United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meni aikaa vahingon hätimmittäiseen korjaamiseen ja kulkunopeuttakin oli sen jälkeen jonkun verran rajoitettava. Kuinka olikaan, sai Pariisiin aikova nuorukainen asemalle saapuessaan nähdä junan huristavan tiehensä, saman junan, jolla hänen olisi pitänyt matkustaa Helsinkiin.
Ja samalla se olisi jäähyväislaulu meidän hauskalle kesälle täällä Tuomarilassa. Niin, ja tervehdyslaulu minun uudelle elämänuralleni Helsingissä, lisäsi Lauri. Ja Maammelaulun kaikuessa laskivat he veneet rantaan. Varhain seuraavana aamuna lähdettiin Tuomarilasta kahdella hevosella asemalle. Toisella vei renki kaikki matkatavarat, toisella taas ajoivat Lauri, Ester, Väinö ja Leeni.
Junan pitkä vihellys keskeytti harmaan rouvan kertomuksen. Hän alkoi hätäillen ja huolestuneena katsella ulos, huomasi jotain, nousi kiireesti, nosteli matkakapineensa hyllyltä, pisteli laukkuihin kirjansa ja kutimensa, niin että juna pysähtyi asemalle juuri kun hänen kertomuksensa oli lopussa ja kapineet kootut.
Kun Regina näki, että Aleksis, pimeydestä ja varjoavasta huivista huolimatta, oli hänet tuntenut, poistui hän hitaasti ja kenenkään huomiota herättämättä häätalosta. Tänne oli vastustamaton sisällinen voima viime hetkessä hänet Forssasta ajanut, vaikka hän ensin oli vain aikonut mennä asemalle kirjettä viemään. Hänen täytyi nähdä hänet vielä kerran, vaikka hän taas ei saisi nähdä eikä tuntea.
Itkien syleilivät he toisiaan vahtimiehen seisoessa vieressä ja vakavana katsellessa heitä. »Jumala olkoon armollinen sinulle lapseni», sanoi Viion leski nyyhkytyksien välissä, kun Mari itkien pudisti vielä hyvästiksi kättä ja lähti astumaan rautatien asemalle viepää tietä, vahtimies jälessä.
Vielä ei meillä ole mitään varmaa esitettävää tuota kavalaa miestä vastaan, mutta erehtyisin suuresti, ellei meillä olisi sitä ennenkuin menemme levolle tänä iltana." Lontoon pikajuna syöksähti nyt asemalle, ja pieni, jäntevä mies, jonka ilme hieman muistutti verikoiraa, tuli heti esiin eräästä ensi luokan vaunusta.
Koska tunsin kykeneväni johonkin, päätin pyrkiä paremmalle asemalle, se on jo osaksi onnistunut ja nyt jo haluaisin täyttää suurimman toiveeni."
Siellä sohisee, välistä paukkuu, kirahtaa ja ulvahtelee, niinkuin ahdistaisi sitä alinomainen tuska. Kuulen joka ilta samat äänet, mutta en osaa selittää niiden tulopaikkaa. Toiset äänet luulen kuitenkin tuntevani. Tuo on juna, joka vinkuu tullessaan lähimmälle asemalle. Nuo ovat ihmisten huutoja. Joku laulaa. Kauan, kauan, toiselle puolelle puoliyön olen valveilla.
»Mikäs pitkä tämä on, pari tuntia asemalle!» viskasi Keskitalo. »No no», nauroi toinen. »Ihmettelen minä sentään minkätähden te sinne maailman taakse viitsitte muuttaa.» »Minkäkö tähden?» nauroi Keskitalo. Hän osotteli vilkkaasti kädellään: »Kaksi tämmöistä vahvaa äijää täällä ja kaksi tuommoista turpeenpuskijaa tuolla pieniksi ne käypi paikat meille Hämeessä!»
Mutta sekin häipyi edempänä siihen sumuiseen, tuntemattomaan ja kohtalomaiseen, jota kohti he raskain askelin kulkivat. Pienelle sydänmaan asemalle oli päiväjunan tuloajaksi kokoontunut joukko rahvasta. Sellainen oli tapa näin sunnuntaisin. Tultiin junaa katsomaan ja postia hakemaan, tultiin hiukan tarinoimaan viikkoisen aherruksen jälkeen harvaan asutun seudun yksinäisissä kolkissa.