kukkuva käkönen ja lehdossa livertelevät linnut eivät taas taipuneet tulemaan leikkisille, vaikka Niilo koetti niitä mansikoillakin luokseen maanitella.
"Jo sanoit pahan sanasen, sanan kehnon kertaelit suusta yötisen vasikan, päästä pennun päiväkunnan! Hyvän on sulho neien saanut, tuonut maalta maan parahan: on kuin puola puolikypsi, kuin on mansikka mäellä, tahi kuin käkönen puussa, pieni lintu pihlajassa, koivussa koreasulka, valorinta vaahteressa.
Jo riutuu ulapalla jää Ja laineen kahle irkoo, Taas tantereella nukkapää Jo kohta nurmi virkoo, Ja koivun urvut aukeaa Ja vihannaksi lehto saa Jo kevät tullut on! Taas taivaan alla kiurusen Soi ääni korkealla, Ja tuttavamme käkönen Taas kukkuu kankahalla, Ei malta pieni perhokaan Nyt uinailuaan jatkamaan Jo kevät tullut on! Siis mielen routa, murhe pois!
Sun naurus on hellä ja hirmuinen, on ilkein ja ihanaisin, sun naurusi hurmata, surmata voi kun jällehen kuulla sen saisin! Sun naurusi, oi, sitä lemmin ma niin kuin laulua illan rastaan, kun aurinko kumpuja kultailee ja käkönen kukkuvi vastaan. Sun naurusi päilyvi, päärlyilee, sun naurusi soi ja helkkää. Ken kerran sen naurusi kuuli sun, sen aina se rinnassa välkkää.
Kaukana korvessa käkönen kukkuu, Sulhonsa suloutta ylistää; Paimenten soitanto laitumen tieltä
Kaukana korvessa käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistää; paimenten soitanto laitumen tieltä ääntänsä korviini vilistää. Hoi la la la la laa, Hoi la la la la laa! kaikuu mun suloinen Suomeni maa! Omanpa henkeni kieltä ne puhuu honkain humina ja luonto muu; itse en sydäntäin hillitä taida, riemusta soikohon raikas suu. Hoi la la la la laa, Hoi la la la la laa! kaikuu mun suloinen Suomeni maa.
On munkin rinnassani hongat huojuneet ja soinut soitto siell' on latvain lautuvain, on munkin aatteheni nuorna nuojuneet ja kerkät kertoneet on munkin tunnettain. On munkin lehvilläni lempi istunut ja onni laulanut on munkin oksillain, on munkin latvassani käkönen kukkunut ja vanamot viihtyneet on minunkin varjossain.
Taas taivaan alla kiurusen soi ääni korkealla, ja tuttavamme käkönen taas kukkuu kankahalla, ei malta pieni perhokaan nyt uinailuaan jatkamaan jo kevät tullut on! Siis mielen routa, murhe pois! sen kevään lämmin voittaa ken kaihon orja olla vois, kun riemun aika koittaa? Siis kevään laulu raikas vaan nyt kaikkialla kaikukaan! Jo kevät tullut on! Uno von Schrowe. Oma maa.
Kuku toivoa, käkönen, Onnen vuosia tuhannen Tälle surman morsiolle! Rasahtiko? Terve, Aino! Säikyitkö minua, armas? Luulit muiksi, nythän tunnet. Päivät, yöt sinua etsin, Nytpä löysinkin lopulta. Kuulin kuin hävisit häistä, Hylkäsit Suvannon sulhon. Siit' iloitsin, läksin, juoksin Tässä nyt sinut tapasin. Tässä on sylini lämmin! Kannan kämmenin sinua, Niinkuin piennä tyttösenä.
Lapset riemahtuvat hänen talven mentyä taas ensikerran kuullessaan ja rientävät muillekin iloansa ilmottamaan, tytöt toivottavat häneltä tulevia onnia näinkin häntä puhutellen: Kuku kultanen käkönen, Helkyttele hietarinta, Papurinta paukuttele, Saksan mansikka sanele! Kuku neittä naitavaksi, Tätä neittä naitavaksi.