United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !


Etkö enää eroo konsa, eikö lakkaa laulus soimaEipä armahdusta anna korpi Suomen, lintu Tuonen. Mylvii myrsky: »Vaivas kanna! Lietson sulle tulta suonen. Sydämeesi synkän majan teki lemmen tenho hurja; tekee tuska päähäs pajan, takoo, sikskuin kuolet, kurja

Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; näät tullut olin siihen paikkaan silloin, miss' itku suuri mielen kiersi multa. Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, kun sitä tuulten ristiriita pieksää. Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo.

Kuulee Hurtta äänet korven niinkuin laulut Luojan koston, niinkuin tuomionsa torven taikka uuden kansan-noston: kohta korpi liikkuu, helkkää puiden alta miekat, peitset, sinkoo silmät vihaa pelkkää, kohoo kourat, välkkää veitset. Ja hän mylvii myrskyn lailla: »Eikö koskaan koita sopu, sula mielet Suomen mailla, koskaan täältä kosto lopu?

Jo oli Isolde lähellä, jo siinsi kaukaa Penmarchin rannikko ja laiva kiiti iloisesti eteenpäin. Mutta äkkiä nousi kova myrsky. Raju vihuri tempoo purjeita ja kääntää laivan ylösalaisin. Tuuli mylvii, aallot kuohuvat syväreissä, meri mustuu, sade lankeaa rankkana. Laiva rutisee, touvit ja purjenuorat katkeavat, merimiehet laskevat purjeet ja luovivat aaltojen ja tuulen mukaan.

Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; näät tullut olin siihen paikkaan silloin, miss' itku suuri mielen kiersi multa. Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, kun sitä tuulten ristiriita pieksää. Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo.

Vaiko itket siksi, että laulut huomannet orvon kyyneliksi? Taikka ei sun uni lie? Nuku kaikitenkin! Muuten mun jo paha vie, tuossa rouva onkin! Kun myrsky mylvii ja laine laulaa ja vasten louhia loiskuaa, kun honka huojuu ja näre notkuu ja vahto pärskyen roiskuaa. silloin nautin ja riemurinnoin halki ilmojen kiitelen ja laulan luontoa, maailmoita ja elontaistoa ihmisten.

Sen pahempi, rakastaa hän teitä siihen määrään, että hän on tulla hulluksi kuvitellessaan teitä toisen syleilemänä ja suutelemana... Eikö totta? Hän on hirveän mustasukkainen? Kyllä. Teidän välillänne tapahtuu kohtauksia... Oh! Hän pyytää, hän uhkaa teitä... Kuinka ihanaa! Hän mylvii, hän myrskyää, hän polkee jalkaa? Hän tahtoo tappaa jonkun meistä kolmesta?

Korkeinna kaikista muista kumpunsa kunniapuista, myrskyt kun mylvii ja raastaa, puu pyhä oikeuden haastaa, laulaen lain ikikieltä, miettien sankarin mieltä, Päämiehen, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin toivoa vapauttansa. Pystynä kulki hän: tiensä ja määränsä tiesi, kaiutti kansansa oikeutta kuin jalopeura; kunnian soi hälle ystävä kuin vihamiesi, kolme miljoonaa oli sankarin seura.

Se on minun tuuleni, joka tuolla ulkona ikkunani alla hongassa humisee, se on minun laineeni, joka loiskii rannan kivillä, ja jos myrsky nousee ja korpi mylvii ja salo soi, on se kuin minua varten nostettu ja on kuin se minun tunteitani tulkitsisi.

Samassa kuuluu kotoapäin rykimistä ja kolahtelemista ja minä pujahdan pian läpi, niinkuin ehtiäkseni jotain piiloon. Ollaan ulkometsässä, korkeassa harvassa hongikossa. Täällä naapurin vihainen härkä aina mylvii. Vaikka minä tiedän, että se ei nyt ole täällä, vaan sydänmaalla laitumella eikä sitä siis tarvitse pelätä, niin minä pelkään sitä kuitenkin ja tunnen sen pohkeissani.