United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt tanssi alkaa, Nyt polje jalkaa! Tarttuipa nyt Jaakko Reetan käsivarsiin heiluttaen häntä, jotta vaara pyöri konttipullojen lähistössä. Vähällä päästi hän toki irti. Jaakko. Niin viinan löylyssä kylvötään. Reetta. Hupsuna on mun mieheni, kun vanhana äijänä vaimovanhansa kanssa kompuroi. Toista on kun kepeäsäärinen tyttäresi tipsuttelee, jotta pyöreät kantapäät välkkää.
Yleinen jännitys on sekä alhaalla salissa että täällä ylhäällä lehterillä. Puhujan ympärille kokoontuu musta, uhkaava pilvi ja kiikareja välkkää vastaisilta lehtereiltä alas häntä kohti. Kaiken uneliaisuuden, joka edellisten puheiden aikana on tahtonut laskeutua mieliin, on uteliaisuus puhaltanut näkymättömiin.
Vuoren rinta on kuin poimuihin heitetty viheriä verhostin, johon on kirjailuina siroteltu pieniä kylä- ja talotäpliä, josta nurmirinteet ja metsät ja avopäät kalliot erottaa vain niiden eri väristä ja josta auringon valoa heijastava ikkuna, lasiparveke tai sinkkikatto välkkää kuin jalokivi samettityynyn keskestä.
Se katoaa kuin manauksesta. Juna humahtaa pysäkille. Se on täynnä iloista nuorisoa, huoletonta, laulavaa sunnuntaiyleisöä. Hetken kuluttua ollaan kaupungissa, jossa valot välkkää, äänet sorisee, autot hyrrää ja toitottaa.
Mutta sen läpi, tuon kuvastavan seinän läpi, pilkahtaa välistä valo metsätorpasta ja välkkää avaruuden periltä pieni, tuikkiva tähtönen. Taas olemme ystäviä, mielialamme ja me. Sillä vaikutus on verraton. Olemme seisahtuneet asemalle, pienelle, metsäiselle. Vaunu on herennyt heilumasta, pyörien kolina lakannut. Täällä sisällä on ihan hiljaista. Viereiseltä sohvalta kuuluu nukkuvan herran hengitys.
Mutta kaihda korvenrantaa: välkkää miestä, peistä siellä, sulle surman ryssät antaa.» Jop' on paisuu Hurtan sappi: »Tänne ootko ryssät tuonut?» Vastaa hälle armas appi: »Lienen liekin uuden luonut, joka Ruotsin maasta ajaa, Ruotsin herrain armottuuden, kansan kahtapuolta rajaa liittää uskoon rauhan uuden. Niin!
Kuulee Hurtta äänet korven niinkuin laulut Luojan koston, niinkuin tuomionsa torven taikka uuden kansan-noston: kohta korpi liikkuu, helkkää puiden alta miekat, peitset, sinkoo silmät vihaa pelkkää, kohoo kourat, välkkää veitset. Ja hän mylvii myrskyn lailla: »Eikö koskaan koita sopu, sula mielet Suomen mailla, koskaan täältä kosto lopu?
Läpi lähdekirkkaan, lumirinteillä auringon sulattaman veden kuultaa valkoinen hiekka ja välkkää rantojen mukaan luikerteleva vesiheinän varsi. Polviin taipuen kiihtyy vuo milloin kulloin virkeään juoksuun ja hypähtää viimeisestä suvannostaan mereen pieninä putouksina, joiden alta joutsenvalkoiset vaahtopallot kuin huvikarkelossa pyörähdellen liukuvat meren lahteen ja kantauvat kauaksi ulapalle.
Ja Martti lähti juoksujalassa Kappelin edustalle. »Onko sinulla, mies, kelloa?...» »Minullako' Ei! ... onko sinulla?» »Minulla on kello, vaikka en ole muuta kuin oppipoika ... mikäs sinä olet?» »Ei ole sinulla kelloa ... valehtelet...» »Etkö sinä näe, että vitjat välkkää ... liivien päällä.» Martti pullisti mahaansa ja rintaansa ... »minulla on samettiliivit ... ja kello ... ja vitjat...»
Kreivi Menteith, vähän aikaa hiljaa keskusteltuaan palvelijainsa kanssa, kääntyi kapteenin puoleen, joka istui muutamassa nurkassa kiilloittamassa haarniskaansa trippel-kivellä sekä vuorivuohennahkasella ja hyräili vanhaa, ikivoittoisen Kustaa Aadolfin kunniaksi sepitettyä veisua: »Kun paukkuu tykki ja tulia välkkää, Se kunnian saa, jok' ei kuoloa pelkää.»