United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olen tänään tehnyt hänet perinnöttömäksi. Ympärillä seisovain kasvot kalpenevat. Ainoastaan Bertel punehtuu heikosti ja sanoo: Isäni, en pyydä tavaroitasi. Anna ne sille, jonka katsot ne ansainneen paremmin kuin minä. Pyydän vain anteeksiantoasi, siunaustasi, isäni. Kaikki muut paitsi Regina käyvät vanhuksen luo, lankeavat polvilleen hänen eteensä ja huudahtavat: Armoa Bertelille! Armoa pojallesi!
Silloin kuuli Regina loitolta lempeän, sointuvan laulun, yksinkertaisen ja koruttoman, joka tuli kuin luonnon omasta sydämestä hiljaisena iltana, auringon laskiessa, levolleen menneen meren rannalla, jolloin kaikki suloiset muistot heräävät kaihoavassa rinnassa.
Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiihkeämmin, Kylmä virta valahti hänen jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän tyttöön. »Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi polvilleen tarjoten Boleslaville mieluista leikkikaluansa. Boleslav kohotti kätensä. Oli kuin sitä kohottaisi outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren painoiselta. Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan poskelle.
Voin aivan hyvin, teidän majesteettinne. Teillä on ehkä jotakin valittamista? Uskokaa se minulle ... niinkuin ystävälle! Teidän majesteettinne on kovin hyvä... Regina taisteli itsensä kanssa. Viimein lausui hän silmät maahan luotuina: teidän majesteettinne hyvyys ei anna minulle aihetta enää mitään muuta toivomaan. Me tapaamme toisemme. Ja kuningas jatkoi kulkuaan salin läpi.
Meri ja Larsson kalpenevat molemmat heidät nähtyään; Larsson rientää heitä vastaan, mutta nyt se on jo myöhäistä, Bertel ja Regina astuvat tupaan. Molemmat Larssonit ja Meri tervehtivät Berteliä lämpimästi, mutta ovat silminnähtävästi hämillään.
Silloin kohtasivat häntä taulusta nuo unohtumattoman kauniit, haaveilevat silmät, joilla Regina von Emmeritz kerran oli lumonnut hänen kovan isänisänsä.
Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti häntä, kuten aina oli tehnyt. »Regina!» huusi hän virran ylitse. Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus ylt'ympärillä ainoastaan leppien lehdet värisivät hiljaa, synnyttäen äänen, joka kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja suikerteli teräväkulmaisten piikivien välitse.
Eräänä synkkänä syysiltana alkupuolella lokakuuta 1631, noin kolme tai neljä viikkoa Breitenfeldin tappelun jälkeen, istui Würzburgin linnan tornikamarissa nuori Regina von Emmeritz, piispan sisaren tytär, kolmen tai neljän kamarineitsyensä seurassa, ja kirjaili neitsyt Marian kuvaa valkoisesta silkistä tehtyyn sotalippuun, joka oli aiottu voittoa tuottavaksi lahjaksi linnan varusväelle.
Hän istuutui kivelle vähän matkaa muurista ja katseli lakkaamatta lempeillä silmillään linnan ikkunassa olevaa vankia. Regina taas tarkasteli häntä mustilla, läpitunkevilla katseillaan; olisi voinut luulla, että he molemmat täydellisesti ymmärsivät toisensa, sillä laulun kieli ei kaipaa muuta sanakirjaa kuin sydämen.
Sitten tuntui hänestä hätäilynsä naurettavalta. Olihan tyttö taivallellut kuuden talven myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan joutunut onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri tänään Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän ääreen ja kirjotti vapisevin käsin lahjotuskirjan. Numeroluvussa, jota se koski, oli kolme nollaa Regina saattoi olla tyytyväinen. Ilma pimeni yhä.