United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herra Duncan läksi nyt ulos, seurassaan Allan Mac Aulay ja kreivi Menteith. »Tuossa menee yksi Campbell oikeata sukua», virkkoi Montrose lähettilään poistuttua, »silla heillä on kaikilla mesi kielellä, myrkky mielessä.»
»Sinä unhoitat», virkkoi hän, »oman kuntosi ja mielenjaloutesi, kun näin loukkaat aivan turvatonta olentoa, jonka kohtalo on niin kokonaan annettu sinun valtaasi. Tiedäthän, kuka ja mitä minä olen, ja kuinka mahdotonta on, että Menteith taikka sinä voisitte minulle puhua muusta rakkaudesta kuin siitä, mitä ystävälle suodaan. Tiedäthän, mistä kurjasta suvusta minä luultavasti olen syntyisin.»
Mutta se, joka tahtoo kostaa viholliselleen, ei saa peräytyä, vaikka viatonkin saa samassa häviössä surmansa». »Hänen neuvonsa on hyvä, Annikka», sanoi kreivi Menteith, »menkää pois täältä, Jumalan nimeen. Jos tässä asiassa on jotakin perää, niin teidän tutustumisenne herra Duncan Campbellin kanssa on teidän kummankin tähden paremmin valmistettava.»
»Te saatte nähdä, herra Duncan», lausui kreivi Menteith ylpeästi, »että on turha vaiva houkuttaa kunnianhimoani kapinaan periaatteitani vastaan. Kuningas on minun esi-isälleni suonut nimen ja arvon, eikä tämä nimi ja arvo milloinkaan, kun kuninkaan etu on asiana, saa estää minua palvelemasta toisen miehen alaisena, joka minua paremmin sopii ylipäälliköksi.
Mutta teillä on vaarallinen kilpaveli Allan Mac Aulayssä, eikä voi tietää, mihin kaikkeen viha voi häntä yllyttää. Velvollisuuteni on sanoa teille, että eripuraisuus teidän välillänne voisi olla suureksi vahingoksi kuninkaan asialle.» »Herra markiisi», virkkoi Menteith, »minä tiedän, että tarkoituksenne on hyvänsuopa ja ystävällinen.
He erosivat, ja tehdyn välipuheen mukaan Menteith pyysi aikaiseen seuraavana aamuna saada kahden kesken puhua haavoitetun Ardenvohrin herran kanssa ja kosi häneltä hänen tytärtään. Heidän keskinäisen rakkautensa tiesi Duncan Campbell jo ennemmin; mutta hän ei kuitenkaan ollut odottanut näin aikaista kosintaa Menteithin puolelta.
Pian sen perästä tulla tepasti Annikka Lyle sisään hän, jota kreivi Menteith sangen hyvällä vertauksella oli sanonut sievimmäksi pikku keijukaiseksi kaikista, jotka Skotlannin kanervikkokankailla tanssivat kuutamolla.
»Tulkaa pois», sanoi palvelija, nykäisten kreivi Menteithiä hihasta; »hän on haltioissaan», lisäsi hän, Allaniin päin katsahtaen, »eikä hän nyt kärsi vastaansanomista,» He läksivät siis salista. Kreivi Menteith sekä kapteeni menivät Donaldin perästä, ja toinen vuorelainen vei molemmat palvelijat toista tietä.
»Hyvä majapaikka, jalo herra», vastasi soturi, »kelpaa aina, eikä ole muuta paitsi hyvä palkka tai hyvä saalis, joka sen voittaisi jääköön mainitsematta kavaljeerin kunnia ja käsketyn velvollisuuden välttämätön täyttäminen. »Saisinko sitten luvan kysyä», sanoi kreivi Menteith, »kelle minulla on kunnia toimittaa majoittajan virkaa?»
»Sinne se koira menee», virkkoi Menteith, »polkien kasvot ja ruumiin rikki monelta mieheltä, joka on häntä itseään parempi. Ja perso hän on saastaiselle saaliillensa aivan kuin korppikotka, joka laskeutuu raadon kimppuun.